1. Vanni, Sam (1908-1992)

Puoliabstrakti muotokuva, öljy kankaalle, sign. 1949, 100x69 Sam Vannin tie kohti ei-esittävää ilmaisua alkoi taiteilijan toisella Pariisin-matkalla 1947-48. Matkan teki mahdolliseksi Kauttuan tehtaan seinämaalauskilpailun palkintosumma ja Suomen Pankin erityislupa viedä stipendirahat ulos maasta. Sotien jälkeisessä Suomessa matkustaminen taiteen metropoleihin ei ollut yhtä mutkatonta kuin tämän päivän taiteen ystävä voisi kuvitella. Oleskelu Pariisissa ei myöskään tarkoittanut pelkkää boheemielämää. Päivät kuluivat kurinalaisesti töitä tehden; kello viiden jälkeen alettiin kokoontua suosikkiravintoloihin ja –kahviloihin. Montparnassella Dômen, Selectin ja La Coupolen pöydissä kohtasi tuolloin varsin kansainvälinen taiteilijajoukko. Pariisin-matkan jälkeen Vannin siihenastisesta tuotannosta tutut teemat, kuten henkilö- ja muotokuvat, liukuivat askel askeleelta kohti abstraktiota, kunnes 1950-luvun alussa taiteilija piti ensimmäiset vain ei-esittäviä teoksia sisältävät näyttelynsä. Vannin työskentely eteni 1940-luvun kuluessa prosessinomaisesti. Asteittain edeten hän tutki ja abstrahoi kohdettaan, ihmishahmoa tai maisemaa. Vuoteen 1949 tultaessa hänen tyylinsä oli kehittynyt jo voimakkaasti abstrahoiduksi. Yhteys näkyvään todellisuuteen on vielä tunnistettavissa, mutta ei enää hallitseva. Maalaukset rakentuvat väripinnoista ja nauhamaisista viivoista, jotka piirtävät esiin ihmisfiguurin muodon: kasvot, vartalon kaaret, käsivarret ja kämmenet. Siirtyminen esittävästä kuvasta ei-esittävään kypsyi teos teokselta. Aluksi yhteys yleisesti tunnettuihin kuva-aihelmiin säilyi hyvinkin konkreettisesti, kuten tässä tapauksessa sydämessä, joka tuttuna muotona kiinnittää katsojan huomion heti ensi silmäyksellä. Vähitellen kaikki tunnistettava jäi, ja Vanni teki läpimurtonsa taiteilijana, viivan, pinnan, muodon ja värin mestarina. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Puoliabstrakti muotokuva, öljy kankaalle, sign. 1949, 100x69 Sam Vannin tie kohti ei-esittävää ilmaisua alkoi taiteilijan toisella Pariisin-matkalla 1947-48. Matkan teki mahdolliseksi Kauttuan tehtaan seinämaalauskilpailun palkintosumma ja Suomen Pankin erityislupa viedä stipendirahat ulos maasta. Sotien jälkeisessä Suomessa matkustaminen taiteen metropoleihin ei ollut yhtä mutkatonta kuin tämän päivän taiteen ystävä voisi kuvitella. Oleskelu Pariisissa ei myöskään tarkoittanut pelkkää boheemielämää. Päivät kuluivat kurinalaisesti töitä tehden; kello viiden jälkeen alettiin kokoontua suosikkiravintoloihin ja –kahviloihin. Montparnassella Dômen, Selectin ja La Coupolen pöydissä kohtasi tuolloin varsin kansainvälinen taiteilijajoukko. Pariisin-matkan jälkeen Vannin siihenastisesta tuotannosta tutut teemat, kuten henkilö- ja muotokuvat, liukuivat askel askeleelta kohti abstraktiota, kunnes 1950-luvun alussa taiteilija piti ensimmäiset vain ei-esittäviä teoksia sisältävät näyttelynsä. Vannin työskentely eteni 1940-luvun kuluessa prosessinomaisesti. Asteittain edeten hän tutki ja abstrahoi kohdettaan, ihmishahmoa tai maisemaa. Vuoteen 1949 tultaessa hänen tyylinsä oli kehittynyt jo voimakkaasti abstrahoiduksi. Yhteys näkyvään todellisuuteen on vielä tunnistettavissa, mutta ei enää hallitseva. Maalaukset rakentuvat väripinnoista ja nauhamaisista viivoista, jotka piirtävät esiin ihmisfiguurin muodon: kasvot, vartalon kaaret, käsivarret ja kämmenet. Siirtyminen esittävästä kuvasta ei-esittävään kypsyi teos teokselta. Aluksi yhteys yleisesti tunnettuihin kuva-aihelmiin säilyi hyvinkin konkreettisesti, kuten tässä tapauksessa sydämessä, joka tuttuna muotona kiinnittää katsojan huomion heti ensi silmäyksellä. Vähitellen kaikki tunnistettava jäi, ja Vanni teki läpimurtonsa taiteilijana, viivan, pinnan, muodon ja värin mestarina. (teksti: FM Tuija Peltomaa)

Lähtöhinta

3 000 €

Vasarahinta

8 000 €
Puoliabstrakti muotokuva, öljy kankaalle, sign. 1949, 100x69 Sam Vannin tie kohti ei-esittävää ilmaisua alkoi taiteilijan toisella Pariisin-matkalla 1947-48. Matkan teki mahdolliseksi Kauttuan tehtaan seinämaalauskilpailun palkintosumma ja Suomen Pankin erityislupa viedä stipendirahat ulos maasta. Sotien jälkeisessä Suomessa matkustaminen taiteen metropoleihin ei ollut yhtä mutkatonta kuin tämän päivän taiteen ystävä voisi kuvitella. Oleskelu Pariisissa ei myöskään tarkoittanut pelkkää boheemielämää. Päivät kuluivat kurinalaisesti töitä tehden; kello viiden jälkeen alettiin kokoontua suosikkiravintoloihin ja –kahviloihin. Montparnassella Dômen, Selectin ja La Coupolen pöydissä kohtasi tuolloin varsin kansainvälinen taiteilijajoukko. Pariisin-matkan jälkeen Vannin siihenastisesta tuotannosta tutut teemat, kuten henkilö- ja muotokuvat, liukuivat askel askeleelta kohti abstraktiota, kunnes 1950-luvun alussa taiteilija piti ensimmäiset vain ei-esittäviä teoksia sisältävät näyttelynsä. Vannin työskentely eteni 1940-luvun kuluessa prosessinomaisesti. Asteittain edeten hän tutki ja abstrahoi kohdettaan, ihmishahmoa tai maisemaa. Vuoteen 1949 tultaessa hänen tyylinsä oli kehittynyt jo voimakkaasti abstrahoiduksi. Yhteys näkyvään todellisuuteen on vielä tunnistettavissa, mutta ei enää hallitseva. Maalaukset rakentuvat väripinnoista ja nauhamaisista viivoista, jotka piirtävät esiin ihmisfiguurin muodon: kasvot, vartalon kaaret, käsivarret ja kämmenet. Siirtyminen esittävästä kuvasta ei-esittävään kypsyi teos teokselta. Aluksi yhteys yleisesti tunnettuihin kuva-aihelmiin säilyi hyvinkin konkreettisesti, kuten tässä tapauksessa sydämessä, joka tuttuna muotona kiinnittää katsojan huomion heti ensi silmäyksellä. Vähitellen kaikki tunnistettava jäi, ja Vanni teki läpimurtonsa taiteilijana, viivan, pinnan, muodon ja värin mestarina. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Lisätiedot Puoliabstrakti muotokuva, öljy kankaalle, sign. 1949, 100x69 Sam Vannin tie kohti ei-esittävää ilmaisua alkoi taiteilijan toisella Pariisin-matkalla 1947-48. Matkan teki mahdolliseksi Kauttuan tehtaan seinämaalauskilpailun palkintosumma ja Suomen Pankin erityislupa viedä stipendirahat ulos maasta. Sotien jälkeisessä Suomessa matkustaminen taiteen metropoleihin ei ollut yhtä mutkatonta kuin tämän päivän taiteen ystävä voisi kuvitella. Oleskelu Pariisissa ei myöskään tarkoittanut pelkkää boheemielämää. Päivät kuluivat kurinalaisesti töitä tehden; kello viiden jälkeen alettiin kokoontua suosikkiravintoloihin ja –kahviloihin. Montparnassella Dômen, Selectin ja La Coupolen pöydissä kohtasi tuolloin varsin kansainvälinen taiteilijajoukko. Pariisin-matkan jälkeen Vannin siihenastisesta tuotannosta tutut teemat, kuten henkilö- ja muotokuvat, liukuivat askel askeleelta kohti abstraktiota, kunnes 1950-luvun alussa taiteilija piti ensimmäiset vain ei-esittäviä teoksia sisältävät näyttelynsä. Vannin työskentely eteni 1940-luvun kuluessa prosessinomaisesti. Asteittain edeten hän tutki ja abstrahoi kohdettaan, ihmishahmoa tai maisemaa. Vuoteen 1949 tultaessa hänen tyylinsä oli kehittynyt jo voimakkaasti abstrahoiduksi. Yhteys näkyvään todellisuuteen on vielä tunnistettavissa, mutta ei enää hallitseva. Maalaukset rakentuvat väripinnoista ja nauhamaisista viivoista, jotka piirtävät esiin ihmisfiguurin muodon: kasvot, vartalon kaaret, käsivarret ja kämmenet. Siirtyminen esittävästä kuvasta ei-esittävään kypsyi teos teokselta. Aluksi yhteys yleisesti tunnettuihin kuva-aihelmiin säilyi hyvinkin konkreettisesti, kuten tässä tapauksessa sydämessä, joka tuttuna muotona kiinnittää katsojan huomion heti ensi silmäyksellä. Vähitellen kaikki tunnistettava jäi, ja Vanni teki läpimurtonsa taiteilijana, viivan, pinnan, muodon ja värin mestarina. (teksti: FM Tuija Peltomaa)