31. Helene Schjerfbeck (1862-1946)

Näyttelijä, Matti Kiianlinna

öljy, sign. (1926-1927), 64x51, Tammisaaressa Helene Schjerfbeck kipuili mallien puutteessa muutettuaan pysyvästi paikkakunnalle kesällä 1925. Joskus kuitenkin sattui toisin. Ystävälleen Einar Reuterille hän kirjoitti heinäkuussa 1926, että ”sisään astuu nuori näyttelijä Kiianlinna ja tarjoutuu malliksi”. [”i stället träder in en ung skådespelare Kiianlinna, han bjuder sig som modell”] Tästä alkoi yhteys ja kirjeenvaihto näiden kahden taiteilijan kesken, samoin kuin tämän komean muotokuvan syntyminen. Ystävyys katkesi Kiianlinnan varhaiseen kuolemaan vuonna 1931. Matti Kiianlinna oli Tammisaaren kuritushuoneen johtajan Edvard Kiianlinnan (aiemmin Nyberg) ja Ilta Elisabeth née Palmrothin poika ja oli jo saanut nuoresta iästään huolimatta vaativia rooleja suomenkielisessä teatterissa. Schjerfbeck kirjoitti yllättävästä mallistaan myös Helena Westermarckille ja Dora Estlanderille. Hän arvosti suuresti Kiianlinnan kiinnostusta Platonin dialogien Sokrates-hahmoon, Goethen Faustin luonteeseen ja Dostojevskin ajatuksiin. Kiianlinna myös yllätti joulun alla 1927 Schjerfbeckin kukkasin ja viihtyi pitkään hänen seurassaan siteeraten Dostojevskia: ”suurta taidetta ei luoda järjellä eikä sydämellä vaan vaistolla”. (Helena Westermarckille kirje vuodenvaihteessa 1927–28). [”man skapar inte ett stort konstverk med förståndet eller hjärtat, utan med instinkten” (brevet till Helena Westermarck årskiftet 1927–28)].   Schjerfbeck ei ollut erityisen kiinnostunut teatterista, sillä näyttelijöiden teennäisyys kiusasi häntä, tätä puolta hän myös kritisoi mallissaan, vaikka laittoi osan siitä nuoruuden tiliin. Huomaamatta ei myöskään jäänyt Kiianlinnan kauneus ja notkealiikkeisyys, sillä Dora Estlanderille hän kirjoitti arvoituksellisesti heinäkuussa 1927: ”Kiianlinna on ihmeellinen, mutta hän on kaunis, -- que faire.” [”Kiianlinna är underbar, men han är vacker, - - que faire.”]. Reuterille Schjerfbeck kirjoitti 10.8.1926: ”Herra Kiianlinna liikkuu sulavasti kuin käärme käsivarsiaan sivellen ja puhuu, puhuu, puhuu – tarvitaan yksi istunto lisää ääriviivan takia, mutta nyt en jaksa sitä —” [”Hr. Kiianlinna rör sig mjukt som en orm, slår med armarna och talar, talar, talar – det behövs en séance för kontur, men nu står jag ej ut med det –”--]   Muotokuva Matti Kiianlinnasta on ainutlaatuinen Helene Schjerfbeckin tuotannossa. Maalaus ei ole koskaan ollut esillä näyttelyissä, se on pysynyt saman suvun eri sukupolvien yksityiskodeissa aina tähän päivään saakka. Siitä ei myöskään tietojeni mukaan ole olemassa muita versioita tai luonnoksia. Itse yritin saada sitä mukaan Schjerfbeckin 150-vuotisnäyttelyyn Ateneumiin, mutta onnistuin saamaan vain valokuvan näyttelykirjaan.   Ensimmäiseksi muotokuvassa kiinnittää huomion mallin täydelliseen frontaalisuuteen, persoonallisuuden magnetismiin ja tumman lämpimään värimaailmaan. Se on muotokuva itseensä uskovasta nuoresta miehestä, joka myös säteilee tätä luottamustaan ympäristöön. Schjerfbeck ei ensimmäistä kertaa kuvaa mallinsa silmiä mustina aukkoina, eikä huulia liikkuvina, tai korosta otsan korkeaa kaarevuutta, mutta tässä muotokuvassa nämä piirteet ovat korostuneen tärkeässä merkityksessä. Mallin asukin, eli vaalean leveän raidan jakama tiilenpunainen vaate lähinnä johtaa katseen suoraan mallin kasvoihin. Vahvapiirteisissä kasvoissa on siten muotokuvan ehdoton keskus, muotokuvan intensiteetti on tehokkaasti keskitetty siihen.   Veljenpoika Måns ja vuokraisäntä Bäckman olivat useiden muotokuvien mallina Tammisaaren aikana, mutta mikään heistä maalatuista teoksista ei ole näin suoraan edestä nähty, eikä myöskään yhtä lämpimin sävyin maalattu. Kiianlinnan muotokuvan toteutuksessa voidaan nähdä myös yhteyksiä Schjerfbeckin ihaileman Honoré Daumier’n suosimaan varjojen ja valokohtien dramaattiseen vaihteluun. Tämäkin korostaa mallin messiaanista tietoisuutta tehtävästään, jonka Schjerfbeck ilmiselvästi halusi sisällyttää nuoren intomielisen näyttelijän vaikuttavaan muotokuvaan.   Ahtela 1953, nro 603; värivalokuva ja perustiedot: Ateneum 2012, nro 491. Provenienssi: näyttelijä Matti Kiianlinna (1900–1931), suvussa siitä lähtien. Teksti:Leena Ahtola-Moorhouse       .

Huutokauppa päättyi 25.11.2017

Vasarahinta 445 000 €

Lähtöhinta

300 000 €

Vasarahinta

445 000 €

Tammisaaressa Helene Schjerfbeck kipuili mallien puutteessa muutettuaan pysyvästi paikkakunnalle kesällä 1925. Joskus kuitenkin sattui toisin. Ystävälleen Einar Reuterille hän kirjoitti heinäkuussa 1926, että ”sisään astuu nuori näyttelijä Kiianlinna ja tarjoutuu malliksi”. [”i stället träder in en ung skådespelare Kiianlinna, han bjuder sig som modell”] Tästä alkoi yhteys ja kirjeenvaihto näiden kahden taiteilijan kesken, samoin kuin tämän komean muotokuvan syntyminen. Ystävyys katkesi Kiianlinnan varhaiseen kuolemaan vuonna 1931.

Matti Kiianlinna oli Tammisaaren kuritushuoneen johtajan Edvard Kiianlinnan (aiemmin Nyberg) ja Ilta Elisabeth née Palmrothin poika ja oli jo saanut nuoresta iästään huolimatta vaativia rooleja suomenkielisessä teatterissa. Schjerfbeck kirjoitti yllättävästä mallistaan myös Helena Westermarckille ja Dora Estlanderille. Hän arvosti suuresti Kiianlinnan kiinnostusta Platonin dialogien Sokrates-hahmoon, Goethen Faustin luonteeseen ja Dostojevskin ajatuksiin. Kiianlinna myös yllätti joulun alla 1927 Schjerfbeckin kukkasin ja viihtyi pitkään hänen seurassaan siteeraten Dostojevskia: ”suurta taidetta ei luoda järjellä eikä sydämellä vaan vaistolla”. (Helena Westermarckille kirje vuodenvaihteessa 1927–28). [”man skapar inte ett stort konstverk med förståndet eller hjärtat, utan med instinkten” (brevet till Helena Westermarck årskiftet 192728)].

 

Schjerfbeck ei ollut erityisen kiinnostunut teatterista, sillä näyttelijöiden teennäisyys kiusasi häntä, tätä puolta hän myös kritisoi mallissaan, vaikka laittoi osan siitä nuoruuden tiliin. Huomaamatta ei myöskään jäänyt Kiianlinnan kauneus ja notkealiikkeisyys, sillä Dora Estlanderille hän kirjoitti arvoituksellisesti heinäkuussa 1927: ”Kiianlinna on ihmeellinen, mutta hän on kaunis, -- que faire.” [”Kiianlinna är underbar, men han är vacker, - - que faire.”]. Reuterille Schjerfbeck kirjoitti 10.8.1926: ”Herra Kiianlinna liikkuu sulavasti kuin käärme käsivarsiaan sivellen ja puhuu, puhuu, puhuu – tarvitaan yksi istunto lisää ääriviivan takia, mutta nyt en jaksa sitä —” [”Hr. Kiianlinna rör sig mjukt som en orm, slår med armarna och talar, talar, talar – det behövs en séance för kontur, men nu står jag ej ut med det –”--]

 

Muotokuva Matti Kiianlinnasta on ainutlaatuinen Helene Schjerfbeckin tuotannossa. Maalaus ei ole koskaan ollut esillä näyttelyissä, se on pysynyt saman suvun eri sukupolvien yksityiskodeissa aina tähän päivään saakka. Siitä ei myöskään tietojeni mukaan ole olemassa muita versioita tai luonnoksia. Itse yritin saada sitä mukaan Schjerfbeckin 150-vuotisnäyttelyyn Ateneumiin, mutta onnistuin saamaan vain valokuvan näyttelykirjaan.

 

Ensimmäiseksi muotokuvassa kiinnittää huomion mallin täydelliseen frontaalisuuteen, persoonallisuuden magnetismiin ja tumman lämpimään värimaailmaan. Se on muotokuva itseensä uskovasta nuoresta miehestä, joka myös säteilee tätä luottamustaan ympäristöön. Schjerfbeck ei ensimmäistä kertaa kuvaa mallinsa silmiä mustina aukkoina, eikä huulia liikkuvina, tai korosta otsan korkeaa kaarevuutta, mutta tässä muotokuvassa nämä piirteet ovat korostuneen tärkeässä merkityksessä. Mallin asukin, eli vaalean leveän raidan jakama tiilenpunainen vaate lähinnä johtaa katseen suoraan mallin kasvoihin. Vahvapiirteisissä kasvoissa on siten muotokuvan ehdoton keskus, muotokuvan intensiteetti on tehokkaasti keskitetty siihen.

 

Veljenpoika Måns ja vuokraisäntä Bäckman olivat useiden muotokuvien mallina Tammisaaren aikana, mutta mikään heistä maalatuista teoksista ei ole näin suoraan edestä nähty, eikä myöskään yhtä lämpimin sävyin maalattu. Kiianlinnan muotokuvan toteutuksessa voidaan nähdä myös yhteyksiä Schjerfbeckin ihaileman Honoré Daumier’n suosimaan varjojen ja valokohtien dramaattiseen vaihteluun. Tämäkin korostaa mallin messiaanista tietoisuutta tehtävästään, jonka Schjerfbeck ilmiselvästi halusi sisällyttää nuoren intomielisen näyttelijän vaikuttavaan muotokuvaan.

 

Ahtela 1953, nro 603; värivalokuva ja perustiedot: Ateneum 2012, nro 491.

Provenienssi: näyttelijä Matti Kiianlinna (1900–1931), suvussa siitä lähtien.

Teksti:Leena Ahtola-Moorhouse

 

 

 

.

Aihe Näyttelijä, Matti Kiianlinna
Tekniikka öljy
Signeerattu Kyllä
Sign. (1926-1927), 64x51
Lisätiedot

Tammisaaressa Helene Schjerfbeck kipuili mallien puutteessa muutettuaan pysyvästi paikkakunnalle kesällä 1925. Joskus kuitenkin sattui toisin. Ystävälleen Einar Reuterille hän kirjoitti heinäkuussa 1926, että ”sisään astuu nuori näyttelijä Kiianlinna ja tarjoutuu malliksi”. [”i stället träder in en ung skådespelare Kiianlinna, han bjuder sig som modell”] Tästä alkoi yhteys ja kirjeenvaihto näiden kahden taiteilijan kesken, samoin kuin tämän komean muotokuvan syntyminen. Ystävyys katkesi Kiianlinnan varhaiseen kuolemaan vuonna 1931.

Matti Kiianlinna oli Tammisaaren kuritushuoneen johtajan Edvard Kiianlinnan (aiemmin Nyberg) ja Ilta Elisabeth née Palmrothin poika ja oli jo saanut nuoresta iästään huolimatta vaativia rooleja suomenkielisessä teatterissa. Schjerfbeck kirjoitti yllättävästä mallistaan myös Helena Westermarckille ja Dora Estlanderille. Hän arvosti suuresti Kiianlinnan kiinnostusta Platonin dialogien Sokrates-hahmoon, Goethen Faustin luonteeseen ja Dostojevskin ajatuksiin. Kiianlinna myös yllätti joulun alla 1927 Schjerfbeckin kukkasin ja viihtyi pitkään hänen seurassaan siteeraten Dostojevskia: ”suurta taidetta ei luoda järjellä eikä sydämellä vaan vaistolla”. (Helena Westermarckille kirje vuodenvaihteessa 1927–28). [”man skapar inte ett stort konstverk med förståndet eller hjärtat, utan med instinkten” (brevet till Helena Westermarck årskiftet 192728)].

 

Schjerfbeck ei ollut erityisen kiinnostunut teatterista, sillä näyttelijöiden teennäisyys kiusasi häntä, tätä puolta hän myös kritisoi mallissaan, vaikka laittoi osan siitä nuoruuden tiliin. Huomaamatta ei myöskään jäänyt Kiianlinnan kauneus ja notkealiikkeisyys, sillä Dora Estlanderille hän kirjoitti arvoituksellisesti heinäkuussa 1927: ”Kiianlinna on ihmeellinen, mutta hän on kaunis, -- que faire.” [”Kiianlinna är underbar, men han är vacker, - - que faire.”]. Reuterille Schjerfbeck kirjoitti 10.8.1926: ”Herra Kiianlinna liikkuu sulavasti kuin käärme käsivarsiaan sivellen ja puhuu, puhuu, puhuu – tarvitaan yksi istunto lisää ääriviivan takia, mutta nyt en jaksa sitä —” [”Hr. Kiianlinna rör sig mjukt som en orm, slår med armarna och talar, talar, talar – det behövs en séance för kontur, men nu står jag ej ut med det –”--]

 

Muotokuva Matti Kiianlinnasta on ainutlaatuinen Helene Schjerfbeckin tuotannossa. Maalaus ei ole koskaan ollut esillä näyttelyissä, se on pysynyt saman suvun eri sukupolvien yksityiskodeissa aina tähän päivään saakka. Siitä ei myöskään tietojeni mukaan ole olemassa muita versioita tai luonnoksia. Itse yritin saada sitä mukaan Schjerfbeckin 150-vuotisnäyttelyyn Ateneumiin, mutta onnistuin saamaan vain valokuvan näyttelykirjaan.

 

Ensimmäiseksi muotokuvassa kiinnittää huomion mallin täydelliseen frontaalisuuteen, persoonallisuuden magnetismiin ja tumman lämpimään värimaailmaan. Se on muotokuva itseensä uskovasta nuoresta miehestä, joka myös säteilee tätä luottamustaan ympäristöön. Schjerfbeck ei ensimmäistä kertaa kuvaa mallinsa silmiä mustina aukkoina, eikä huulia liikkuvina, tai korosta otsan korkeaa kaarevuutta, mutta tässä muotokuvassa nämä piirteet ovat korostuneen tärkeässä merkityksessä. Mallin asukin, eli vaalean leveän raidan jakama tiilenpunainen vaate lähinnä johtaa katseen suoraan mallin kasvoihin. Vahvapiirteisissä kasvoissa on siten muotokuvan ehdoton keskus, muotokuvan intensiteetti on tehokkaasti keskitetty siihen.

 

Veljenpoika Måns ja vuokraisäntä Bäckman olivat useiden muotokuvien mallina Tammisaaren aikana, mutta mikään heistä maalatuista teoksista ei ole näin suoraan edestä nähty, eikä myöskään yhtä lämpimin sävyin maalattu. Kiianlinnan muotokuvan toteutuksessa voidaan nähdä myös yhteyksiä Schjerfbeckin ihaileman Honoré Daumier’n suosimaan varjojen ja valokohtien dramaattiseen vaihteluun. Tämäkin korostaa mallin messiaanista tietoisuutta tehtävästään, jonka Schjerfbeck ilmiselvästi halusi sisällyttää nuoren intomielisen näyttelijän vaikuttavaan muotokuvaan.

 

Ahtela 1953, nro 603; värivalokuva ja perustiedot: Ateneum 2012, nro 491.

Provenienssi: näyttelijä Matti Kiianlinna (1900–1931), suvussa siitä lähtien.

Teksti:Leena Ahtola-Moorhouse

 

 

 

.