1. Järnefelt, Eero

Idän myrskyssä (Omakuva), öljy kankaalle, 1890-luku, ei sign., 80x132 - kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa “Eero Järnefelt ja hänen aikansa” detaljikuva s. 201 (Wennervirta 1950); "Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat" s. 278 (Konttinen 2001) Kun Eero Järnefeltin maalaus Idän myrskyssä valmistui 1890-luvun lopulla - 1900-luvun vaihteessa, Suomessa kuohui. Sortokausi, toimenpiteet Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan venäläistämiseksi, olivat käynnistyneet kesällä 1898 virkaansa nimitetyn kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla ja keisari Nikolai II:n 1899 antamalla Helmikuun manifestilla. Tapahtumat koettiin uhaksi kansalliselle olemassaololle sekä 1800-luvun lopun taiteessa ja kulttuurissa rakennetulle kansalliselle identiteetille. Suomalaisista taiteilijoista Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt kokivat tilanteen repivänä, sillä molemmilla oli Venäjän suuntaan henkilökohtaisia suhteita. Edelfeltillä oli läheisiä kontakteja venäläisiin taiteilijoihin ja keisariperheeseen; Järnefeltillä oli äitinsä puolelta pietarilaisia sukulaisia, ja hän oli aloittanut taiteilijantiensä Pietarin taideakatemiassa. Juuri sortokauden alla, tammi-helmikuussa 1898, Sergei Djagilevin organisoima venäläis-suomalainen näyttely oli saanut Pietarissa hyvän vastaanoton. Edelfelt, Järnefelt ja Väinö Blomstedt olivat osallistuneet avajaisjuhlallisuuksiin odotettuina vieraina, ja Järnefeltin 30 teoksen näyttelykokoelmasta oli myyty välittömästi kolme työtä tunnetun mesenaatin ruhtinatar Maria Tenisevan kokoelmiin. Uuden tilanteen nostattamat tunteet olivat ristiriitaisia, mutta päättäväisiä. Idän myrskyssä –maalauksessa myrskytuulten alla on järkähtämättömän taiteilijan omakuva. Taivas hehkuu kuin liekehtivä meri; tummat puut kurkottelevat pahanenteisesti kohti länttä. Taiteilija seisoo kasvot käännettynä myrskyn suuntaan, mutta uhkaavat oksat ja karu kivikko eivät saa häntä pelkäämään tai perääntymään. Teoksen poliittinen symbolismi on poikkeuksellisen vahvaa koko tuon ajan suomalaisessa taiteessa. Järnefeltin tuotannossa tämä vertauskuvallinen ja ajankohtaisia tapahtumia heijasteleva maalaus on ainoa laatuaan. Lyyrinen luonnonkuvaaja, realistisen kansankuvauksen mestari ja psykologisesti syvällinen muotokuvamaalari on yltänyt sellaiseen ilmaisun voimaan, josta katsoja vielä tänäkin päivänä aistii ulkoisen uhan edessä heränneen kansallisen päättäväisyyden. Tuo päättäväisyys ja taipumattomuus yhdisti sortovuosina suomalaisen sivistyneistön ja kansan syvimmät rivit. Vaikeuksien keskellä taide toimi äänitorvena, jonka kautta kansallistunne kaiutettiin maailmalle julistamaan suomalaisten tahtoa säilyttää oma kulttuurinsa. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Idän myrskyssä (Omakuva), öljy kankaalle, 1890-luku, ei sign., 80x132 - kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa “Eero Järnefelt ja hänen aikansa” detaljikuva s. 201 (Wennervirta 1950); "Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat" s. 278 (Konttinen 2001) Kun Eero Järnefeltin maalaus Idän myrskyssä valmistui 1890-luvun lopulla - 1900-luvun vaihteessa, Suomessa kuohui. Sortokausi, toimenpiteet Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan venäläistämiseksi, olivat käynnistyneet kesällä 1898 virkaansa nimitetyn kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla ja keisari Nikolai II:n 1899 antamalla Helmikuun manifestilla. Tapahtumat koettiin uhaksi kansalliselle olemassaololle sekä 1800-luvun lopun taiteessa ja kulttuurissa rakennetulle kansalliselle identiteetille. Suomalaisista taiteilijoista Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt kokivat tilanteen repivänä, sillä molemmilla oli Venäjän suuntaan henkilökohtaisia suhteita. Edelfeltillä oli läheisiä kontakteja venäläisiin taiteilijoihin ja keisariperheeseen; Järnefeltillä oli äitinsä puolelta pietarilaisia sukulaisia, ja hän oli aloittanut taiteilijantiensä Pietarin taideakatemiassa. Juuri sortokauden alla, tammi-helmikuussa 1898, Sergei Djagilevin organisoima venäläis-suomalainen näyttely oli saanut Pietarissa hyvän vastaanoton. Edelfelt, Järnefelt ja Väinö Blomstedt olivat osallistuneet avajaisjuhlallisuuksiin odotettuina vieraina, ja Järnefeltin 30 teoksen näyttelykokoelmasta oli myyty välittömästi kolme työtä tunnetun mesenaatin ruhtinatar Maria Tenisevan kokoelmiin. Uuden tilanteen nostattamat tunteet olivat ristiriitaisia, mutta päättäväisiä. Idän myrskyssä –maalauksessa myrskytuulten alla on järkähtämättömän taiteilijan omakuva. Taivas hehkuu kuin liekehtivä meri; tummat puut kurkottelevat pahanenteisesti kohti länttä. Taiteilija seisoo kasvot käännettynä myrskyn suuntaan, mutta uhkaavat oksat ja karu kivikko eivät saa häntä pelkäämään tai perääntymään. Teoksen poliittinen symbolismi on poikkeuksellisen vahvaa koko tuon ajan suomalaisessa taiteessa. Järnefeltin tuotannossa tämä vertauskuvallinen ja ajankohtaisia tapahtumia heijasteleva maalaus on ainoa laatuaan. Lyyrinen luonnonkuvaaja, realistisen kansankuvauksen mestari ja psykologisesti syvällinen muotokuvamaalari on yltänyt sellaiseen ilmaisun voimaan, josta katsoja vielä tänäkin päivänä aistii ulkoisen uhan edessä heränneen kansallisen päättäväisyyden. Tuo päättäväisyys ja taipumattomuus yhdisti sortovuosina suomalaisen sivistyneistön ja kansan syvimmät rivit. Vaikeuksien keskellä taide toimi äänitorvena, jonka kautta kansallistunne kaiutettiin maailmalle julistamaan suomalaisten tahtoa säilyttää oma kulttuurinsa. (teksti: FM Tuija Peltomaa)

Huutokauppa päättyi

Vasarahinta

46 000 €

Lähtöhinta

30 000 €
Idän myrskyssä (Omakuva), öljy kankaalle, 1890-luku, ei sign., 80x132 - kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa “Eero Järnefelt ja hänen aikansa” detaljikuva s. 201 (Wennervirta 1950); "Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat" s. 278 (Konttinen 2001) Kun Eero Järnefeltin maalaus Idän myrskyssä valmistui 1890-luvun lopulla - 1900-luvun vaihteessa, Suomessa kuohui. Sortokausi, toimenpiteet Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan venäläistämiseksi, olivat käynnistyneet kesällä 1898 virkaansa nimitetyn kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla ja keisari Nikolai II:n 1899 antamalla Helmikuun manifestilla. Tapahtumat koettiin uhaksi kansalliselle olemassaololle sekä 1800-luvun lopun taiteessa ja kulttuurissa rakennetulle kansalliselle identiteetille. Suomalaisista taiteilijoista Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt kokivat tilanteen repivänä, sillä molemmilla oli Venäjän suuntaan henkilökohtaisia suhteita. Edelfeltillä oli läheisiä kontakteja venäläisiin taiteilijoihin ja keisariperheeseen; Järnefeltillä oli äitinsä puolelta pietarilaisia sukulaisia, ja hän oli aloittanut taiteilijantiensä Pietarin taideakatemiassa. Juuri sortokauden alla, tammi-helmikuussa 1898, Sergei Djagilevin organisoima venäläis-suomalainen näyttely oli saanut Pietarissa hyvän vastaanoton. Edelfelt, Järnefelt ja Väinö Blomstedt olivat osallistuneet avajaisjuhlallisuuksiin odotettuina vieraina, ja Järnefeltin 30 teoksen näyttelykokoelmasta oli myyty välittömästi kolme työtä tunnetun mesenaatin ruhtinatar Maria Tenisevan kokoelmiin. Uuden tilanteen nostattamat tunteet olivat ristiriitaisia, mutta päättäväisiä. Idän myrskyssä –maalauksessa myrskytuulten alla on järkähtämättömän taiteilijan omakuva. Taivas hehkuu kuin liekehtivä meri; tummat puut kurkottelevat pahanenteisesti kohti länttä. Taiteilija seisoo kasvot käännettynä myrskyn suuntaan, mutta uhkaavat oksat ja karu kivikko eivät saa häntä pelkäämään tai perääntymään. Teoksen poliittinen symbolismi on poikkeuksellisen vahvaa koko tuon ajan suomalaisessa taiteessa. Järnefeltin tuotannossa tämä vertauskuvallinen ja ajankohtaisia tapahtumia heijasteleva maalaus on ainoa laatuaan. Lyyrinen luonnonkuvaaja, realistisen kansankuvauksen mestari ja psykologisesti syvällinen muotokuvamaalari on yltänyt sellaiseen ilmaisun voimaan, josta katsoja vielä tänäkin päivänä aistii ulkoisen uhan edessä heränneen kansallisen päättäväisyyden. Tuo päättäväisyys ja taipumattomuus yhdisti sortovuosina suomalaisen sivistyneistön ja kansan syvimmät rivit. Vaikeuksien keskellä taide toimi äänitorvena, jonka kautta kansallistunne kaiutettiin maailmalle julistamaan suomalaisten tahtoa säilyttää oma kulttuurinsa. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Lisätiedot Idän myrskyssä (Omakuva), öljy kankaalle, 1890-luku, ei sign., 80x132 - kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa “Eero Järnefelt ja hänen aikansa” detaljikuva s. 201 (Wennervirta 1950); "Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat" s. 278 (Konttinen 2001) Kun Eero Järnefeltin maalaus Idän myrskyssä valmistui 1890-luvun lopulla - 1900-luvun vaihteessa, Suomessa kuohui. Sortokausi, toimenpiteet Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan venäläistämiseksi, olivat käynnistyneet kesällä 1898 virkaansa nimitetyn kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla ja keisari Nikolai II:n 1899 antamalla Helmikuun manifestilla. Tapahtumat koettiin uhaksi kansalliselle olemassaololle sekä 1800-luvun lopun taiteessa ja kulttuurissa rakennetulle kansalliselle identiteetille. Suomalaisista taiteilijoista Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt kokivat tilanteen repivänä, sillä molemmilla oli Venäjän suuntaan henkilökohtaisia suhteita. Edelfeltillä oli läheisiä kontakteja venäläisiin taiteilijoihin ja keisariperheeseen; Järnefeltillä oli äitinsä puolelta pietarilaisia sukulaisia, ja hän oli aloittanut taiteilijantiensä Pietarin taideakatemiassa. Juuri sortokauden alla, tammi-helmikuussa 1898, Sergei Djagilevin organisoima venäläis-suomalainen näyttely oli saanut Pietarissa hyvän vastaanoton. Edelfelt, Järnefelt ja Väinö Blomstedt olivat osallistuneet avajaisjuhlallisuuksiin odotettuina vieraina, ja Järnefeltin 30 teoksen näyttelykokoelmasta oli myyty välittömästi kolme työtä tunnetun mesenaatin ruhtinatar Maria Tenisevan kokoelmiin. Uuden tilanteen nostattamat tunteet olivat ristiriitaisia, mutta päättäväisiä. Idän myrskyssä –maalauksessa myrskytuulten alla on järkähtämättömän taiteilijan omakuva. Taivas hehkuu kuin liekehtivä meri; tummat puut kurkottelevat pahanenteisesti kohti länttä. Taiteilija seisoo kasvot käännettynä myrskyn suuntaan, mutta uhkaavat oksat ja karu kivikko eivät saa häntä pelkäämään tai perääntymään. Teoksen poliittinen symbolismi on poikkeuksellisen vahvaa koko tuon ajan suomalaisessa taiteessa. Järnefeltin tuotannossa tämä vertauskuvallinen ja ajankohtaisia tapahtumia heijasteleva maalaus on ainoa laatuaan. Lyyrinen luonnonkuvaaja, realistisen kansankuvauksen mestari ja psykologisesti syvällinen muotokuvamaalari on yltänyt sellaiseen ilmaisun voimaan, josta katsoja vielä tänäkin päivänä aistii ulkoisen uhan edessä heränneen kansallisen päättäväisyyden. Tuo päättäväisyys ja taipumattomuus yhdisti sortovuosina suomalaisen sivistyneistön ja kansan syvimmät rivit. Vaikeuksien keskellä taide toimi äänitorvena, jonka kautta kansallistunne kaiutettiin maailmalle julistamaan suomalaisten tahtoa säilyttää oma kulttuurinsa. (teksti: FM Tuija Peltomaa)