1. Enckell, Magnus (1870-1925)

Idylli (Kultakausi II), öljy kankaalle, (1921), sign., 75x91 - kirjallisuus: maalaus on luetteloitu kirjassa “Magnus Enckell. Ihminen ja taiteilija nro 535 s. 298 (Puokka 1949) Magnus Enckell kuuluu Suomen taiteessa sekä symbolismin että impressionismin kantaviin voimiin. Tässä maalauksessa Idylli 1890-luvun symbolismin maailma kohtaa 1910-luvun impressionismin koloristisen ilmaisun, vapautuneen sivellintekniikan ja rikkaan väripaletin. Aiheen pohjana on Enckellin kiinnostus antiikin mytologiaa, kirjallisuutta, runoutta ja symbolismia kohtaan. Enckellin elämäkerran kirjoittaja Jaakko Puokka on ajoittanut tämän maalauksen vuoteen 1921. Tuolloin Enckell sai valmiiksi teoksensa Diana ja Endymion, jonka hän esitteli Stenmanin taidesalongin näyttelyssä lokakuussa 1921. Seuraavana vuonna valmistui maalaus Paratiisi. Idylli, joka tunnetaan myös nimellä Kultakausi II, voidaankin temaattisesti yhdistää sekä aiemmin valmistuneeseen maalaukseen Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo) että kreikkalaisen Endymionin tarinaan. ”Endymion oli kaunis nuorukainen, joka paimensi lammaslaumaa Patmos (ent. Latmos) vuorella. Vastineeksi ikuisesta nuoruudesta Zeus (Jupiter) vaivutti hänet jatkuvaan uneen. Eräänä kirkkaana yönä Artemis (Diana) - Kuutar - näki nukkuvan nuorukaisen. Neitsytjumalattaren viileä sydän suli Endymionin kauneuden edessä. Hän laskeutui alas, suuteli tätä ja palasi joka yö vartioimaan tämän unta.” Romantiikan ajan brittiläinen runoilija John Keats käytti Endymionin tarinaa tunnetussa runoelmassaan ”Endymion. A Poetic Romance” (1817), jonka Enckell epäilemättä tunsi. Tarinassa uni takasi kestävän onnen, nuoruuden, kauneuden ja viattomuuden. Enckellin maalauksessa ei kuitenkaan ole suoranaisesti kyse Endymionista tai Dianasta, vaan paratiisin lapsista. Teoksen miljöönä on puutarha. Se edustaa turmeltumatonta tilaa, jossa ihmisen ja luonnon välillä vallitsee harmonia ja sopusointu. Maalauksen toteutus on aistillinen; Nils Gustav Hahlin sanoja lainatakseni ”hienostuneen aistillinen”. Maisema on kuvattu herkillä vihreän, lilan ja roosan sävyillä. Päähenkilöt on maalattu pehmein siveltimenvedoin siten, että heidän hahmonsa sulautuvat ympäröivään luontoon. Nukkuva tyttö ja hänen untaan valvova poika ovat puberteetin kynnyksellä. He eivät ole enää lapsia, mutteivät vielä aikuisiakaan. Vielä hetken he saavat elää näiden kahden elämänvaiheen välillä, puhtauden tilassa, jota leimaa yhtä lailla seksuaalinen viattomuus kuin tietoisuus edessä olevasta aikuisuudesta. Juuri nyt taivaallinen ja maallinen, henkinen ja fyysinen rakkaus kietoutuvat vielä yhdeksi. Kaipaus ja melankolia ovat kuitenkin jo aistittavissa, sillä elämän realiteetit tulevat väistämättä päättämään tämän paratiisillisen onnentilan. Kun neito herää, unet ja unelmat voivat tarussa jatkua, mutta tosielämässä ne saattavat särkyä. Enckell tiesi särkyvien haaveiden tuovan tuskaa. Maalauksissaan hän pysähtyikin usein hetkeen, jossa hurmio, intohimo, kiihko tai dionyysinen ekstaasi eivät vielä olleet pirstoneet ihanteita ja haaveita tai hetkeen, jossa paratiisin loppuminen ja aikuisuus on muuttumassa todeksi. Esimerkkeinä näiden ajatusten variaatioista mainittakoon teokset Kaksi poikaa (1892, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö), Melankolia (1895, Satakunnan museo) sekä Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo). (teksti: FM Tuija Peltomaa. Kirjallisuus: ”Magnus Enckells liv och konst intill färggenombrottet 1908”. Nils Gustav Hahl 1942; ”Magnus Enckell – ihminen ja taiteilija”. Jaakko Puokka 1949; ”Magnus Enckell 1870-1925”. Helsingin kaupungin taidemuseo 2000)
Idylli (Kultakausi II), öljy kankaalle, (1921), sign., 75x91 - kirjallisuus: maalaus on luetteloitu kirjassa “Magnus Enckell. Ihminen ja taiteilija nro 535 s. 298 (Puokka 1949) Magnus Enckell kuuluu Suomen taiteessa sekä symbolismin että impressionismin kantaviin voimiin. Tässä maalauksessa Idylli 1890-luvun symbolismin maailma kohtaa 1910-luvun impressionismin koloristisen ilmaisun, vapautuneen sivellintekniikan ja rikkaan väripaletin. Aiheen pohjana on Enckellin kiinnostus antiikin mytologiaa, kirjallisuutta, runoutta ja symbolismia kohtaan. Enckellin elämäkerran kirjoittaja Jaakko Puokka on ajoittanut tämän maalauksen vuoteen 1921. Tuolloin Enckell sai valmiiksi teoksensa Diana ja Endymion, jonka hän esitteli Stenmanin taidesalongin näyttelyssä lokakuussa 1921. Seuraavana vuonna valmistui maalaus Paratiisi. Idylli, joka tunnetaan myös nimellä Kultakausi II, voidaankin temaattisesti yhdistää sekä aiemmin valmistuneeseen maalaukseen Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo) että kreikkalaisen Endymionin tarinaan. ”Endymion oli kaunis nuorukainen, joka paimensi lammaslaumaa Patmos (ent. Latmos) vuorella. Vastineeksi ikuisesta nuoruudesta Zeus (Jupiter) vaivutti hänet jatkuvaan uneen. Eräänä kirkkaana yönä Artemis (Diana) - Kuutar - näki nukkuvan nuorukaisen. Neitsytjumalattaren viileä sydän suli Endymionin kauneuden edessä. Hän laskeutui alas, suuteli tätä ja palasi joka yö vartioimaan tämän unta.” Romantiikan ajan brittiläinen runoilija John Keats käytti Endymionin tarinaa tunnetussa runoelmassaan ”Endymion. A Poetic Romance” (1817), jonka Enckell epäilemättä tunsi. Tarinassa uni takasi kestävän onnen, nuoruuden, kauneuden ja viattomuuden. Enckellin maalauksessa ei kuitenkaan ole suoranaisesti kyse Endymionista tai Dianasta, vaan paratiisin lapsista. Teoksen miljöönä on puutarha. Se edustaa turmeltumatonta tilaa, jossa ihmisen ja luonnon välillä vallitsee harmonia ja sopusointu. Maalauksen toteutus on aistillinen; Nils Gustav Hahlin sanoja lainatakseni ”hienostuneen aistillinen”. Maisema on kuvattu herkillä vihreän, lilan ja roosan sävyillä. Päähenkilöt on maalattu pehmein siveltimenvedoin siten, että heidän hahmonsa sulautuvat ympäröivään luontoon. Nukkuva tyttö ja hänen untaan valvova poika ovat puberteetin kynnyksellä. He eivät ole enää lapsia, mutteivät vielä aikuisiakaan. Vielä hetken he saavat elää näiden kahden elämänvaiheen välillä, puhtauden tilassa, jota leimaa yhtä lailla seksuaalinen viattomuus kuin tietoisuus edessä olevasta aikuisuudesta. Juuri nyt taivaallinen ja maallinen, henkinen ja fyysinen rakkaus kietoutuvat vielä yhdeksi. Kaipaus ja melankolia ovat kuitenkin jo aistittavissa, sillä elämän realiteetit tulevat väistämättä päättämään tämän paratiisillisen onnentilan. Kun neito herää, unet ja unelmat voivat tarussa jatkua, mutta tosielämässä ne saattavat särkyä. Enckell tiesi särkyvien haaveiden tuovan tuskaa. Maalauksissaan hän pysähtyikin usein hetkeen, jossa hurmio, intohimo, kiihko tai dionyysinen ekstaasi eivät vielä olleet pirstoneet ihanteita ja haaveita tai hetkeen, jossa paratiisin loppuminen ja aikuisuus on muuttumassa todeksi. Esimerkkeinä näiden ajatusten variaatioista mainittakoon teokset Kaksi poikaa (1892, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö), Melankolia (1895, Satakunnan museo) sekä Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo). (teksti: FM Tuija Peltomaa. Kirjallisuus: ”Magnus Enckells liv och konst intill färggenombrottet 1908”. Nils Gustav Hahl 1942; ”Magnus Enckell – ihminen ja taiteilija”. Jaakko Puokka 1949; ”Magnus Enckell 1870-1925”. Helsingin kaupungin taidemuseo 2000)

Huutokauppa päättyi

Lähtöhinta

8 000 €
Idylli (Kultakausi II), öljy kankaalle, (1921), sign., 75x91 - kirjallisuus: maalaus on luetteloitu kirjassa “Magnus Enckell. Ihminen ja taiteilija nro 535 s. 298 (Puokka 1949) Magnus Enckell kuuluu Suomen taiteessa sekä symbolismin että impressionismin kantaviin voimiin. Tässä maalauksessa Idylli 1890-luvun symbolismin maailma kohtaa 1910-luvun impressionismin koloristisen ilmaisun, vapautuneen sivellintekniikan ja rikkaan väripaletin. Aiheen pohjana on Enckellin kiinnostus antiikin mytologiaa, kirjallisuutta, runoutta ja symbolismia kohtaan. Enckellin elämäkerran kirjoittaja Jaakko Puokka on ajoittanut tämän maalauksen vuoteen 1921. Tuolloin Enckell sai valmiiksi teoksensa Diana ja Endymion, jonka hän esitteli Stenmanin taidesalongin näyttelyssä lokakuussa 1921. Seuraavana vuonna valmistui maalaus Paratiisi. Idylli, joka tunnetaan myös nimellä Kultakausi II, voidaankin temaattisesti yhdistää sekä aiemmin valmistuneeseen maalaukseen Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo) että kreikkalaisen Endymionin tarinaan. ”Endymion oli kaunis nuorukainen, joka paimensi lammaslaumaa Patmos (ent. Latmos) vuorella. Vastineeksi ikuisesta nuoruudesta Zeus (Jupiter) vaivutti hänet jatkuvaan uneen. Eräänä kirkkaana yönä Artemis (Diana) - Kuutar - näki nukkuvan nuorukaisen. Neitsytjumalattaren viileä sydän suli Endymionin kauneuden edessä. Hän laskeutui alas, suuteli tätä ja palasi joka yö vartioimaan tämän unta.” Romantiikan ajan brittiläinen runoilija John Keats käytti Endymionin tarinaa tunnetussa runoelmassaan ”Endymion. A Poetic Romance” (1817), jonka Enckell epäilemättä tunsi. Tarinassa uni takasi kestävän onnen, nuoruuden, kauneuden ja viattomuuden. Enckellin maalauksessa ei kuitenkaan ole suoranaisesti kyse Endymionista tai Dianasta, vaan paratiisin lapsista. Teoksen miljöönä on puutarha. Se edustaa turmeltumatonta tilaa, jossa ihmisen ja luonnon välillä vallitsee harmonia ja sopusointu. Maalauksen toteutus on aistillinen; Nils Gustav Hahlin sanoja lainatakseni ”hienostuneen aistillinen”. Maisema on kuvattu herkillä vihreän, lilan ja roosan sävyillä. Päähenkilöt on maalattu pehmein siveltimenvedoin siten, että heidän hahmonsa sulautuvat ympäröivään luontoon. Nukkuva tyttö ja hänen untaan valvova poika ovat puberteetin kynnyksellä. He eivät ole enää lapsia, mutteivät vielä aikuisiakaan. Vielä hetken he saavat elää näiden kahden elämänvaiheen välillä, puhtauden tilassa, jota leimaa yhtä lailla seksuaalinen viattomuus kuin tietoisuus edessä olevasta aikuisuudesta. Juuri nyt taivaallinen ja maallinen, henkinen ja fyysinen rakkaus kietoutuvat vielä yhdeksi. Kaipaus ja melankolia ovat kuitenkin jo aistittavissa, sillä elämän realiteetit tulevat väistämättä päättämään tämän paratiisillisen onnentilan. Kun neito herää, unet ja unelmat voivat tarussa jatkua, mutta tosielämässä ne saattavat särkyä. Enckell tiesi särkyvien haaveiden tuovan tuskaa. Maalauksissaan hän pysähtyikin usein hetkeen, jossa hurmio, intohimo, kiihko tai dionyysinen ekstaasi eivät vielä olleet pirstoneet ihanteita ja haaveita tai hetkeen, jossa paratiisin loppuminen ja aikuisuus on muuttumassa todeksi. Esimerkkeinä näiden ajatusten variaatioista mainittakoon teokset Kaksi poikaa (1892, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö), Melankolia (1895, Satakunnan museo) sekä Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo). (teksti: FM Tuija Peltomaa. Kirjallisuus: ”Magnus Enckells liv och konst intill färggenombrottet 1908”. Nils Gustav Hahl 1942; ”Magnus Enckell – ihminen ja taiteilija”. Jaakko Puokka 1949; ”Magnus Enckell 1870-1925”. Helsingin kaupungin taidemuseo 2000)
Lisätiedot Idylli (Kultakausi II), öljy kankaalle, (1921), sign., 75x91 - kirjallisuus: maalaus on luetteloitu kirjassa “Magnus Enckell. Ihminen ja taiteilija nro 535 s. 298 (Puokka 1949) Magnus Enckell kuuluu Suomen taiteessa sekä symbolismin että impressionismin kantaviin voimiin. Tässä maalauksessa Idylli 1890-luvun symbolismin maailma kohtaa 1910-luvun impressionismin koloristisen ilmaisun, vapautuneen sivellintekniikan ja rikkaan väripaletin. Aiheen pohjana on Enckellin kiinnostus antiikin mytologiaa, kirjallisuutta, runoutta ja symbolismia kohtaan. Enckellin elämäkerran kirjoittaja Jaakko Puokka on ajoittanut tämän maalauksen vuoteen 1921. Tuolloin Enckell sai valmiiksi teoksensa Diana ja Endymion, jonka hän esitteli Stenmanin taidesalongin näyttelyssä lokakuussa 1921. Seuraavana vuonna valmistui maalaus Paratiisi. Idylli, joka tunnetaan myös nimellä Kultakausi II, voidaankin temaattisesti yhdistää sekä aiemmin valmistuneeseen maalaukseen Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo) että kreikkalaisen Endymionin tarinaan. ”Endymion oli kaunis nuorukainen, joka paimensi lammaslaumaa Patmos (ent. Latmos) vuorella. Vastineeksi ikuisesta nuoruudesta Zeus (Jupiter) vaivutti hänet jatkuvaan uneen. Eräänä kirkkaana yönä Artemis (Diana) - Kuutar - näki nukkuvan nuorukaisen. Neitsytjumalattaren viileä sydän suli Endymionin kauneuden edessä. Hän laskeutui alas, suuteli tätä ja palasi joka yö vartioimaan tämän unta.” Romantiikan ajan brittiläinen runoilija John Keats käytti Endymionin tarinaa tunnetussa runoelmassaan ”Endymion. A Poetic Romance” (1817), jonka Enckell epäilemättä tunsi. Tarinassa uni takasi kestävän onnen, nuoruuden, kauneuden ja viattomuuden. Enckellin maalauksessa ei kuitenkaan ole suoranaisesti kyse Endymionista tai Dianasta, vaan paratiisin lapsista. Teoksen miljöönä on puutarha. Se edustaa turmeltumatonta tilaa, jossa ihmisen ja luonnon välillä vallitsee harmonia ja sopusointu. Maalauksen toteutus on aistillinen; Nils Gustav Hahlin sanoja lainatakseni ”hienostuneen aistillinen”. Maisema on kuvattu herkillä vihreän, lilan ja roosan sävyillä. Päähenkilöt on maalattu pehmein siveltimenvedoin siten, että heidän hahmonsa sulautuvat ympäröivään luontoon. Nukkuva tyttö ja hänen untaan valvova poika ovat puberteetin kynnyksellä. He eivät ole enää lapsia, mutteivät vielä aikuisiakaan. Vielä hetken he saavat elää näiden kahden elämänvaiheen välillä, puhtauden tilassa, jota leimaa yhtä lailla seksuaalinen viattomuus kuin tietoisuus edessä olevasta aikuisuudesta. Juuri nyt taivaallinen ja maallinen, henkinen ja fyysinen rakkaus kietoutuvat vielä yhdeksi. Kaipaus ja melankolia ovat kuitenkin jo aistittavissa, sillä elämän realiteetit tulevat väistämättä päättämään tämän paratiisillisen onnentilan. Kun neito herää, unet ja unelmat voivat tarussa jatkua, mutta tosielämässä ne saattavat särkyä. Enckell tiesi särkyvien haaveiden tuovan tuskaa. Maalauksissaan hän pysähtyikin usein hetkeen, jossa hurmio, intohimo, kiihko tai dionyysinen ekstaasi eivät vielä olleet pirstoneet ihanteita ja haaveita tai hetkeen, jossa paratiisin loppuminen ja aikuisuus on muuttumassa todeksi. Esimerkkeinä näiden ajatusten variaatioista mainittakoon teokset Kaksi poikaa (1892, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö), Melankolia (1895, Satakunnan museo) sekä Kultakausi (1904, K.H. Renlundin museo). (teksti: FM Tuija Peltomaa. Kirjallisuus: ”Magnus Enckells liv och konst intill färggenombrottet 1908”. Nils Gustav Hahl 1942; ”Magnus Enckell – ihminen ja taiteilija”. Jaakko Puokka 1949; ”Magnus Enckell 1870-1925”. Helsingin kaupungin taidemuseo 2000)