27.04.2012
Tulossa: Liisa Vitali
Kirjoittaja: Tuija Peltomaa

Hagelstamin tämän kevään huutokaupassa 26.5.2012 myydään kokoelma retroaarteita, Liisa Vitalin koruja. Suuri osa kokoelman koruista on signeerattuja (Liisa). Valtaosan kokoelman koruista on valmistanut Aatos Hauli 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Mukana on harvinaisuuksia, joita tiedetään valmistetun vain muutamia kappaleita. Muutamat kokoelman koruista edustavat Westerbackin valmistamaa 1970-luvun alun Leppäkerttu-sarjaa, josta muutamia malleja on nyttemmin otettu Kultakeskuksen toimesta uustuotantoon.
Somerolainen korusuunnittelija, ja maanviljelijä, Liisa Vitali ammensi korujensa ideat luonnosta: lampaanvillasta, leppäkertuista, kissantassuista, ampiaisen pesistä, muurahaispoluista, mehiläiskennoista ja kukista. Muotoina toistuvat ympyrä ja pallo, riipuksen nappimaiset painaumat, hopeasormuksen osittain kullatut villamaiset säikeet tai vesilammikkoa muistuttava painauma. Tiesitkö muuten, kuinka Vitalin koruja esiteltiin 1970-luvun tuoteluetteloissa? Osa esim. kaulakorun muotoon suunnitelluista koruista kiinnitettiin mainoksessa mallin otsalle. Miksipä kaulakorua pitäisi käyttää vain kaulassa? Tai miksei liinaa voisi korvata hopeakorulla? Pitkät suorat 1960-70-luvun tyyliset hiukset tai otsatukka, nukkemaisiksi meikatut silmät räpsyripisineen ja Vitalin koru olivat tyrmäävän upea yhdistelmä modernia avaruusaikaa ja luonnonläheistä hippimeininkiä. Glamouria ja flowerpoweria samassa paketissa.
Tervetuloa löytöretkelle Liisa Vitalin (1918-1986) korujen moninaisiin muotoihin 16.5.-25.5. välisenä aikana Bulevardi 9 A 2. krs.

09.02.2012
All that jazz!
Kirjoittaja: Tuija Peltomaa

Aikaa Älvsjön tämänvuotisiin antiikkimessuihin on noin viikko. Pian koittaa tilaisuus päivittää antiikkimarkkinoiden vuosikartta. Mitkä esineryhmät ovat messujen uusia tulokkaita tai esillä aiempaa näkyvämmin? Mitä värejä osastojen sisustuksessa suositaan? Millaisia yhdistelmiä kauppiaat ovat tällä kertaa luoneet vanhasta ja uudesta, talonpoikaisesta ja siniverisestä, arkisesta ja juhlavasta? Yhdistelyssä ruotsalaiset ovat yleensä ilahduttavan kekseliäitä ja luovia, tyylikkäänrohkeita. Entä klassinen antiikki? Onko kevättalven huipulla kustavilaisuus vai empire, maalattu, kullattu vai mahonki? Onko tänäkin keväänä vallalla sama suuntaus kuin vuosi sitten? Tuolloin messujen painopiste jakautui selvästi vanhaan arvoantiikkiin ja 1900-lukuun. 1800-luvun kertaustyylit olivat sivuosassa, ja 1900-luvun pien- ja sisustusesineet olivat vallanneet entistä enemmän tilaa. Mikä rooli on tänä vuonna vintagella ja viime vuoden ilahduttajalla miesten vintagella? Millainen jalansija on valokuvalla, julisteilla ja omilla suosikeillani 1900-luvun alun mainoskylteillä? Löydänkö toista suosikkiani, vanhaa Fornasettia?

Olisiko kauan odottamani l’art deco viimein nousemassa modernin muotoilun ja keräilyn aallonharjalle? Ainakin muodin maailmassa Charleston-tyyliset leningit näyttävät olevan yksi kevään trendeistä. Nautittavaa katsottavaa oli myös puvustaja Anna Vilppusen kädenjälki taannoin tv:ssäkin lähetetyssä Kjell Westön romaanin Missä kuljimme kerran filmatisoinnissa. Huomasitteko päähenkilö Lucien päähineet. Kellohatut, otsapannat! All that jazz!
Itse sukelsin taannoin tuohon sotienväliseen aikakauteen ja elokuvatunnelmiin vieraillessani museokokoelmassa, jossa sain pitää hetken ajan kädessäni aitoa Thompsonia. Gangsterit, mustat autot, salakapakat, nyrkkeilykehät, kengänkärkiinsä saakka tyylikkäät miehet, hopeahelaiset imukkeet punaisiksi ehostetuilla huulilla, casinot, uhkapelit, elokuvateatterit, Empire State Building, Pariisi, New York, Chicago, Las Vegas. Tuo syntisen ihana 1920-luku! Meillä ne kenties paremmin Paimion parantolan ja Helsingin olympiastadionin tervehenkisestä funktionalismista tunnetut vuosikymmenet kahden maailmansodan välissä, klassisismista funkikseen.

Kuka olisi meidän suomalaisten oma jazztyttö, avantgardisti ja rohkea edelläkävijä? Ehdotan, että kohotamme maljan Maire Gullichsenille. Entä meidän vastauksemme ranskalaiselle, amerikkalaiselle ja ruotsalaiselle l’art decolle? Arttu Brummer, Göran Hongell, varhainen Alvar Aalto, Paavo Tynell, Tyra Lundgren, Greta-Lisa Jäderholm-Snellman, Gunnar Finne, Pauli Blomstedt. Miksei myös muutamat Olli Ahlgrenin ja Aarne Nopsasen maalaukset tai Eeli Jaatisen kuvitustyöt. Olenpa nähnyt Suomessa myös oheisen upean, tyylipuhtaan Pariisista ostetun art deco käsilaukun. Lisää onnellisia kohtaamisia odotellessani suuntaan siis Älvsjöhön etsimään ruotsalaista 1920-30-lukua. Svenskt tenn. Swedish grace. Mielestäni Skandinavian nerokkaimpia muotoilukonsepteja ja brändejä, pian lähes vuosisadan takaa. Enpä panisi pahakseni, jos messutuliaisina kotiimme ilmestyisi Märtha Måås-Fjetterströmin tekstiilityö, Arthur Percyn keramiikkaterriini tai Gunnar Asplundin tuoli.

Onko meillä Suomessa vielä tallella l’art decon ja klassisismin kauneimpia esineitä, tekijöiden huikeaa käsityötaitoa, silmää hiveleviä materiaaliyhdistelmiä? Onnistuuko designpääkaupunkivuosi puhaltamaan yllemme sitä tulevaisuudenuskoa, luovuutta ja tekemisen intoa, jota tuo jazzin, autojen, koneiden, kaupunkien ja asfalttitien pinnassa hohtavien valojen aika toi hetkeksi tullessaan? (Tuija Peltomaa 08.02.2012)

13.01.2012
Taideväärennöksiä?
Kirjoittaja: Tuija Peltomaa

Julkisuudessa taide- ja antiikkikaupan kestoaiheita ovat taidesijoittaminen ja taideväärennökset. Näistä väärennöksiä käsiteltiin jälleen eilisen TV1:sen uutisissa ja tänään perjantai 13. on päivämäärältään hyvin sopiva ajankohta pohtia taidekaupan pimeää puolta: taideväärennöksiä.

Luvut, joita väärennösten osuudeksi puoli yhdeksän uutisissa mainittiin, 1/5 vanhasta taiteesta, kuulostivat suomalaisten huutokauppojen näkökulmasta suurilta. Se tarkoittaisi kahta kymmenestä, kahtakymmentä sadasta teoksesta jne. ja ainoastaan vanhemman taiteen osalta? Olipa luku mikä tahansa, väärennökset ovat joka tapauksessa vakava asia. Niiden esiintyminen murentaa luottamusta taidekauppaan ja alan ammattilaisiin sekä syö maata kulttuurin vaalimisen eli taiteen keräilyn jalkojen alta. Mitä sitten tavallinen taiteen ostaja tai keräilijä voi tehdä välttääkseen väärennösten sudenkuopat?

Nyrkkisäännöistä ensimmäinen on: Jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin onkaan totta. Eli jos taiteilijan teos on tarjolla poikkeuksellisen edullisesti, harkinta-aikaa annetaan vain vähän tai ostajakandidaattia jopa hoputetaan päätöksenteossa vedoten vaikkapa toimeksiannon tehneen omistajan elämäntilanteeseen, hälytyskellojen on syytä soida ja lujaa. Kun teos on aito, pyydetty summa on suuri ja myyjä tai välittäjä on tavoitettavissa toimipaikastaan vielä viikkojenkin kuluttua, kaksi asiaa on varmaa. Ensinnäkin harkinta-aikaa ja aikaa keskusteluun vaikkapa kyseiseen taiteilijaan perehtyneen asiantuntijan kanssa kyllä on. Toiseksi kiinnostuneita ostajaehdokkaita löytyy hyvälle työlle ennen pitkää sen verran, että olisi uskomattoman huonoa ja taitamatonta bisnestä tarjota hyvää teosta alehintaan. Jos yksi ostaja ei työtä halua, aito ja hyvä maalaus löytää kyllä toisenkin ostajan ja myyjälläkin on aikaa sitä odottaa. Hoputtamalla vedotaan siis tunteisiin, osta nyt niin kilpailijat eivät ehdi sinun ohitsesi. Mutta onko kilpailijoita todellisuudessa olemassa, jos teos ei olekaan aito? Vaikka teos olisi kuinka hyvä, hätiköity ostopäätös on aina riski. Voit mennä lankaan tai ostaa maalauksen, josta et lopulta pidäkään. Jäitä hattuun siis!

Toinen kultainen sääntö on perustaa taidehankinnat ja keräily realismiin. Aiemmin tuntemattoman Schjerfbeckin tai Rembrandtin tupsahtaminen markkinoille täällä Suomessa olisi kiehtova tarina, mutta epätodennäköinen totuus. Monet, mutta ei toki kaikki, johtavista taiteilijoista tunnetaan jo läpikotaisin, heidän tuotantonsa on kartoitettu ja luetteloitu. Teosten liikkeet, omistajat ja nykyiset sijaintipaikatkin tiedetään tietyissä tapauksissa, esim. Schjerfbeckin kohdalla, hyvinkin tarkkaan. Kolikolla on kääntöpuolensa eli ne nimekkäät taiteilijat, joita ei ole vielä tutkittu, joiden tuntijoita ei ole olemassa tai lähipiiriä elossa. He ovat väärentäjille houkuttelevaa riistaa.

Suomalaisen keräilijän ei ole myöskään realistista kuvitella pystyvänsä haalimaan kokoon huippukokoelmaa vaikkapa Repinin, Aivazovskin, Picasson tai Munchin teoksista. Ensinnäkin suuri osa tällaisten taiteilijoiden öljyvärimaalauksista on jo alunperin myyty tai päätynyt aivan muualle kuin Suomeen. Toiseksi maailmalla riittää ostovoimaisia keräilijöitä, joten huipputeoksia huippuhintoineen tarjotaan luonnollisesti ensi sijassa sinne, missä tunnettuja keräilijöitä ja ostovoimaa tiedetään olevan. Jos suomalainen ostaja pyrkisi kokoamaan nimenomaan kovien ulkomaisten nimien huipputeoksia, keräilyharrastuksesta joutuisi pulittamaan niin pitkän pennin, ettei maamme keräilyvarallisuus taitaisi yhteenlaskettunakaan riittää lyömään laudalta vauraimpaan ryhmään kuuluvien kansainvälisten, kuten venäläisten ja amerikkalaisten, keräilijöiden hankintabudjetteja. Vanhemman ulkomaisen arvotaiteen osalta ei siis kannata langeta houkutukseen ostaa Repiniä tai Aivazovskia halvalla, mieluummin sitten hyviä ja aitoja suomalaisten taiteilijoiden teoksia käypään hintaan.

Menneiden vuosikymmenten näyttelyistä Suomeen jäänyt vanha ulkomainen taide tai kansainvälinen modernismi grafiikka mukaanlukien on asia erikseen. Jos sellaista kohdalle osuu, päätöksenteon tueksi on syytä etsiä dokumentit kuten näyttelyluettelot ja ostokuitit, jotka parhaassa tapauksessa ovat tallella vähintään museoiden arkistoissa ja jotka ovat kiistattomasti yhdistettävissä juuri kyseiseen teokseen.

Jos sävähdyttävää taidekokoelmaa havittelee, oma ratkaisuni olisi ratsastaa mustalla hevosella tai pelata jokerikortilla eli ostaa suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, niin suoraan taiteilijalta tullutta kuin suinkin. Sitten vain odotelisin, ehtiikö omien hankintojen sijoittumista taiteen tähtitaivaalle ja uusien Picassojen erottumista joukosta ja löytymistä omasta kokoelmasta nähdä omana elinaikanaan. Jos sellaisia löytyisi niin olisihan se jotakin ja jos ei, niin riittipä teoksista elämäniloa pitkäksi aikaa!

Kolmas mielessä pidettävä seikka on se, ettei arvotaidetta myydä tarinoilla, vaan faktoilla ja todennettaviin lähteisiin perustuvalla historialla. Tarinat voivat olla hyviä, hauskoja ja houkuttelevia, mutta niiden varaan ei taiteen arviointia sen enempää kuin hankintaakaan voi yksin perustaa. Asiantuntija ei keksi tarinoita tai liitä niitä teokseen ilman perusteita. Se tieto, johon asiantuntijuus perustuu on vuosien kuluessa koottua tietopääomaa sekä ensisijassa sitä tietoa, jonka taideteos itsessään kertoo. Tämän tiedon teos kantaa mukanaan vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Kun ajat ja asiantuntijat vaihtuvat, asiaan perehtynyt osaaja pystyy näkemään samasta teoksesta samat asiat, jotka aiemmatkin asiantuntijapolvet ovat kyenneet siitä lukemaan. Ihanteellinen tilanne on se, kun suullinen kertomus ja teoksesta itsestään löytyvä informaatio kohtaavat, sopivat yhteen ja vahvistavat toinen toisensa. Silloin tarina voidaan liittää osaksi teoksen historiaa ja se voidaan kirjata muistiin, tietenkin säilyneisiin kirjallisiin tai kuvallisiin dokumentteihin tai joissakin tapauksissa pelkkään suulliseen tiedonantoon viitaten. Jokaisen tiedon ja tarinan takaa täytyy siis löytyä todennettavissa oleva lähde. Ilman uskottavaa ja perusteltavissa olevaa lähdettä tarinat jäävät suulliseksi perimätiedoksi ja kertomuksiksi, joiden hauskuus ja viihdyttävyys voi olla suurempi kuin todenperäisyys. Kun sinulle kerrotaan asiantuntijan antamaa kommenttia kaupan kohteena olevasta teoksesta, asiantuntijan nimeksi ei kelpaa herra tai rouva Joku, vaan oikea nimi ja sen takaa löytyvä todellinen henkilö, johon voit jopa ottaa yhteyttä tarkempia tietoja kysyäksesi.

Väärentäjillä on toki monta tietä, eivätkä läheskään kaikki niistä kohtaa taiteen polulla vaeltavaa matti- tai maijameikäläistä. Kansainvälinen väärentäjä voi esimerkiksi tehdä muutamia teoksia todella kovien taiteilijoiden nimiin ja saada huiman tuoton suhteellisen vähälukuisilla kaupoilla. Mitä vähemmän kauppoja sitä pienempi kiinnijäämisen riski, siinä lienee ajatuksen logiikka. Tähtäimessä voi olla saada arvoväärennös myytyä jonnekin, jossa taiteilija ei ole yhtä tunnettu kuin ydinalueellaan. Tai myydä teos sellaiselle keräilijälle, jonka kätköissä se pysyy riittävän pitkään, jotta aitousongelma paljastuu vasta seuraavalle polvelle, usein siis karvaasti pettyvälle perikunnalle jälleenmyyntitilanteessa. Pahin skenaario on se, että hyvä kokoelma pyhittää väärän teoksen. Tällöin keräilijän status, maine, tunnettuus ja kokoelman aidot mestariteokset antavat taitavalle väärennökselle aseman, josta käsin se pääsee jopa asiantuntijoiden kriittisen seulan läpi näyttelyihin, kirjoihin ja sitä kautta osaksi taiteilijan virallista tuotantoa.

Missä minä henkilökohtaisesti näen suurimmat vaarat, kadunmiehen näkökulmasta? Arvokkaimpiin teoksiin ja kuuluisimpiin tekijöihin liittyy suurin kiinnijäämisen riski. Ne herättävät todennäköisemmin asiantuntijoiden ja tutkijoiden huomion ja niiden osalta tietoa ja tutkijoita on maailmanlaajuisestikin enemmän kuin pienempien ja paikallisempien taiteilijoiden kohdalla. Siksi minä näen suurimman vaaran kohtuuhintaisten ja pienempien mestareiden nimiin tehtyjen väärennösten laajamittaisessa tehtailussa. Näiden teosten myyminen kotien seinille takakontti- ja suorakaupalla voi tuottaa vilpintekijälle pitkän pennin ennen kuin yksikään ostajista lähtee tarjoamaan hankintojaan jälleenmyyntiin ja saa taideliikkeen tai huutokaupan tiskillä kylmän suihkun, kun teos todetaan väärennökseksi. Väärentäjäkin saattaa tietää, että kokenut silmä olisi kyllä huomannut yksityiskohtien, sivellintyöskentelyn tai väriskaalan yhteensopimattomuuden. Hän tietää senkin, ettei taidetta kodin koristukseksi ostavan tavallisen ihmisen voi odottaa siihen kykenevän. Väärentäjät eivät ole tyhmiä. He ovat ammattilaisia, älykkäitä, taitavia ja ovelia.

Toisen suuren vaaran näen taitavasti toteutetuissa ja aidosti vanhoissa maalauksissa, jotka vaihtavat identiteettiä. Eli signeeraamaton vanha teos saa uuden signeerauksen nimellä, joka sopii teoksen edustamaan aikakauteen sekä signeeraukseen laitetun taiteilijan nimeen ja tyyliin. Teos sinänsä voi olla hyvä, jopa erinomainen, mutta nimi on väärä. Tuntemattomia eivät asiantuntijalle ole myöskään jatketut monogrammisigneeraukset. Jos taulussa on tilaa ja maalauksen tyyli ja aihe sopivia, ulkomaisen tekijän sukunimen alkukirjain voi saada jatkeeksi vaikkapa suomalaiseen taiteilijaan sopivan sukunimen. Mitä tästä opimme? Väärentäjän ei aina tarvitse aloittaa työtään tyhjästä. Hän voi myös ostaa signeeraamattomia tai sopivasti signeerattuja vanhoja tauluja ja työstää, ammattislangilla sanottuna jalostaa, niille arvonnousua.

Summa summarum. Jäitä hattuun ja järki päähän! Taidekaupassa on syytä luottaa tietoon, ei langeta tarinoiden, kuvitelmien tai haaveiden pauloihin eikä myöskään ahneuteen. Suuresta riskinotosta teoksen poikkeuksellisen edullisen hinnan tai epäilyttävien myyntiolosuhteiden suhteen voi joutua maksamaan kovat oppirahat. Aivan kuten missä tahansa kaupanteossa, olipa kaupanteon kohteena timantti, tuunailtu auto tai homepesän kätkevä omakotitalo. Riskinotto on jokaisen omassa harkinnassa; aivan samoin kuin osaava ja luotettava asiantuntija-apu on jokaisen ulottuvilla. Viimeisenä muistisääntönä tällä erää on tosite. Pyydä myös taidekauppaa tehdessäsi aina kuitti, joka kertoo mitä olet ostanut, mihin hintaan ja keneltä. Äläkä tyydy siihen, että sarakkeessa lukee vain maalaus. Jos sinulle myydään tietyn taiteilijan teos, myyjällä ei ole mitään syytä olla kirjoittamatta kyseisen taiteilijan nimeä myös siihen tositteeseen, joka jää kirjallisena dokumenttina osaksi teoksen historiaa ja omistajaketjua. (Tuija Peltomaa 13.01.2012)

10.01.2012
Asiantuntijan tammikuu
Kirjoittaja: Tuija Peltomaa

Tammikuu on huutokauppasesongin hiljaisimpia kuukausia. Juhlapyhät lomineen ovat takana, samoin syksyn päähuutokauppa. Ostetut kohteet on lunastettu ja viety uusiin koteihin. Myymättä jääneet esineet on palautettu ja noudettu takaisin omistajilleen. Hyllyillä ja seinillä on nyt tilaa. Ajatukset kulkevat väkisinkin kohti kevättä, vaikka ikkunan takana putoilevat lumihiutaleet. Mitä taideteoksia ja esineitä kevään päähuutokaupassa nähdään? Se on vielä yllätys minulle itsellenikin.

Toimettomana ei asiantuntijakaan tammikuussa ehdi istua. Valtaosan ajasta vievät nyt arvioinnit, joiden joukkoon mahtuu yksittäisiä kohteita, vakuutusarviointeja ja suuriakin yli sadan kohteen kokoelmia. Vertauskuvallisesti luonnehtien tammikuu on huutokauppa-alalla päällepäin hiljaista, mutta kulisseissa viikko viikolta jännittävämpää kylvön ja sadonkorjuun aikaa. Tässä vaiheessa arvioimme päivittäin kohteita, joista ainakin osa nähdään myöhemmin toukokuussa kevään päähuutokaupassa. Toisaalta työstämme asiakkaiden kanssa loppusyksystä tehtyjen kotikäyntien seuraavaa vaihetta eli maalausten ja antiikkiesineiden noutamista ja luetteloimista kevään huutokauppaan. Hyllylle onkin jo ilmestynyt muutamia hyviä designesineitä, lasia ja hopeaa. Ensimmäiset antiikkihopeat odottavat luettelointia, samoin korut, pienesineet vielä kassakaapissa.

Joulun, uudenvuoden ja loppiaisen aikana en esineitä ajatellut. Ellei tavaroiksi lasketa joulukoristeita; omia, puolison ja yhteisiä jouluesineitä ja niihin liittyvien muistojen kertaamista. Joulunaika oli irtiotto arjesta, seuranpidon, ulkoilman, hyvän ruoan, kynttilöiden ja musiikin aikaa. Siirtyminen takaisin arkipäivään ja työhön alkoi uudenvuoden jälkeen kotona kirjahyllyjä läpikäymällä. Kuinka ollakaan, talvikuukausien ajaksi luettavaksi löytyi taas koko joukko vanhoja tuttuja ja jo unohtumaan päässeitä taide- ja antiikkikirjoja. Myös toimistolla työkirjat tuli käytyä läpi ja järjesteltyä. Samalla sain hankittua joukkoon muutamia uusia sekä vanhoja hyviä hakuteoksia. Viime sunnuntaina mietteet vaelsivat jo maanantaihin ja siihen, mistä työt pitäisi aloittaa. Ennen joulukuusen ulosviemistä istahdin nojatuoliin ja siirsin ajatukseni työympyröihin kevätkauden ensimmäisen Antiikkia Antiikkia ohjelman parissa. Aurinkoisessa ja helteisessä Inkoon keväässä kuvatut jaksot toivat mieleen viime kesän, vihreän ruohon, viljapellot, laiduntavan karjan, meren, kalliot ja hiekan, ulkosaaristossa liitelevän merikotkan ja sääreen tarttuneen ongenkoukun. Uusi kevät on pian täällä ja ennen toukokuun 26. päivän suurta huutokauppaa me täällä Bulevardilla kohtaamme monia uusia ihmisiä ja kiinnostavia esineitä, ehkä muutamia aarteitakin? Aarteita, löytöjä ja hyvin moninaisia vanhoja esineitä on luvassa ainakin tv-ruudussa, jossa minä, Johanna ja Hans arvioimme antiikkia joka sunnuntai 15 jakson ajan Inkoossa, Hangossa, Kajaanissa, Joensuussa, Savonlinnassa, Kouvolassa ja Orimattilassa. Näkemisiin siis sunnuntai-iltaisin toukokuulle saakka! Olkoon uusi vuosi hyvä ja onnellinen teille kaikille! (Tuija Peltomaa 10.01.2012)

16.11.2011
Syitä käydä huutokaupan näytössä?
Kirjoittaja: Tuija Peltomaa

Sinun ei tarvitse olla valmis asiantuntija, jos haluat ostaa taidetta, antiikkia tai modernia designia.
Mutta sinun kannattaa käyttää hyödyksesi tilaisuudet, joissa voit vertailla ja muodostaa oman mielipiteesi siitä, mitä haluat ja mistä pidät.

Huutokauppojen ennakkonäytössä sinulla on tilaisuus tutustua kodeista myyntiin tulleisiin taideteoksiin ja esineisiin. Näytöt ovat kuin pieniä kotimuseoita. Erona museoihin on se, että huutokaupan näytössä on lupa katsoa läheltä, ottaa käteen ja koskettaa. Koska suurin osa huutokaupattavista kohteista päätyy edelleen yksityisille omistajille, näytöt ovat ainutkertaisia tilaisuuksia nähdä asioita, joita et ole aiemmin nähnyt ja joita et ehkä näe enää uudelleen, edes näyttelyissä.
Ennakkonäytöt ovat kaikille avoimia ja ilmaisia tilaisuuksia, joten älä turhaan arastele tulla paikalle. Valikoimaa riittää vanhasta taiteesta nykytaiteeseen, veistoksiin, grafiikkaan ja valokuvaan. Mukana on koruja, hopeaesineitä, huonekaluja sekä mitä erilaisimpia antiikki- ja keräilyesineitä. Designista löytyy lasia, keramiikkaa, tekstiilejä, valaisimia. Myytävänä olevien teosten valikoima vaihtuu huutokaupasta toiseen. Joskus yhdeltä taiteilijalta voi olla tarjolla useampia teoksia, joskus ei yhtäkään. Myös hintatasossa löytyy valinnanvaraa, joten hyviä ostotilaisuuksia kannattaa seurata. Paikalla kannattaa poiketa siksikin, että näytössä voit tarkastaa esineen kunnon ennen ostopäätöksen tekemistä. Taideteoksen kohdalla tarkasta esim. teoksen kunto, konservoinnin, puhdistuksen tai kehystyksen tarve ja ota huomioon näistä mahdollisesti koituvat lisäkulut. Paikalla on avustavaa henkilökuntaa ja pyytäessäsi pääset jututtamaan huutokauppatalon asiantuntijoita.

Haluaisin ostaa taidetta? Mitä ostaisin?

Mieti kuinka paljon aikaa ja rahaa olet valmis taidehankintoihin laittamaan.
Kuinka tärkeää sinulle on, että hankinta säilyttää arvonsa? Silloin vanha ja vuosien saatossa koeteltu ja paikkansa vakiinnuttanut taide on kohteista varmin ja arvoltaan jossain määrin ennustettavissa.
Oletko valmis ostamaan nuorenkin tekijän teoksia koska pidät niistä, vaikket voikaan tietää kuinka taiteilijan ura ja hintataso kehittyvät? Silloin nykytaide on sinulle sopiva valinta.
Aiotko hankkia taidetta ensisijaisesti sisustamista ja kodin kaunistamista varten? Siinä tapauksessa voit aluksi edetä tunteella ja valita teoksia, jotka miellyttävät sinua.
Haluatko ryhtyä keräämään kokoelmaa, jota täydennät, karsit ja niin sanotusti jalostat tulevaisuudessa? Silloin katsele, perehdy ja harkitse ennen kuin toimit. Sinun on syytä alkaa kartuttamaan myös taiteen ja taidehistorian tuntemusta. Lue, katsele, keskustele ja pohdi millainen taide on sinun oma juttusi.
Nämä eivät sulje toisiaan pois. Satunnaiset hankinnat saattavat muuttua aikaa myöten määrätietoiseksi keräilyksi. Lähde siis liikkeelle oman tilanteesi mukaan.

Millainen on taiteen tilanne huutokaupoissa tänään?

Maalaustaide on pitänyt pintansa huutokauppojen ykkösenä, mutta makumieltymykset ovat kääntymässä 1800-luvun puolelta 1900-luvulle. Hiljaisten maalaismaisemien sijasta haetaan tauluja, joissa on elämää, ihmisiä, tapahtumia, itselle läheisiä maisemia tai kaupunkinäkymiä. Tummanpuhuvien värien sijasta kaivataan kirkkaita värejä ja valoa. Moderni ja nykytaide kiinnostavat etenkin uusia 30+ -ikäpolven ostajia.
Syyt tähän ovat luonnollisia. Huutokauppoihin tulee yhä enemmän myyntiin 1900-luvulla koottuja koti-irtaimistoja ja vastaavasti myös 1900-luvun taidetta. Samalla ostajissa alkaa näkyä sukupolvenvaihdos: kaupungissa syntyneet ja kasvaneet kokevat omakseen erilaiset aiheet kuin eläkeikään siirtymässä olevat suuret ikäluokat ja 1960-70-lukujen maaltamuuttajasukupolvi. Niin sanotun kultakauden eli 1800-luvun lopun ja 1800-1900-luvun vaihteen suomalaisen taiteen parhaimmisto on myös kirinyt hinnoiltaan taidekaupan kärkeen, joten osa ostajista ja varsinkin aloittavat keräilijät etsivät muita, hinta-laatusuhteeltaan hyviä mutta edullisempia vaihtoehtoja. Monet 1800-luvun taiteen parhaimmistosta ovat jo siirtyneet yksityiskokoelmiin tai museoihin, joten huippukappaleita tulee myyntiin aiempaa vähemmän ja kilpailu niistä on yhä kovempaa. Nuoremmasta taiteesta jälleenmyyntiin riittää vielä oman aikansa huippuja sen verran, että käytännössä jokaisessa huutokaupassa on tarjolla keräilemisen arvoisia teoksia. Juuri 1900-luvun taiteesta uusia hintaennätyksiäkin syntyy jo joka vuosi.

Grafiikka ja valokuvataide poreilevat pinnan alla. Tapahtuuko läpimurto ja milloin? Siinäpä yksi alan kuumimmista kysymyksistä! Minä uskon, että kiinnostus kasvaa hitaasti mutta varmasti. Grafiikka ja valokuva ovat ensinnäkin usein edullisempi tapa aloittaa taidehankinnat kuin arvonsa vakiinnuttanut maalaustaide. Niistä on hyvä ja turvallista aloittaa. Samalla ne ovat taloudellisesti järkevämpiä hankintoja kuin pelkät sisustuskuvat, eivätkä huutokaupasta hankittuna välttämättä edes hurjan paljon kalliimpia. Edullisenkin taideteoksen voi näet aina realisoida elämäntilanteen tai asunnon vaihtuessa, ja sijoituksestaan saa ainakin osan takaisin. Sisustuskuvassa sinulla ei ole samaan tapaan “rahaa seinällä”.
Olen miettinyt paljon – ja riemuissani – suomalaisen sarjakuvan nousua. Voisiko ajatella, että sarjakuvan kuvakieleen tottuville graafinen kuva tuntuu perinteiseen maalaukseen verrattuna visuaalisesti tutummalta, helpommalta omaksua? Se lupaisi hyvää tulevaisuutta piirretyille ja graafisille taideteoksille, mustavalkoiselle piirrosviivalle. Entä kiiltävät, suurikokoiset valokuvateokset? Ne istuvat kieltämättä tyylikkäästi nykykotiin sekä taulutelevisioon ja tietokoneen näyttöruutuun tottuneeseen silmään. Itse tuijotan työssäni Macin 27″ näyttöä ja leikittelen taustakuvilla ja näytönsäästäjän kuvilla. Kotini seinälle en haluaisi samaa “peruskuvaa” kuin työkoneeseeni, mutta taiteilijan tekemä valokuvaa, kuvataiteen keinoja, väriä ja mustavalkoisuutta yhdistelevä silisec-vedos, pigmenttivedos alumiinipohjustukselle tai klassinen mustavalkoinen valokuva upeine sävymaailmoineen ja struktuureineen olisi juuri se uniikki visuaalinen elämys, jota katsoisin kotiseinälläni mieluusti joka päivä. Saman huoneen toisella puolella voisi olla sulassa sovussa se vanhojen ikonien tai maalausten seinä; toinen maailma, rauhoittumisen paikka, irtautuminen päivittäisestä ympäristöstä.
Nykypäivän visuaalinen ympäristö ei ole enää vain pysähtyneen, käsinmaalatun kuvan maailma, vaan liikkeen, värien ja digitaalisesti käsitellyn kuvavirran maailma. Olen vakuuttunut, että se tulee ennemmin tai myöhemmin vaikuttamaan taidemieltymyksiin.

Miten tutustun ja osallistun huutokauppaan?

Huutokauppojen tarjonta esitellään ennakkonäytössä viikosta kahteen viikkoon ennen huutokauppapäivää. Seuraa ilmoittelua ja kotisivuja. Kohteet esitellään näytön lisäksi huutokauppojen kotisivuilla ja painetussa luettelossa.
Ilmoitetut hinnat ovat lähtöhintoja. Kaupanteon luonteeseen kuuluu, että voit saada teoksen lähtöhintaa halvemmalla, mutta kilpailutilanteessa loppuhinta saattaa myös nousta yli lähtöhinnan.
Huutokauppaan voi osallistua paikan päällä, mutta tarjouksia voi antaa myös kotisivujen kautta, kirjallisesti huutokaupan näytössä tai puhelimitse huutokauppapäivänä. Tämä edellyttää rekisteröitymistä huutokauppojen asiakkaaksi. Katso ohjeet kotisivuilta tai ota yhteyttä huutokauppatalon asiakaspalveluun.
Maksu ja lunastaminen tapahtuvat yleensä huutokauppapäivänä tai viimeistään seuraavan viikon aikana.

Taideteos. Sijoitus, nautinto, elämän kumppani?

Ostaessasi taidetta hankit jotakin uniikkia. Jokainen maalaus on yksilö ja laatugrafiikkaa, valokuvia ja veistoksiakin on tehty vain pieninä sarjoina. Taideteos on siis esineenä arvonsa säilyttävä ja tilanteen mukaan realisoitavissa oleva sijoitus. Ensisijaisesti se on kuitenkin sijoitus omaan elämänlaatuun ja viihtyvyyteen. Hankintaa tehdessäsi älä jää spekuloimaan tuotoilla. Valitse se, joka puhuttelee ja tuntuu hyvältä. Taiteessa on aina kyse myös tunteesta; ajattele elävää elämää ja koiranpentuja! Monien kaltaistensa joukosta yksi on juuri se yksilö, jonka kanssa haluat kotisi jakaa. Ainutkertaisia ja arvokkaita lajissaan molemmat, taide ja elämä. (Tuija Peltomaa 16.11.2011)