355. Hugo Simberg (1873-1917)

Kuoleman puutarha

etsaus, sign. Ruovesi 1897, vedostettu värjätylle paperille ennen levyn reunojen tasausta (vrt. Simberg teosluettelo s. 141/8). Kirjallisuus: Ateneumin taidemuseon julkaisuja/ Heikki Malme, Hugo Simberg Grafiikka teosluettelo (1989), Ateneumin julkaisut nro 17, Hugo Simberg taidegrafiikan taitaja, vertaa kuvaa s. 24 Simberg aloitti taideopinnot Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa syksyllä 1893. Opetus oli alkuun pelkästään vanhojen kipsijäljennösten piirtämistä, tuskastuttavan orjallista ja sääntöihin sidottua käden ja silmän harjoittamista. Tämä latisti vähitellen nuoren miehen innon. Elokuun alussa 1895 Hugo Simberg kirjoitti vasta opintomatkalta Saksasta palanneelle Akseli Gallen-Kallelalle Ruovedelle pyytäen päästä tämän luo saamaan opetusta maalauksessa. Mestari vastasi oitis myöntävästi. Ruovedelle mennessään Simberg ei kuitenkaan arvannut, että hän tulisi siellä löytämään aivan uuden taiteen lajin, taidegrafiikan, joka tulisi luontumaan hänelle erinomaisesti. Originaaligrafiikan uudesta tulemisesta Euroopassa tiesivät vain harvat suomalaiset taiteilijat, vielä harvemmat olivat kokeilleet taidegrafiikan tekemisestä. Simbergille grafiikka oli siihen asti ollut reproduktiokuvia, maalauksista tehtyjä kuparikaiverruksia, joita jonkin verran oli Taideyhdistyksen kokoelmissa ja jollaisia saattoi nähdä porvariskotien seinillä. Simberg oli läheltä seuraamassa Gallen-Kallelan ensimmäisen grafiikan työn, Kalman kukan valmistumista. Siitä tuli myös suomalaisen taidegrafiikan ensimmäinen työ. Keskustelut taidegrafiikan mahdollisuuksista ohjasivat oppilaan pian omiin kokeiluihin. Muutto Ruoveden korpiin oli Hugo Simbergille tyrmäävä kokemus. Yhtäältä Viipurin kansainvälisessä ilmapiirissä kasvaneen nuorukaisen elämänpiiri kutistui pieneen torppaan, mutta toisaalta hänelle avautui ennen kokematon, avara ja salaisuuksia täynnä oleva luonto, joka oli alati läsnä ja jota ei voinut jättää vaille huomiota öisinkään. Sysimustan metsän äänet tunkeutuivat Simbergin tajuntaan voimallisina. Ei siis ihme, että Simbergissä piillyt mielikuvitusmaailma ja unenomaiset näyt heräsivät henkiin ja saivat konkreettisen muodon. Ensimmäisenä syntyivät luonnon henkilöitymät Halla ja Syksy. Ja sitten kuolema astui Hugo Simbergin taiteeseen. Simbergin kuolema on lempeä ystävällinen ja ymmärtäväinen, erottamaton osa elämää. Tämän polvihousuihin ja väljään takkiin puetun hahmon luonne paljastuu ehkä parhaiten teoksessa Kuoleman puutarha. Simberg maalasi aiheen ensimmäisen kerran Pariisissa 1896 vesi- ja guassivärein. Aiheesta tuli hänelle vuosiksi hyvin läheinen ja tärkeä. Mahdollisesti jo samana vuonna Simberg teki siitä kaksi toisistaan hieman poikkeavaa puupiirrosta. Ne poikkeavat hahmojen asettelun suhteen myös edellä mainitusta maalauksesta. Gallen-Kallelan esimerkin innoittamana Simberg teki myös värikokeita ottamalla puupiirroksista yksivärisiä vedoksi eri väreillä. Lopulta hän kuitenkin päätyi ainoastaan sävyttämään tämän valmiin vedoksen käsin. Seuraavana vuonna Simberg omistautui Ruovedellä metalligrafiikan tekemiseen. Eräs ensimmäisiä viivasyövytyksiä oli Kuoleman puutarha. Tällä kertaa hän teki pieniä yksityiskohtia myöten sangen uskollisen toisinnon maalauksesta. Simbergin eläessä siitä otettiin enemmän vedoksia kuin mistään muusta hänen grafiikantyöstään. Oheinen vedos on poikkeuksellisesti vedostettu vihreälle paperille.   Teoksessa Kuolema ja perunankuorija kuolema on lempeä ja kärsivällisesti odottava noutaja, kuten myös saman vuonna valmistuneessa vesivärimaalauksessa Kuolema kuuntelee. Siinä vuoteella lepäävä muori ja kuistilla perunoita kuoriva vanhus saattavat olla suorastaan sama henkilö. Simberg oli kesällä 1897 saanut Ruovedellä uuden kortteerin Niittysen torpasta. Siellä hän tutustui torpan yli 94-vuotiaaseen muoriin, joka edelleen itki aikoinaan metsään kadonnutta pientä poikaansa. Hän on varmuudella ollut perunankuorijan mallina. Tämä tussipiirros on luonnos vuonna 1897 valmistunutta viivasyövytystä varten. Simbergin piru sai ensimmäisen hahmonsa vuonna 1896. Vuoden aikana se koki kuitenkin huomattavan muodonmuutoksen. Alkuun piru oli kuin huilua soittava pohjoinen Pan tai fauni, jonka ulkomuodossa oli Hallan hahmoon sekoittuneena paljon taiteilijaa itseään. Takkuisena ja karvaisena se ilmestyi sitten ihmisten keskuuteen. Se alkoi kaivata ihmisten läheisyyttä ja apua ja oli itsekin valmis apua antamaan, vaikka luonto houkutteli usein myös ilkeisiin kujeisiin. Simbergin grafiikkaan piru ilmaantui varsinaisesti vasta 1899, kun hän teki omia sielunliikkeitään kuvastavan Joutsenlaulun. Samalta vuodelta on Muisto, jossa jo lopullisen hahmonsa saanut piru istuu kirjoittamassa tai opiskelemassa – ihmisen tavoille. Jos ei muutamaa exlibristä oteta huomioon, niin työ on kaikkein pienin Simbergin grafiikantöistä. Ehkä ajatuksena onkin ollut tehdä siitä taiteilijan oma exlibris. Sellainenhan puuttuu Simbergin melko runsaasta exlibris-tuotannosta. Työ on hyvin harvinainen. Siitä on tiedossa vain kolme vedosta, ja laatta on kadonnut. Heikki Malme, kork. 16,3 cm, lev. 18,8 cm

Huutokauppa päättyi

Vasarahinta

3 400 €

Lähtöhinta

4 000 €

vedostettu värjätylle paperille ennen levyn reunojen tasausta (vrt. Simberg teosluettelo s. 141/8). Kirjallisuus: Ateneumin taidemuseon julkaisuja/ Heikki Malme, Hugo Simberg Grafiikka teosluettelo (1989), Ateneumin julkaisut nro 17, Hugo Simberg taidegrafiikan taitaja, vertaa kuvaa s. 24

Simberg aloitti taideopinnot Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa syksyllä 1893. Opetus oli alkuun pelkästään vanhojen kipsijäljennösten piirtämistä, tuskastuttavan orjallista ja sääntöihin sidottua käden ja silmän harjoittamista. Tämä latisti vähitellen nuoren miehen innon. Elokuun alussa 1895 Hugo Simberg kirjoitti vasta opintomatkalta Saksasta palanneelle Akseli Gallen-Kallelalle Ruovedelle pyytäen päästä tämän luo saamaan opetusta maalauksessa. Mestari vastasi oitis myöntävästi.

Ruovedelle mennessään Simberg ei kuitenkaan arvannut, että hän tulisi siellä löytämään aivan uuden taiteen lajin, taidegrafiikan, joka tulisi luontumaan hänelle erinomaisesti. Originaaligrafiikan uudesta tulemisesta Euroopassa tiesivät vain harvat suomalaiset taiteilijat, vielä harvemmat olivat kokeilleet taidegrafiikan tekemisestä. Simbergille grafiikka oli siihen asti ollut reproduktiokuvia, maalauksista tehtyjä kuparikaiverruksia, joita jonkin verran oli Taideyhdistyksen kokoelmissa ja jollaisia saattoi nähdä porvariskotien seinillä.

Simberg oli läheltä seuraamassa Gallen-Kallelan ensimmäisen grafiikan työn, Kalman kukan valmistumista. Siitä tuli myös suomalaisen taidegrafiikan ensimmäinen työ. Keskustelut taidegrafiikan mahdollisuuksista ohjasivat oppilaan pian omiin kokeiluihin.

Muutto Ruoveden korpiin oli Hugo Simbergille tyrmäävä kokemus. Yhtäältä Viipurin kansainvälisessä ilmapiirissä kasvaneen nuorukaisen elämänpiiri kutistui pieneen torppaan, mutta toisaalta hänelle avautui ennen kokematon, avara ja salaisuuksia täynnä oleva luonto, joka oli alati läsnä ja jota ei voinut jättää vaille huomiota öisinkään. Sysimustan metsän äänet tunkeutuivat Simbergin tajuntaan voimallisina. Ei siis ihme, että Simbergissä piillyt mielikuvitusmaailma ja unenomaiset näyt heräsivät henkiin ja saivat konkreettisen muodon. Ensimmäisenä syntyivät luonnon henkilöitymät Halla ja Syksy.

Ja sitten kuolema astui Hugo Simbergin taiteeseen. Simbergin kuolema on lempeä ystävällinen ja ymmärtäväinen, erottamaton osa elämää. Tämän polvihousuihin ja väljään takkiin puetun hahmon luonne paljastuu ehkä parhaiten teoksessa Kuoleman puutarha. Simberg maalasi aiheen ensimmäisen kerran Pariisissa 1896 vesi- ja guassivärein. Aiheesta tuli hänelle vuosiksi hyvin läheinen ja tärkeä. Mahdollisesti jo samana vuonna Simberg teki siitä kaksi toisistaan hieman poikkeavaa puupiirrosta. Ne poikkeavat hahmojen asettelun suhteen myös edellä mainitusta maalauksesta. Gallen-Kallelan esimerkin innoittamana Simberg teki myös värikokeita ottamalla puupiirroksista yksivärisiä vedoksi eri väreillä. Lopulta hän kuitenkin päätyi ainoastaan sävyttämään tämän valmiin vedoksen käsin. Seuraavana vuonna Simberg omistautui Ruovedellä metalligrafiikan tekemiseen. Eräs ensimmäisiä viivasyövytyksiä oli Kuoleman puutarha. Tällä kertaa hän teki pieniä yksityiskohtia myöten sangen uskollisen toisinnon maalauksesta. Simbergin eläessä siitä otettiin enemmän vedoksia kuin mistään muusta hänen grafiikantyöstään. Oheinen vedos on poikkeuksellisesti vedostettu vihreälle paperille.  

Teoksessa Kuolema ja perunankuorija kuolema on lempeä ja kärsivällisesti odottava noutaja, kuten myös saman vuonna valmistuneessa vesivärimaalauksessa Kuolema kuuntelee. Siinä vuoteella lepäävä muori ja kuistilla perunoita kuoriva vanhus saattavat olla suorastaan sama henkilö. Simberg oli kesällä 1897 saanut Ruovedellä uuden kortteerin Niittysen torpasta. Siellä hän tutustui torpan yli 94-vuotiaaseen muoriin, joka edelleen itki aikoinaan metsään kadonnutta pientä poikaansa. Hän on varmuudella ollut perunankuorijan mallina. Tämä tussipiirros on luonnos vuonna 1897 valmistunutta viivasyövytystä varten.

Simbergin piru sai ensimmäisen hahmonsa vuonna 1896. Vuoden aikana se koki kuitenkin huomattavan muodonmuutoksen. Alkuun piru oli kuin huilua soittava pohjoinen Pan tai fauni, jonka ulkomuodossa oli Hallan hahmoon sekoittuneena paljon taiteilijaa itseään. Takkuisena ja karvaisena se ilmestyi sitten ihmisten keskuuteen. Se alkoi kaivata ihmisten läheisyyttä ja apua ja oli itsekin valmis apua antamaan, vaikka luonto houkutteli usein myös ilkeisiin kujeisiin. Simbergin grafiikkaan piru ilmaantui varsinaisesti vasta 1899, kun hän teki omia sielunliikkeitään kuvastavan Joutsenlaulun. Samalta vuodelta on Muisto, jossa jo lopullisen hahmonsa saanut piru istuu kirjoittamassa tai opiskelemassa – ihmisen tavoille. Jos ei muutamaa exlibristä oteta huomioon, niin työ on kaikkein pienin Simbergin grafiikantöistä. Ehkä ajatuksena onkin ollut tehdä siitä taiteilijan oma exlibris. Sellainenhan puuttuu Simbergin melko runsaasta exlibris-tuotannosta. Työ on hyvin harvinainen. Siitä on tiedossa vain kolme vedosta, ja laatta on kadonnut.

Heikki Malme

Aihe Kuoleman puutarha
Tekniikka grafiikka
Tekniikka etsaus
Tekniikka etsaus
Signeerattu Kyllä
Sign. Ruovesi 1897
Korkeus 16,3
Leveys 18,8
Lisätiedot

vedostettu värjätylle paperille ennen levyn reunojen tasausta (vrt. Simberg teosluettelo s. 141/8). Kirjallisuus: Ateneumin taidemuseon julkaisuja/ Heikki Malme, Hugo Simberg Grafiikka teosluettelo (1989), Ateneumin julkaisut nro 17, Hugo Simberg taidegrafiikan taitaja, vertaa kuvaa s. 24

Simberg aloitti taideopinnot Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa syksyllä 1893. Opetus oli alkuun pelkästään vanhojen kipsijäljennösten piirtämistä, tuskastuttavan orjallista ja sääntöihin sidottua käden ja silmän harjoittamista. Tämä latisti vähitellen nuoren miehen innon. Elokuun alussa 1895 Hugo Simberg kirjoitti vasta opintomatkalta Saksasta palanneelle Akseli Gallen-Kallelalle Ruovedelle pyytäen päästä tämän luo saamaan opetusta maalauksessa. Mestari vastasi oitis myöntävästi.

Ruovedelle mennessään Simberg ei kuitenkaan arvannut, että hän tulisi siellä löytämään aivan uuden taiteen lajin, taidegrafiikan, joka tulisi luontumaan hänelle erinomaisesti. Originaaligrafiikan uudesta tulemisesta Euroopassa tiesivät vain harvat suomalaiset taiteilijat, vielä harvemmat olivat kokeilleet taidegrafiikan tekemisestä. Simbergille grafiikka oli siihen asti ollut reproduktiokuvia, maalauksista tehtyjä kuparikaiverruksia, joita jonkin verran oli Taideyhdistyksen kokoelmissa ja jollaisia saattoi nähdä porvariskotien seinillä.

Simberg oli läheltä seuraamassa Gallen-Kallelan ensimmäisen grafiikan työn, Kalman kukan valmistumista. Siitä tuli myös suomalaisen taidegrafiikan ensimmäinen työ. Keskustelut taidegrafiikan mahdollisuuksista ohjasivat oppilaan pian omiin kokeiluihin.

Muutto Ruoveden korpiin oli Hugo Simbergille tyrmäävä kokemus. Yhtäältä Viipurin kansainvälisessä ilmapiirissä kasvaneen nuorukaisen elämänpiiri kutistui pieneen torppaan, mutta toisaalta hänelle avautui ennen kokematon, avara ja salaisuuksia täynnä oleva luonto, joka oli alati läsnä ja jota ei voinut jättää vaille huomiota öisinkään. Sysimustan metsän äänet tunkeutuivat Simbergin tajuntaan voimallisina. Ei siis ihme, että Simbergissä piillyt mielikuvitusmaailma ja unenomaiset näyt heräsivät henkiin ja saivat konkreettisen muodon. Ensimmäisenä syntyivät luonnon henkilöitymät Halla ja Syksy.

Ja sitten kuolema astui Hugo Simbergin taiteeseen. Simbergin kuolema on lempeä ystävällinen ja ymmärtäväinen, erottamaton osa elämää. Tämän polvihousuihin ja väljään takkiin puetun hahmon luonne paljastuu ehkä parhaiten teoksessa Kuoleman puutarha. Simberg maalasi aiheen ensimmäisen kerran Pariisissa 1896 vesi- ja guassivärein. Aiheesta tuli hänelle vuosiksi hyvin läheinen ja tärkeä. Mahdollisesti jo samana vuonna Simberg teki siitä kaksi toisistaan hieman poikkeavaa puupiirrosta. Ne poikkeavat hahmojen asettelun suhteen myös edellä mainitusta maalauksesta. Gallen-Kallelan esimerkin innoittamana Simberg teki myös värikokeita ottamalla puupiirroksista yksivärisiä vedoksi eri väreillä. Lopulta hän kuitenkin päätyi ainoastaan sävyttämään tämän valmiin vedoksen käsin. Seuraavana vuonna Simberg omistautui Ruovedellä metalligrafiikan tekemiseen. Eräs ensimmäisiä viivasyövytyksiä oli Kuoleman puutarha. Tällä kertaa hän teki pieniä yksityiskohtia myöten sangen uskollisen toisinnon maalauksesta. Simbergin eläessä siitä otettiin enemmän vedoksia kuin mistään muusta hänen grafiikantyöstään. Oheinen vedos on poikkeuksellisesti vedostettu vihreälle paperille.  

Teoksessa Kuolema ja perunankuorija kuolema on lempeä ja kärsivällisesti odottava noutaja, kuten myös saman vuonna valmistuneessa vesivärimaalauksessa Kuolema kuuntelee. Siinä vuoteella lepäävä muori ja kuistilla perunoita kuoriva vanhus saattavat olla suorastaan sama henkilö. Simberg oli kesällä 1897 saanut Ruovedellä uuden kortteerin Niittysen torpasta. Siellä hän tutustui torpan yli 94-vuotiaaseen muoriin, joka edelleen itki aikoinaan metsään kadonnutta pientä poikaansa. Hän on varmuudella ollut perunankuorijan mallina. Tämä tussipiirros on luonnos vuonna 1897 valmistunutta viivasyövytystä varten.

Simbergin piru sai ensimmäisen hahmonsa vuonna 1896. Vuoden aikana se koki kuitenkin huomattavan muodonmuutoksen. Alkuun piru oli kuin huilua soittava pohjoinen Pan tai fauni, jonka ulkomuodossa oli Hallan hahmoon sekoittuneena paljon taiteilijaa itseään. Takkuisena ja karvaisena se ilmestyi sitten ihmisten keskuuteen. Se alkoi kaivata ihmisten läheisyyttä ja apua ja oli itsekin valmis apua antamaan, vaikka luonto houkutteli usein myös ilkeisiin kujeisiin. Simbergin grafiikkaan piru ilmaantui varsinaisesti vasta 1899, kun hän teki omia sielunliikkeitään kuvastavan Joutsenlaulun. Samalta vuodelta on Muisto, jossa jo lopullisen hahmonsa saanut piru istuu kirjoittamassa tai opiskelemassa – ihmisen tavoille. Jos ei muutamaa exlibristä oteta huomioon, niin työ on kaikkein pienin Simbergin grafiikantöistä. Ehkä ajatuksena onkin ollut tehdä siitä taiteilijan oma exlibris. Sellainenhan puuttuu Simbergin melko runsaasta exlibris-tuotannosta. Työ on hyvin harvinainen. Siitä on tiedossa vain kolme vedosta, ja laatta on kadonnut.

Heikki Malme