402. Pekka Halonen (1865-1933)

Ilta-aurinko, Myllykylä

öljy, sign. 1899, Kirjallisuus: A. Lindström, Pekka Halonen, Elämä ja teokset, kuva s. 129. luettelo nr. 201, Näyttelyt: Helsingin Taidetalo 1981, Kerava 1996, Halosenniemi 2005 ja 2006, Lahden Taidemuseo 2006, Ateneum 2008     Matkallaan veljensä Aapelin luo Sortavalan Myllykylään kesällä 1892 Pekka Halonen kohtasi  urkuharmonitehtailija Mäkisen tyttären Maijan. Nuoret rakastuivat, mutta pariisilaistunut taiteilija ei miellyttänyt tehtailija Mäkistä, joten rakkauden alkutaival oli hieman kivinen. Halonen kuitenkin inspiroitui paitsi viehättävästä Maijasta, myös Sortavalan maisemista, Tohmajoen (Helylänjoen) laskiessa läpi Karjalan vaarojen. Hänen siveltimensä vangitsivat näkymiä Myllykylän sahalta, jonka punainen saharakennus on tunnistettavissa useiden maalausten vehreyden keskeltä.  Kesää 1899, oltuaan naimisissa jo neljättä vuotta, Haloset viettivät jälleen Sortavalassa. Toinen lapsi Anni oli juuri syntynyt, ja syksyllä perheellä oli edessä muutto Tuusulaan, josta tulisi Halosten koti vuosikymmeniksi. Myllykylässä Halonen maalasi ilta-aurinkoa hehkuvan työn, jossa joen pyörteiden takana kohoavat saharakennukset. Työ ennakoi taiteilijan myöhempää kehitystä suureksi luonnontulkitsijaksi, ja se asettaa katsojan suomalaiseen kesämaisemaan, pieneen viipyilevään hetkeen ilta-auringon lämmössä. Ominaisella tavallaan Halonen yhdistää teoksessa tarkasti ja kauniisti suomalaisen työn symboliikan luonnon herkkään kuvaamiseen. 1899 Venäjän sortotoimenpiteet tuntuivat Suomessa raskaina helmikuun manifestin jäljessä. Isänmaalliset tunteet kuohuivat, ja Pekka Halonen purki ahdistuksensa kirjeessään Pariisissa olleelle Emil Wikströmille. Halosen kansallistunto heräsi siitä vahvasta näkemyksestä, että suomalainen kulttuuri, taide ja kirjallisuus oli kaiken perusta.  ”Maa ja kansa elää! […] Meidän päävoimamme ei ole eikä tule koskaan olemaan paragraafeissa. […] Kirjallisuus ja taide, suomalaisen kansan hengen pohjalla, siinä on meidän voimamme, joka ei ole niin helposti tapettavissa.” Myllykylän kuvaamisessa Halonen pääsi lähelle aidointa Suomea, työn ja vahvan itsetunnon maata, jossa kansan henki oli kuin itse joen virta; se ei ollut nujerrettavissa. , 39x27

Huutokauppa päättyi

Vasarahinta

26 000 €

Lähtöhinta

18 000 €

Kirjallisuus: A. Lindström, Pekka Halonen, Elämä ja teokset, kuva s. 129. luettelo nr. 201, Näyttelyt: Helsingin Taidetalo 1981, Kerava 1996, Halosenniemi 2005 ja 2006, Lahden Taidemuseo 2006, Ateneum 2008

 

 

Matkallaan veljensä Aapelin luo Sortavalan Myllykylään kesällä 1892 Pekka Halonen kohtasi  urkuharmonitehtailija Mäkisen tyttären Maijan. Nuoret rakastuivat, mutta pariisilaistunut taiteilija ei miellyttänyt tehtailija Mäkistä, joten rakkauden alkutaival oli hieman kivinen. Halonen kuitenkin inspiroitui paitsi viehättävästä Maijasta, myös Sortavalan maisemista, Tohmajoen (Helylänjoen) laskiessa läpi Karjalan vaarojen. Hänen siveltimensä vangitsivat näkymiä Myllykylän sahalta, jonka punainen saharakennus on tunnistettavissa useiden maalausten vehreyden keskeltä. 

Kesää 1899, oltuaan naimisissa jo neljättä vuotta, Haloset viettivät jälleen Sortavalassa. Toinen lapsi Anni oli juuri syntynyt, ja syksyllä perheellä oli edessä muutto Tuusulaan, josta tulisi Halosten koti vuosikymmeniksi. Myllykylässä Halonen maalasi ilta-aurinkoa hehkuvan työn, jossa joen pyörteiden takana kohoavat saharakennukset. Työ ennakoi taiteilijan myöhempää kehitystä suureksi luonnontulkitsijaksi, ja se asettaa katsojan suomalaiseen kesämaisemaan, pieneen viipyilevään hetkeen ilta-auringon lämmössä. Ominaisella tavallaan Halonen yhdistää teoksessa tarkasti ja kauniisti suomalaisen työn symboliikan luonnon herkkään kuvaamiseen.

1899 Venäjän sortotoimenpiteet tuntuivat Suomessa raskaina helmikuun manifestin jäljessä. Isänmaalliset tunteet kuohuivat, ja Pekka Halonen purki ahdistuksensa kirjeessään Pariisissa olleelle Emil Wikströmille. Halosen kansallistunto heräsi siitä vahvasta näkemyksestä, että suomalainen kulttuuri, taide ja kirjallisuus oli kaiken perusta. 

”Maa ja kansa elää! […] Meidän päävoimamme ei ole eikä tule koskaan olemaan paragraafeissa. […] Kirjallisuus ja taide, suomalaisen kansan hengen pohjalla, siinä on meidän voimamme, joka ei ole niin helposti tapettavissa.”

Myllykylän kuvaamisessa Halonen pääsi lähelle aidointa Suomea, työn ja vahvan itsetunnon maata, jossa kansan henki oli kuin itse joen virta; se ei ollut nujerrettavissa. 

Aihe Ilta-aurinko, Myllykylä
Tekniikka öljy
Signeerattu Kyllä
Sign. 1899
Korkeus 39
Leveys 27
Lisätiedot

Kirjallisuus: A. Lindström, Pekka Halonen, Elämä ja teokset, kuva s. 129. luettelo nr. 201, Näyttelyt: Helsingin Taidetalo 1981, Kerava 1996, Halosenniemi 2005 ja 2006, Lahden Taidemuseo 2006, Ateneum 2008

 

 

Matkallaan veljensä Aapelin luo Sortavalan Myllykylään kesällä 1892 Pekka Halonen kohtasi  urkuharmonitehtailija Mäkisen tyttären Maijan. Nuoret rakastuivat, mutta pariisilaistunut taiteilija ei miellyttänyt tehtailija Mäkistä, joten rakkauden alkutaival oli hieman kivinen. Halonen kuitenkin inspiroitui paitsi viehättävästä Maijasta, myös Sortavalan maisemista, Tohmajoen (Helylänjoen) laskiessa läpi Karjalan vaarojen. Hänen siveltimensä vangitsivat näkymiä Myllykylän sahalta, jonka punainen saharakennus on tunnistettavissa useiden maalausten vehreyden keskeltä. 

Kesää 1899, oltuaan naimisissa jo neljättä vuotta, Haloset viettivät jälleen Sortavalassa. Toinen lapsi Anni oli juuri syntynyt, ja syksyllä perheellä oli edessä muutto Tuusulaan, josta tulisi Halosten koti vuosikymmeniksi. Myllykylässä Halonen maalasi ilta-aurinkoa hehkuvan työn, jossa joen pyörteiden takana kohoavat saharakennukset. Työ ennakoi taiteilijan myöhempää kehitystä suureksi luonnontulkitsijaksi, ja se asettaa katsojan suomalaiseen kesämaisemaan, pieneen viipyilevään hetkeen ilta-auringon lämmössä. Ominaisella tavallaan Halonen yhdistää teoksessa tarkasti ja kauniisti suomalaisen työn symboliikan luonnon herkkään kuvaamiseen.

1899 Venäjän sortotoimenpiteet tuntuivat Suomessa raskaina helmikuun manifestin jäljessä. Isänmaalliset tunteet kuohuivat, ja Pekka Halonen purki ahdistuksensa kirjeessään Pariisissa olleelle Emil Wikströmille. Halosen kansallistunto heräsi siitä vahvasta näkemyksestä, että suomalainen kulttuuri, taide ja kirjallisuus oli kaiken perusta. 

”Maa ja kansa elää! […] Meidän päävoimamme ei ole eikä tule koskaan olemaan paragraafeissa. […] Kirjallisuus ja taide, suomalaisen kansan hengen pohjalla, siinä on meidän voimamme, joka ei ole niin helposti tapettavissa.”

Myllykylän kuvaamisessa Halonen pääsi lähelle aidointa Suomea, työn ja vahvan itsetunnon maata, jossa kansan henki oli kuin itse joen virta; se ei ollut nujerrettavissa.