1. Lundahl, Amélie (1850-1914)

Tyttö ja ruukku, öljy kankaalle, sign. 1884, 31x20, kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa ”Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta” s. 162 (Konttinen 1988), "Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla" s. 130 (Konttinen 1991); näyttelyt: Suomen Taideyhdistyksen 100-vuotisjuhlanäyttely 1946, Realismi Ateneum 1962 nro 151 Aurinko ja suolainen merituuli olivat raikas tuulahdus Amélie Lundahlin kasvoilla, kun hän palasi Bretagneen puolentoista Suomessa viettämänsä vuoden jälkeen. Oli alkuvuosi 1884, ja taiteilija oli heittäytymässä rohkeasti uuteen maalaustapaan. Ateljeen ovet saivat pysyä suljettuina. Ulkoilma kutsui. Mallit asettuivat nyt päivänvaloon, niin myös tämä bretagnelainen tyttö, joka poseeraa maalauksessa Tyttö ja ruukku (1884, 31x20 cm). Teos on valmistunut Bretagnessa, Finistère’n departementissa. Sieltä löytyivät Lundahlin suosikkipaikat, merellinen sardiiniteollisuudesta tunnettu Concarneau sekä alle kahdenkymmenen kilometrin ja hyvän tieyhteyden päässä sijainnut Pont-Aven. Siitä lähtien, kun Pariisista Quimperiin johtava rautatie 1860-luvun alussa valmistui, Pont-Aveniin saapui taiteilijoita kaikkialta: Ranskasta, Englannista, Ruotsista, Puolasta, Yhdysvalloista ja Suomesta. Lundahlin aikana asukkaita oli puolitoista tuhatta ja vierailevia taiteilijoita satakunta. Kesäisin taiteilijat kansoittivat hotellit ja täyttivät bistrojen pöydät. He kuljeskelivat maalausvälineineen Aven-joen rantamilla, kurkistelivat puutarhoihin ja ikuistivat teoksiinsa myllyjä, rannan tuntumaan rakennettuja taloja ja paikallista väkeä. Pont-Avenissa valmistunut Tyttö ja ruukku on esityö ja rinnakkaisteos Ateneumin taidemuseon kokoelmiin kuuluvalle maalaukselle Bretagnelaistyttö ruukku kädessä (1884, 90x69 cm). Teema on molemmissa teoksissa sama. Malli on asettunut puolivartalokuvaan. Hän istuu kivellä oikealle päin kääntyneenä. Kasvonsa hän on suunnannut kohti katsojaa - siis taiteilijaa. Hänen päässään on hilkka, jota kiertää silkkinauha. Puvussa on laaja laskostettu valkoinen kaulus. Miljöön Lundahl on luonnehtinut vain viitteellisesti. Taustaa hallitsevat kaksi laajaa väripintaa: suunnikkaan muotoinen kiviseinä ja kolmiomainen nurmikenttä. Niiden välille tytön taakse muodostuu vasemmalta oikealle nouseva diagonaali. Malli on bretagnelaisista aiheista tuttua tummahiuksista tyyppiä. Tässä teoksessa hän on Ateneumissa olevaan maalaukseen verrattuna nuorempi ja kapeakasvoisempi. Tämä työ näyttää myös spontaanimmalta. Ehkä siksi, että tästä puuttuvat suurempaan sommitelmaan seuraavassa vaiheessa lisätty staattinen elementti, suoraviivainen ovenpieli sekä pienet dekoratiiviset elementit, myssyn pitsireunus ja taustan kirsikkapuu. Pieni tyttö ja ruukku -maalaus on rohkeasti toteutettu ja raikas, herkkä ja hetkellinen. Saman tuoreen ja välittömän vaikutelman tavoittaminen tuotti taiteilijalle päänvaivaa, kun hän ryhtyi muokkaamaan aihetta uudelleen suureen kokoon. Helppoa ei ollut sekään, että Lundahlilta odotettiin kerronnallisuutta vaikka hän oli kiinnostunut näköhavainnosta sinänsä ja koki omakseen pelkistetyt yhteen hahmoon keskittyvät sommitelmat. Lundahl on aloittanut maalaustyön akatemioissa opittuun tapaan. Hän on sivellyt maalauspohjalle tumman taustavärin. Sen päälle hän on rakentanut ihon sävyt, valo- ja varjokohdat, valokohtia korostaen ja esiin nostaen. Siveltimenvedot ovat uskaliaita, nopeita ja selvästi erottuvia. Muodot ovat pelkistettyjä, ja varjoissa erottuu värisävyjä. Valkoiset impastot korostavat nuoren tytön täyteläisiä huulia ja haaveksivaa katsetta. Tarkkasilmäinen huomaa muutamat ohuet punaiset vedot sormissa, kaulalla ja vasemmassa silmässä. Vaikutelma on välitön, malli on läsnä tässä ja nyt. Riitta Konttinen on todennut, että Amélie Lundahlin keskeisin tuotanto ja sen teknisesti, koloristisesti ja piirustuksellisesti terävin kärki syntyi muutamien vuosien aikana 1880-luvun puolivälissä. (Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla, s. 131, Konttinen 1991). Kulminaatiopisteenä voidaan pitää kauden pääteosta Puutarhatyttö (La Jardinière), joka osallistui Pariisin vuoden 1885 kevätsalonkiin. Saman vuoden lopulla Lundahl muutti Ruotsiin, josta hän palasi Helsinkiin kesällä 1889. Bretagneen hän ei enää palannut. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Tyttö ja ruukku, öljy kankaalle, sign. 1884, 31x20, kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa ”Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta” s. 162 (Konttinen 1988), "Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla" s. 130 (Konttinen 1991); näyttelyt: Suomen Taideyhdistyksen 100-vuotisjuhlanäyttely 1946, Realismi Ateneum 1962 nro 151 Aurinko ja suolainen merituuli olivat raikas tuulahdus Amélie Lundahlin kasvoilla, kun hän palasi Bretagneen puolentoista Suomessa viettämänsä vuoden jälkeen. Oli alkuvuosi 1884, ja taiteilija oli heittäytymässä rohkeasti uuteen maalaustapaan. Ateljeen ovet saivat pysyä suljettuina. Ulkoilma kutsui. Mallit asettuivat nyt päivänvaloon, niin myös tämä bretagnelainen tyttö, joka poseeraa maalauksessa Tyttö ja ruukku (1884, 31x20 cm). Teos on valmistunut Bretagnessa, Finistère’n departementissa. Sieltä löytyivät Lundahlin suosikkipaikat, merellinen sardiiniteollisuudesta tunnettu Concarneau sekä alle kahdenkymmenen kilometrin ja hyvän tieyhteyden päässä sijainnut Pont-Aven. Siitä lähtien, kun Pariisista Quimperiin johtava rautatie 1860-luvun alussa valmistui, Pont-Aveniin saapui taiteilijoita kaikkialta: Ranskasta, Englannista, Ruotsista, Puolasta, Yhdysvalloista ja Suomesta. Lundahlin aikana asukkaita oli puolitoista tuhatta ja vierailevia taiteilijoita satakunta. Kesäisin taiteilijat kansoittivat hotellit ja täyttivät bistrojen pöydät. He kuljeskelivat maalausvälineineen Aven-joen rantamilla, kurkistelivat puutarhoihin ja ikuistivat teoksiinsa myllyjä, rannan tuntumaan rakennettuja taloja ja paikallista väkeä. Pont-Avenissa valmistunut Tyttö ja ruukku on esityö ja rinnakkaisteos Ateneumin taidemuseon kokoelmiin kuuluvalle maalaukselle Bretagnelaistyttö ruukku kädessä (1884, 90x69 cm). Teema on molemmissa teoksissa sama. Malli on asettunut puolivartalokuvaan. Hän istuu kivellä oikealle päin kääntyneenä. Kasvonsa hän on suunnannut kohti katsojaa - siis taiteilijaa. Hänen päässään on hilkka, jota kiertää silkkinauha. Puvussa on laaja laskostettu valkoinen kaulus. Miljöön Lundahl on luonnehtinut vain viitteellisesti. Taustaa hallitsevat kaksi laajaa väripintaa: suunnikkaan muotoinen kiviseinä ja kolmiomainen nurmikenttä. Niiden välille tytön taakse muodostuu vasemmalta oikealle nouseva diagonaali. Malli on bretagnelaisista aiheista tuttua tummahiuksista tyyppiä. Tässä teoksessa hän on Ateneumissa olevaan maalaukseen verrattuna nuorempi ja kapeakasvoisempi. Tämä työ näyttää myös spontaanimmalta. Ehkä siksi, että tästä puuttuvat suurempaan sommitelmaan seuraavassa vaiheessa lisätty staattinen elementti, suoraviivainen ovenpieli sekä pienet dekoratiiviset elementit, myssyn pitsireunus ja taustan kirsikkapuu. Pieni tyttö ja ruukku -maalaus on rohkeasti toteutettu ja raikas, herkkä ja hetkellinen. Saman tuoreen ja välittömän vaikutelman tavoittaminen tuotti taiteilijalle päänvaivaa, kun hän ryhtyi muokkaamaan aihetta uudelleen suureen kokoon. Helppoa ei ollut sekään, että Lundahlilta odotettiin kerronnallisuutta vaikka hän oli kiinnostunut näköhavainnosta sinänsä ja koki omakseen pelkistetyt yhteen hahmoon keskittyvät sommitelmat. Lundahl on aloittanut maalaustyön akatemioissa opittuun tapaan. Hän on sivellyt maalauspohjalle tumman taustavärin. Sen päälle hän on rakentanut ihon sävyt, valo- ja varjokohdat, valokohtia korostaen ja esiin nostaen. Siveltimenvedot ovat uskaliaita, nopeita ja selvästi erottuvia. Muodot ovat pelkistettyjä, ja varjoissa erottuu värisävyjä. Valkoiset impastot korostavat nuoren tytön täyteläisiä huulia ja haaveksivaa katsetta. Tarkkasilmäinen huomaa muutamat ohuet punaiset vedot sormissa, kaulalla ja vasemmassa silmässä. Vaikutelma on välitön, malli on läsnä tässä ja nyt. Riitta Konttinen on todennut, että Amélie Lundahlin keskeisin tuotanto ja sen teknisesti, koloristisesti ja piirustuksellisesti terävin kärki syntyi muutamien vuosien aikana 1880-luvun puolivälissä. (Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla, s. 131, Konttinen 1991). Kulminaatiopisteenä voidaan pitää kauden pääteosta Puutarhatyttö (La Jardinière), joka osallistui Pariisin vuoden 1885 kevätsalonkiin. Saman vuoden lopulla Lundahl muutti Ruotsiin, josta hän palasi Helsinkiin kesällä 1889. Bretagneen hän ei enää palannut. (teksti: FM Tuija Peltomaa)

Huutokauppa päättyi

Vasarahinta

74 000 €

Lähtöhinta

25 000 €
Tyttö ja ruukku, öljy kankaalle, sign. 1884, 31x20, kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa ”Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta” s. 162 (Konttinen 1988), "Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla" s. 130 (Konttinen 1991); näyttelyt: Suomen Taideyhdistyksen 100-vuotisjuhlanäyttely 1946, Realismi Ateneum 1962 nro 151 Aurinko ja suolainen merituuli olivat raikas tuulahdus Amélie Lundahlin kasvoilla, kun hän palasi Bretagneen puolentoista Suomessa viettämänsä vuoden jälkeen. Oli alkuvuosi 1884, ja taiteilija oli heittäytymässä rohkeasti uuteen maalaustapaan. Ateljeen ovet saivat pysyä suljettuina. Ulkoilma kutsui. Mallit asettuivat nyt päivänvaloon, niin myös tämä bretagnelainen tyttö, joka poseeraa maalauksessa Tyttö ja ruukku (1884, 31x20 cm). Teos on valmistunut Bretagnessa, Finistère’n departementissa. Sieltä löytyivät Lundahlin suosikkipaikat, merellinen sardiiniteollisuudesta tunnettu Concarneau sekä alle kahdenkymmenen kilometrin ja hyvän tieyhteyden päässä sijainnut Pont-Aven. Siitä lähtien, kun Pariisista Quimperiin johtava rautatie 1860-luvun alussa valmistui, Pont-Aveniin saapui taiteilijoita kaikkialta: Ranskasta, Englannista, Ruotsista, Puolasta, Yhdysvalloista ja Suomesta. Lundahlin aikana asukkaita oli puolitoista tuhatta ja vierailevia taiteilijoita satakunta. Kesäisin taiteilijat kansoittivat hotellit ja täyttivät bistrojen pöydät. He kuljeskelivat maalausvälineineen Aven-joen rantamilla, kurkistelivat puutarhoihin ja ikuistivat teoksiinsa myllyjä, rannan tuntumaan rakennettuja taloja ja paikallista väkeä. Pont-Avenissa valmistunut Tyttö ja ruukku on esityö ja rinnakkaisteos Ateneumin taidemuseon kokoelmiin kuuluvalle maalaukselle Bretagnelaistyttö ruukku kädessä (1884, 90x69 cm). Teema on molemmissa teoksissa sama. Malli on asettunut puolivartalokuvaan. Hän istuu kivellä oikealle päin kääntyneenä. Kasvonsa hän on suunnannut kohti katsojaa - siis taiteilijaa. Hänen päässään on hilkka, jota kiertää silkkinauha. Puvussa on laaja laskostettu valkoinen kaulus. Miljöön Lundahl on luonnehtinut vain viitteellisesti. Taustaa hallitsevat kaksi laajaa väripintaa: suunnikkaan muotoinen kiviseinä ja kolmiomainen nurmikenttä. Niiden välille tytön taakse muodostuu vasemmalta oikealle nouseva diagonaali. Malli on bretagnelaisista aiheista tuttua tummahiuksista tyyppiä. Tässä teoksessa hän on Ateneumissa olevaan maalaukseen verrattuna nuorempi ja kapeakasvoisempi. Tämä työ näyttää myös spontaanimmalta. Ehkä siksi, että tästä puuttuvat suurempaan sommitelmaan seuraavassa vaiheessa lisätty staattinen elementti, suoraviivainen ovenpieli sekä pienet dekoratiiviset elementit, myssyn pitsireunus ja taustan kirsikkapuu. Pieni tyttö ja ruukku -maalaus on rohkeasti toteutettu ja raikas, herkkä ja hetkellinen. Saman tuoreen ja välittömän vaikutelman tavoittaminen tuotti taiteilijalle päänvaivaa, kun hän ryhtyi muokkaamaan aihetta uudelleen suureen kokoon. Helppoa ei ollut sekään, että Lundahlilta odotettiin kerronnallisuutta vaikka hän oli kiinnostunut näköhavainnosta sinänsä ja koki omakseen pelkistetyt yhteen hahmoon keskittyvät sommitelmat. Lundahl on aloittanut maalaustyön akatemioissa opittuun tapaan. Hän on sivellyt maalauspohjalle tumman taustavärin. Sen päälle hän on rakentanut ihon sävyt, valo- ja varjokohdat, valokohtia korostaen ja esiin nostaen. Siveltimenvedot ovat uskaliaita, nopeita ja selvästi erottuvia. Muodot ovat pelkistettyjä, ja varjoissa erottuu värisävyjä. Valkoiset impastot korostavat nuoren tytön täyteläisiä huulia ja haaveksivaa katsetta. Tarkkasilmäinen huomaa muutamat ohuet punaiset vedot sormissa, kaulalla ja vasemmassa silmässä. Vaikutelma on välitön, malli on läsnä tässä ja nyt. Riitta Konttinen on todennut, että Amélie Lundahlin keskeisin tuotanto ja sen teknisesti, koloristisesti ja piirustuksellisesti terävin kärki syntyi muutamien vuosien aikana 1880-luvun puolivälissä. (Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla, s. 131, Konttinen 1991). Kulminaatiopisteenä voidaan pitää kauden pääteosta Puutarhatyttö (La Jardinière), joka osallistui Pariisin vuoden 1885 kevätsalonkiin. Saman vuoden lopulla Lundahl muutti Ruotsiin, josta hän palasi Helsinkiin kesällä 1889. Bretagneen hän ei enää palannut. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Lisätiedot Tyttö ja ruukku, öljy kankaalle, sign. 1884, 31x20, kirjallisuus: maalaus on kuvattu kirjoissa ”Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta” s. 162 (Konttinen 1988), "Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla" s. 130 (Konttinen 1991); näyttelyt: Suomen Taideyhdistyksen 100-vuotisjuhlanäyttely 1946, Realismi Ateneum 1962 nro 151 Aurinko ja suolainen merituuli olivat raikas tuulahdus Amélie Lundahlin kasvoilla, kun hän palasi Bretagneen puolentoista Suomessa viettämänsä vuoden jälkeen. Oli alkuvuosi 1884, ja taiteilija oli heittäytymässä rohkeasti uuteen maalaustapaan. Ateljeen ovet saivat pysyä suljettuina. Ulkoilma kutsui. Mallit asettuivat nyt päivänvaloon, niin myös tämä bretagnelainen tyttö, joka poseeraa maalauksessa Tyttö ja ruukku (1884, 31x20 cm). Teos on valmistunut Bretagnessa, Finistère’n departementissa. Sieltä löytyivät Lundahlin suosikkipaikat, merellinen sardiiniteollisuudesta tunnettu Concarneau sekä alle kahdenkymmenen kilometrin ja hyvän tieyhteyden päässä sijainnut Pont-Aven. Siitä lähtien, kun Pariisista Quimperiin johtava rautatie 1860-luvun alussa valmistui, Pont-Aveniin saapui taiteilijoita kaikkialta: Ranskasta, Englannista, Ruotsista, Puolasta, Yhdysvalloista ja Suomesta. Lundahlin aikana asukkaita oli puolitoista tuhatta ja vierailevia taiteilijoita satakunta. Kesäisin taiteilijat kansoittivat hotellit ja täyttivät bistrojen pöydät. He kuljeskelivat maalausvälineineen Aven-joen rantamilla, kurkistelivat puutarhoihin ja ikuistivat teoksiinsa myllyjä, rannan tuntumaan rakennettuja taloja ja paikallista väkeä. Pont-Avenissa valmistunut Tyttö ja ruukku on esityö ja rinnakkaisteos Ateneumin taidemuseon kokoelmiin kuuluvalle maalaukselle Bretagnelaistyttö ruukku kädessä (1884, 90x69 cm). Teema on molemmissa teoksissa sama. Malli on asettunut puolivartalokuvaan. Hän istuu kivellä oikealle päin kääntyneenä. Kasvonsa hän on suunnannut kohti katsojaa - siis taiteilijaa. Hänen päässään on hilkka, jota kiertää silkkinauha. Puvussa on laaja laskostettu valkoinen kaulus. Miljöön Lundahl on luonnehtinut vain viitteellisesti. Taustaa hallitsevat kaksi laajaa väripintaa: suunnikkaan muotoinen kiviseinä ja kolmiomainen nurmikenttä. Niiden välille tytön taakse muodostuu vasemmalta oikealle nouseva diagonaali. Malli on bretagnelaisista aiheista tuttua tummahiuksista tyyppiä. Tässä teoksessa hän on Ateneumissa olevaan maalaukseen verrattuna nuorempi ja kapeakasvoisempi. Tämä työ näyttää myös spontaanimmalta. Ehkä siksi, että tästä puuttuvat suurempaan sommitelmaan seuraavassa vaiheessa lisätty staattinen elementti, suoraviivainen ovenpieli sekä pienet dekoratiiviset elementit, myssyn pitsireunus ja taustan kirsikkapuu. Pieni tyttö ja ruukku -maalaus on rohkeasti toteutettu ja raikas, herkkä ja hetkellinen. Saman tuoreen ja välittömän vaikutelman tavoittaminen tuotti taiteilijalle päänvaivaa, kun hän ryhtyi muokkaamaan aihetta uudelleen suureen kokoon. Helppoa ei ollut sekään, että Lundahlilta odotettiin kerronnallisuutta vaikka hän oli kiinnostunut näköhavainnosta sinänsä ja koki omakseen pelkistetyt yhteen hahmoon keskittyvät sommitelmat. Lundahl on aloittanut maalaustyön akatemioissa opittuun tapaan. Hän on sivellyt maalauspohjalle tumman taustavärin. Sen päälle hän on rakentanut ihon sävyt, valo- ja varjokohdat, valokohtia korostaen ja esiin nostaen. Siveltimenvedot ovat uskaliaita, nopeita ja selvästi erottuvia. Muodot ovat pelkistettyjä, ja varjoissa erottuu värisävyjä. Valkoiset impastot korostavat nuoren tytön täyteläisiä huulia ja haaveksivaa katsetta. Tarkkasilmäinen huomaa muutamat ohuet punaiset vedot sormissa, kaulalla ja vasemmassa silmässä. Vaikutelma on välitön, malli on läsnä tässä ja nyt. Riitta Konttinen on todennut, että Amélie Lundahlin keskeisin tuotanto ja sen teknisesti, koloristisesti ja piirustuksellisesti terävin kärki syntyi muutamien vuosien aikana 1880-luvun puolivälissä. (Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla, s. 131, Konttinen 1991). Kulminaatiopisteenä voidaan pitää kauden pääteosta Puutarhatyttö (La Jardinière), joka osallistui Pariisin vuoden 1885 kevätsalonkiin. Saman vuoden lopulla Lundahl muutti Ruotsiin, josta hän palasi Helsinkiin kesällä 1889. Bretagneen hän ei enää palannut. (teksti: FM Tuija Peltomaa)