Miekka ja tikari Katso täysikokoinen kuva

4294. Miekka ja tikari

Suomi, laivastoupseerin miekka, malli 1921, portopé, tuppi puuttuu, pit. 91,5 cm, laivastoupseerin tikari, malli 1922, pit. 36 cm, molemmissa pieniä vikoja Provenienssi: Torpedovene S2:n toinen upseeri, luutnantti Eino Valtonen (1890-1925), miekka ja tikari ovat nostettu S2:n hylystä vuonna 1926 ja luovutettu Valtosen leskelle Suomen rannikkolaivaston torpedovene S2 upposi myrskyssä 4. lokakuuta 1925 Porin edustalla, vieden mukanaan koko 53 hengen miehistön. Tapausta pidetään edelleen Suomen merivoimien historian pahimpana rauhanaikaisena onnettomuutena. Alun perin Venäjän keisarillisessa laivastossa palvellut, vuonna 1901 valmistunut alus otettiin juuri itsenäistyneen Suomen laivaston käyttöön vuonna 1918, Neuvosto-Venäjän peräännyttyä Suomesta. 58-metrisen torpedoveneen päällystönä toimi turmahetkellä merivoimien kapteeni Oskar Sjöman ja luutnantti Eino Valtonen. Miehet olivat vanhoja kurssikavereita saksalaisten Santahaminassa järjestämästä merivoimien kadettikoulutuksesta ja palvelleet Saksan keisarillisessa laivastossa ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Turmaa edeltävänä päivänä vietettiin luutnantti Valtosen 35-vuotissyntymäpäivää. Torpedovene S2 otti syksyllä 1925 osaa Suomen rannikkolaivueen vuotuiseen vierailu- ja harjoituspurjehdukseen Helsingistä Pohjanlahdelle. Saattueessa kulkivat jonomuodostelmassa mukana S2:n sisaralus, torpedovene S1 sekä tykkiveneet Klas Horn ja Hämeenmaa. Saattueen komentaja, rannikkolaivueen päällikkö Yrjö Roos oli tunnettu itsepäisenä johtajana, eikä hän antanut periksi asetetun määränpään tavoittamisesta matkan aikana voimakkaasti yltyvästä tuulesta huolimatta. Yöllä 3. lokakuuta, tuulen saavutettua Porin korkeudella rajumyrskyn voimakkuuden, antoi Roos lopulta käskyn laivojen ”pysyä tuulessa parhaansa mukaan” ja suuntasi itse aluksensa, Klas Hornin, tuulta päin kohti Ruotsin rannikkoa. Epämääräistä komentoa tulkittiin torpedovene S2:ssa kuitenkin kehotukseksi jatkamaan matkaa muodostelmassa kohti etapin määränpäätä, Vaasaa. Myrskyävän meren aaltovuoret hajottivat yön aikana torpedoveneen pelastusveneet ja kannen muuta irtaimistoa ja vesi alkoi tunkeutua laivan sisään. Tilanteen vain pahentuessa yöllisen kamppailun jälkeen, kapteeni Sjöman päätti lopulta ettei voinut enää jatkaa eteenpäin, vaan käänsi varhain aamulla aluksensa hakeutumaan suojaan lähimpään, Mäntyluodon satamaan. Puolenpäivän aikaan oli maata näkyvissä ja Reposaaren luotsiasemasta tehtiin näköhavainto pahasti heittelehtivästä torpedoveneestä. Mäntyluodon sisääntuloväylän matalikossa alukseen iski raju ristiaallokko ja viimeinen viesti joka saatiin S2:n sähköttäjältä Vaasan radioaseman kutsuun kuului ”Ei voi työskennellä nyt”. Kaksi minuuttia myöhemmin alus kääntyi kyljelleen ja katosi näkyvistä. Uponnut alus varmistui seuraavana päivänä torpedovene S2:ksi ja turmaa uutisoitiin koko kansakuntaa ravistelevana tragediana. Turun Sanomien etusivulla esiteltiin torpedoveneen koko miehistö ja erityisesti upseerit Sjöman ja Valtonen. Myötätunnonosoituksia onnettomuuden johdosta saapui henkilökohtaisesti Ruotsin kuningasparilta ja mm. Tanskasta, Virosta, Saksasta, Ranskasta ja Italiasta. Kovasta myrskystä huolimatta etsintöihin ryhdyttiin heti merellä ja rannikolla, sekä kahdella Helsingistä tulleella lentokoneella, mutta torpedoveneestä tai eloonjääneistä ei tehty havaintoja. Aluksen hylky paikallistettiin vasta seuraavan vuoden kesäkuussa noin kilometrin etäisyydellä rannasta ja sen nostoa ryhdyttiin pian suunnittelemaan. Vaikeaa nosto-operaatiota seurattiin tiiviisti mediassa ja sen etenemisestä uutisoitiin lähes päivittäin. 8. elokuuta kirjoitettiin mm. Turun Sanomissa upseerihytistä löytyneen Valtosen ja Sjömanin lompakot, pari päivää myöhemmin heidän upseerimiekkansa ja –tikarinsa. Hylyn täyttämä savihiekka vaikeutti jo alkuaan raskasta työtä. Kaikkiaan 23 uhrien ruumiit nostettiin hylystä, Sjömania ja Valtosta ei koskaan löydetty. S2:n koko komentosillasta ei ollut mitään jäljellä eikä sitä myöskään löydetty myöhemmissä merenpohjatutkimuksissa. Vainajien siunaustilaisuus pidettiin Reposaarella sunnuntaina 15. elokuuta. Osallistujien joukossa oli mm. Suomen puolustusministeri, Ruotsin laivastoattasea, paikallinen suojeluskuntakomppania ja toista tuhatta katsojaa. Paikalle saapui myös Suomen laivaston viisi sotalaivaa tekemään kunniaa menehtyneille. Tilaisuudessa hautojen keskelle pystytettiin S2:n katkennut masto, johon oli vedetty torpedoveneen sotalippu ja kaksi signaalilippua jotka merkitsivät ”olemme hädässä”. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen suunnitteli yhteishaudan muistomerkiksi yhden tunnetuimman teoksensa ”Myrsky” ja merimaalari Adolf Bock ikuisti torpedoveneen kamppailun maalaukseensa, jota käytettiin laajalti kuvastamaan turmaa. Tapahtuman saanut laaja huomio ja siitä herännyt keskustelu johti lopulta eduskunnassa säädettyyn, uuteen laivastolakiin ja koko Suomen laivaston uudistamiseen. Suomen merivoimat muistaa edelleen S2:n onnettomuuden uhreja vuosittain seppeleenlaskulla Reposaaren yhteishaudalla. Teksti: Thomas Luoma, apulaistutkija Joel Sjögren, lähteet: Sotamuseo, Kansallisarkisto, Turun Sanomien arkisto    

Huutokauppa päättyi 04.05.2016

Vasarahinta 1 900 €

Lähtöhinta

1 500 €

Suomi, laivastoupseerin miekka, malli 1921, portopé, tuppi puuttuu, pit. 91,5 cm, laivastoupseerin tikari, malli 1922, pit. 36 cm, molemmissa pieniä vikoja

Provenienssi: Torpedovene S2:n toinen upseeri, luutnantti Eino Valtonen (1890-1925), miekka ja tikari ovat nostettu S2:n hylystä vuonna 1926 ja luovutettu Valtosen leskelle

Suomen rannikkolaivaston torpedovene S2 upposi myrskyssä 4. lokakuuta 1925 Porin edustalla, vieden mukanaan koko 53 hengen miehistön. Tapausta pidetään edelleen Suomen merivoimien historian pahimpana rauhanaikaisena onnettomuutena.

Alun perin Venäjän keisarillisessa laivastossa palvellut, vuonna 1901 valmistunut alus otettiin juuri itsenäistyneen Suomen laivaston käyttöön vuonna 1918, Neuvosto-Venäjän peräännyttyä Suomesta. 58-metrisen torpedoveneen päällystönä toimi turmahetkellä merivoimien kapteeni Oskar Sjöman ja luutnantti Eino Valtonen. Miehet olivat vanhoja kurssikavereita saksalaisten Santahaminassa järjestämästä merivoimien kadettikoulutuksesta ja palvelleet Saksan keisarillisessa laivastossa ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Turmaa edeltävänä päivänä vietettiin luutnantti Valtosen 35-vuotissyntymäpäivää.

Torpedovene S2 otti syksyllä 1925 osaa Suomen rannikkolaivueen vuotuiseen vierailu- ja harjoituspurjehdukseen Helsingistä Pohjanlahdelle. Saattueessa kulkivat jonomuodostelmassa mukana S2:n sisaralus, torpedovene S1 sekä tykkiveneet Klas Horn ja Hämeenmaa. Saattueen komentaja, rannikkolaivueen päällikkö Yrjö Roos oli tunnettu itsepäisenä johtajana, eikä hän antanut periksi asetetun määränpään tavoittamisesta matkan aikana voimakkaasti yltyvästä tuulesta huolimatta. Yöllä 3. lokakuuta, tuulen saavutettua Porin korkeudella rajumyrskyn voimakkuuden, antoi Roos lopulta käskyn laivojen ”pysyä tuulessa parhaansa mukaan” ja suuntasi itse aluksensa, Klas Hornin, tuulta päin kohti Ruotsin rannikkoa. Epämääräistä komentoa tulkittiin torpedovene S2:ssa kuitenkin kehotukseksi jatkamaan matkaa muodostelmassa kohti etapin määränpäätä, Vaasaa. Myrskyävän meren aaltovuoret hajottivat yön aikana torpedoveneen pelastusveneet ja kannen muuta irtaimistoa ja vesi alkoi tunkeutua laivan sisään. Tilanteen vain pahentuessa yöllisen kamppailun jälkeen, kapteeni Sjöman päätti lopulta ettei voinut enää jatkaa eteenpäin, vaan käänsi varhain aamulla aluksensa hakeutumaan suojaan lähimpään, Mäntyluodon satamaan. Puolenpäivän aikaan oli maata näkyvissä ja Reposaaren luotsiasemasta tehtiin näköhavainto pahasti heittelehtivästä torpedoveneestä. Mäntyluodon sisääntuloväylän matalikossa alukseen iski raju ristiaallokko ja viimeinen viesti joka saatiin S2:n sähköttäjältä Vaasan radioaseman kutsuun kuului ”Ei voi työskennellä nyt”. Kaksi minuuttia myöhemmin alus kääntyi kyljelleen ja katosi näkyvistä.

Uponnut alus varmistui seuraavana päivänä torpedovene S2:ksi ja turmaa uutisoitiin koko kansakuntaa ravistelevana tragediana. Turun Sanomien etusivulla esiteltiin torpedoveneen koko miehistö ja erityisesti upseerit Sjöman ja Valtonen. Myötätunnonosoituksia onnettomuuden johdosta saapui henkilökohtaisesti Ruotsin kuningasparilta ja mm. Tanskasta, Virosta, Saksasta, Ranskasta ja Italiasta.

Kovasta myrskystä huolimatta etsintöihin ryhdyttiin heti merellä ja rannikolla, sekä kahdella Helsingistä tulleella lentokoneella, mutta torpedoveneestä tai eloonjääneistä ei tehty havaintoja.

Aluksen hylky paikallistettiin vasta seuraavan vuoden kesäkuussa noin kilometrin etäisyydellä rannasta ja sen nostoa ryhdyttiin pian suunnittelemaan. Vaikeaa nosto-operaatiota seurattiin tiiviisti mediassa ja sen etenemisestä uutisoitiin lähes päivittäin. 8. elokuuta kirjoitettiin mm. Turun Sanomissa upseerihytistä löytyneen Valtosen ja Sjömanin lompakot, pari päivää myöhemmin heidän upseerimiekkansa ja –tikarinsa. Hylyn täyttämä savihiekka vaikeutti jo alkuaan raskasta työtä. Kaikkiaan 23 uhrien ruumiit nostettiin hylystä, Sjömania ja Valtosta ei koskaan löydetty. S2:n koko komentosillasta ei ollut mitään jäljellä eikä sitä myöskään löydetty myöhemmissä merenpohjatutkimuksissa.

Vainajien siunaustilaisuus pidettiin Reposaarella sunnuntaina 15. elokuuta. Osallistujien joukossa oli mm. Suomen puolustusministeri, Ruotsin laivastoattasea, paikallinen suojeluskuntakomppania ja toista tuhatta katsojaa. Paikalle saapui myös Suomen laivaston viisi sotalaivaa tekemään kunniaa menehtyneille. Tilaisuudessa hautojen keskelle pystytettiin S2:n katkennut masto, johon oli vedetty torpedoveneen sotalippu ja kaksi signaalilippua jotka merkitsivät ”olemme hädässä”.

Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen suunnitteli yhteishaudan muistomerkiksi yhden tunnetuimman teoksensa ”Myrsky” ja merimaalari Adolf Bock ikuisti torpedoveneen kamppailun maalaukseensa, jota käytettiin laajalti kuvastamaan turmaa.

Tapahtuman saanut laaja huomio ja siitä herännyt keskustelu johti lopulta eduskunnassa säädettyyn, uuteen laivastolakiin ja koko Suomen laivaston uudistamiseen. Suomen merivoimat muistaa edelleen S2:n onnettomuuden uhreja vuosittain seppeleenlaskulla Reposaaren yhteishaudalla.

Teksti: Thomas Luoma, apulaistutkija Joel Sjögren, lähteet: Sotamuseo, Kansallisarkisto, Turun Sanomien arkisto

 

 

Mittayksikkö Kyllä
Lisätiedot

Suomi, laivastoupseerin miekka, malli 1921, portopé, tuppi puuttuu, pit. 91,5 cm, laivastoupseerin tikari, malli 1922, pit. 36 cm, molemmissa pieniä vikoja

Provenienssi: Torpedovene S2:n toinen upseeri, luutnantti Eino Valtonen (1890-1925), miekka ja tikari ovat nostettu S2:n hylystä vuonna 1926 ja luovutettu Valtosen leskelle

Suomen rannikkolaivaston torpedovene S2 upposi myrskyssä 4. lokakuuta 1925 Porin edustalla, vieden mukanaan koko 53 hengen miehistön. Tapausta pidetään edelleen Suomen merivoimien historian pahimpana rauhanaikaisena onnettomuutena.

Alun perin Venäjän keisarillisessa laivastossa palvellut, vuonna 1901 valmistunut alus otettiin juuri itsenäistyneen Suomen laivaston käyttöön vuonna 1918, Neuvosto-Venäjän peräännyttyä Suomesta. 58-metrisen torpedoveneen päällystönä toimi turmahetkellä merivoimien kapteeni Oskar Sjöman ja luutnantti Eino Valtonen. Miehet olivat vanhoja kurssikavereita saksalaisten Santahaminassa järjestämästä merivoimien kadettikoulutuksesta ja palvelleet Saksan keisarillisessa laivastossa ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Turmaa edeltävänä päivänä vietettiin luutnantti Valtosen 35-vuotissyntymäpäivää.

Torpedovene S2 otti syksyllä 1925 osaa Suomen rannikkolaivueen vuotuiseen vierailu- ja harjoituspurjehdukseen Helsingistä Pohjanlahdelle. Saattueessa kulkivat jonomuodostelmassa mukana S2:n sisaralus, torpedovene S1 sekä tykkiveneet Klas Horn ja Hämeenmaa. Saattueen komentaja, rannikkolaivueen päällikkö Yrjö Roos oli tunnettu itsepäisenä johtajana, eikä hän antanut periksi asetetun määränpään tavoittamisesta matkan aikana voimakkaasti yltyvästä tuulesta huolimatta. Yöllä 3. lokakuuta, tuulen saavutettua Porin korkeudella rajumyrskyn voimakkuuden, antoi Roos lopulta käskyn laivojen ”pysyä tuulessa parhaansa mukaan” ja suuntasi itse aluksensa, Klas Hornin, tuulta päin kohti Ruotsin rannikkoa. Epämääräistä komentoa tulkittiin torpedovene S2:ssa kuitenkin kehotukseksi jatkamaan matkaa muodostelmassa kohti etapin määränpäätä, Vaasaa. Myrskyävän meren aaltovuoret hajottivat yön aikana torpedoveneen pelastusveneet ja kannen muuta irtaimistoa ja vesi alkoi tunkeutua laivan sisään. Tilanteen vain pahentuessa yöllisen kamppailun jälkeen, kapteeni Sjöman päätti lopulta ettei voinut enää jatkaa eteenpäin, vaan käänsi varhain aamulla aluksensa hakeutumaan suojaan lähimpään, Mäntyluodon satamaan. Puolenpäivän aikaan oli maata näkyvissä ja Reposaaren luotsiasemasta tehtiin näköhavainto pahasti heittelehtivästä torpedoveneestä. Mäntyluodon sisääntuloväylän matalikossa alukseen iski raju ristiaallokko ja viimeinen viesti joka saatiin S2:n sähköttäjältä Vaasan radioaseman kutsuun kuului ”Ei voi työskennellä nyt”. Kaksi minuuttia myöhemmin alus kääntyi kyljelleen ja katosi näkyvistä.

Uponnut alus varmistui seuraavana päivänä torpedovene S2:ksi ja turmaa uutisoitiin koko kansakuntaa ravistelevana tragediana. Turun Sanomien etusivulla esiteltiin torpedoveneen koko miehistö ja erityisesti upseerit Sjöman ja Valtonen. Myötätunnonosoituksia onnettomuuden johdosta saapui henkilökohtaisesti Ruotsin kuningasparilta ja mm. Tanskasta, Virosta, Saksasta, Ranskasta ja Italiasta.

Kovasta myrskystä huolimatta etsintöihin ryhdyttiin heti merellä ja rannikolla, sekä kahdella Helsingistä tulleella lentokoneella, mutta torpedoveneestä tai eloonjääneistä ei tehty havaintoja.

Aluksen hylky paikallistettiin vasta seuraavan vuoden kesäkuussa noin kilometrin etäisyydellä rannasta ja sen nostoa ryhdyttiin pian suunnittelemaan. Vaikeaa nosto-operaatiota seurattiin tiiviisti mediassa ja sen etenemisestä uutisoitiin lähes päivittäin. 8. elokuuta kirjoitettiin mm. Turun Sanomissa upseerihytistä löytyneen Valtosen ja Sjömanin lompakot, pari päivää myöhemmin heidän upseerimiekkansa ja –tikarinsa. Hylyn täyttämä savihiekka vaikeutti jo alkuaan raskasta työtä. Kaikkiaan 23 uhrien ruumiit nostettiin hylystä, Sjömania ja Valtosta ei koskaan löydetty. S2:n koko komentosillasta ei ollut mitään jäljellä eikä sitä myöskään löydetty myöhemmissä merenpohjatutkimuksissa.

Vainajien siunaustilaisuus pidettiin Reposaarella sunnuntaina 15. elokuuta. Osallistujien joukossa oli mm. Suomen puolustusministeri, Ruotsin laivastoattasea, paikallinen suojeluskuntakomppania ja toista tuhatta katsojaa. Paikalle saapui myös Suomen laivaston viisi sotalaivaa tekemään kunniaa menehtyneille. Tilaisuudessa hautojen keskelle pystytettiin S2:n katkennut masto, johon oli vedetty torpedoveneen sotalippu ja kaksi signaalilippua jotka merkitsivät ”olemme hädässä”.

Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen suunnitteli yhteishaudan muistomerkiksi yhden tunnetuimman teoksensa ”Myrsky” ja merimaalari Adolf Bock ikuisti torpedoveneen kamppailun maalaukseensa, jota käytettiin laajalti kuvastamaan turmaa.

Tapahtuman saanut laaja huomio ja siitä herännyt keskustelu johti lopulta eduskunnassa säädettyyn, uuteen laivastolakiin ja koko Suomen laivaston uudistamiseen. Suomen merivoimat muistaa edelleen S2:n onnettomuuden uhreja vuosittain seppeleenlaskulla Reposaaren yhteishaudalla.

Teksti: Thomas Luoma, apulaistutkija Joel Sjögren, lähteet: Sotamuseo, Kansallisarkisto, Turun Sanomien arkisto

 

 

Lunastus

viiden (5) arkipäivän sisään osoitteessa Tehtaankatu 27, Helsinki. Huutokauppaviikolla huutokaupan ajan, to-pe klo 11-17, la klo 11-15 ja ma klo 11-17. Lue lisää täältä. Lunastusajan umpeuduttua perimme säilitysmaksun joka on 5 €/kohde/arkipäivä (isokokoiset kohteet 10 €/kohde/arkipäivä).

  • Tehtaankatu 27, 00150 Helsinki
  • tehtaankatu@hagelstam.fi
  • 09 6877 610
  • Tehtaankatu 36, 00150 Helsinki
  • hagelstam@hagelstam.fi
  • 09 6877 990