1. Gallen-Kallela, Akseli (1865-1931)

Lumisia kiviä, öljy levylle, sign. 1900, 17x18, provenienssi: taiteilija Väinö Hämäläinen - näyttelyt: Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993 nro 12, kuvattu näyttelyluettelossa s. 35; “2000-100 = Suomi 1900” Gallen-Kallelan museo 2000 Akseli Gallen-Kallela uskoi luontoon taiteen lähteenä ja ihmisluonnetta karaisevana voimana. Omakohtaista kosketusta luontoon hän etsi syrjäisiltä saloilta ja koskemattomilta korpimailta. Mikään ei ollut hänelle liian vähäpätöistä ikuistettavaksi eikä liian karua ihailtavaksi. Yksi Gallen-Kallelan taiteessa uudistuvia teemoja oli talvi. Vuosisadan vaihteessa, noin 1900, Ruoveden talvi, jäätynyt järvenselkä ja lumiset metsät ottivat paikkansa hänen mielenkiintonsa kohteena. Hiihtoretket Ruoveden ateljeekodista käsin veivät hänet jopa 60 kilometrin päivämatkoille. Syntyi tutkielmia metsänäkymistä, yksinäisistä puista ja lumen painamista oksista, talven suojissa uinuvasta luonnosta. Tämä pienikokoinen, tiiviisti maata kohti rajattu näkymä on ollut mukana muun muassa näyttelyssä “Lumi – Talvikuvia Suomesta 1800-1910” (Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993). Näyttelyn teemana oli nimen mukaisesti suomalaisen maalaustaiteen talvikuvat romantiikan ajan voyage pittoresque –kuvateoksista symbolismiin. Gallen-Kallelan maalaus on listattu näyttelyluetteloon numerolla 12. Monogrammisigneerauksen yhteyteen merkitty vuosiluku on luettelossa tulkittu vuodeksi 1900 tai vaihtoehtoisesti vuodeksi 1909. Numerot sijoittuvat aivan maalauspohjan oikeaan alanurkkaan, joten niitä on vaikeaa yksiselitteisesti tulkita. Onko siis mahdollista, että maalaus olisi valmistunut kevättalvella 1909 ennen kuin Gallen-Kallela matkusti perheineen Afrikkaan? Tulkinta on houkutteleva ja sen tueksi voidaan antaa muutamia maalauksen yksityiskohdista: pieni koko, tiukasti rajattu maisemafragmentti ja kirkas sininen väritys. Taiteilija perheineen oleskeli kuitenkin loppuvuodesta 1908 alkaen Pariisissa, kolmikerroksisessa ateljeeasunnossa osoitteessa 71 Avenue de la Bourdonnais. Brittiläiseen Itä-Afrikkaan perhe lähti Marseilles’ta toukokuussa 1909, ja tältä matkalta Gallen-Kallela palasi kotimaahan Berliinin kautta alkuvuodesta 1911. Talvikuukaudet vuonna 1909 eivät siis lukeudu taiteilijan Suomen-kausiin. Entä talvi 1900? Myöhään syksyllä 1899 Gallen-Kallela asettui Kalelan erämaahuvilaan laatiakseen luonnoksia Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin toteutettavia freskomaalauksia varten. Helmikuun lopulla 1900 hän oli luonnoksineen Pariisissa ja elokuun lopulla takaisin Kalelassa. Vuoden 1900 talvikuukausien aikana hänellä olisi siis ollut hyvinkin aikaa virvoittaa ajatuksiaan hiihtoretkillä Ruoveden metsissä. Ehkä tämä pieni kevättalven maisema on valmistunut juuri tuolloin, tammi-helmikuussa 1900? Vaikka maalausajankohta olisikin näin ollen useita vuosia ennen Afrikan-matkaa, teoksen värimaailma on kirkas pohjoinen vastine myöhäisemmässä tuotannossa hehkuvalle päiväntasaajan lämmölle. Kylmä, sininen kirkkaus kätkee lumiharsoonsa aavistuksen punaista. Sinisiin sävyihin sekoittuessaan ja niiden alle jäädessään se muuttuu roosan ja malvan vivahteiksi. Tummat, lähes mustat grafiitinharmaat vedot kertovat, ettei tämä maisema ole hiihtäjän kuljettavissa. Paksut kinokset kätkevät alleen petollisen kivikon ja kaatuneet puunrungot. Tämä on kappale kaunista, mutta villiä korpimaata, jonka poveen hennot männyntaimet ja puunrungot kurkottelevat varjoillaan. Tämä on erämaatannerta, jota jänisten ja ilvesten kelpaa kulkea, mutta joka on lumipeitteensä suojissa ihmiseltä kätketty. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Lumisia kiviä, öljy levylle, sign. 1900, 17x18, provenienssi: taiteilija Väinö Hämäläinen - näyttelyt: Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993 nro 12, kuvattu näyttelyluettelossa s. 35; “2000-100 = Suomi 1900” Gallen-Kallelan museo 2000 Akseli Gallen-Kallela uskoi luontoon taiteen lähteenä ja ihmisluonnetta karaisevana voimana. Omakohtaista kosketusta luontoon hän etsi syrjäisiltä saloilta ja koskemattomilta korpimailta. Mikään ei ollut hänelle liian vähäpätöistä ikuistettavaksi eikä liian karua ihailtavaksi. Yksi Gallen-Kallelan taiteessa uudistuvia teemoja oli talvi. Vuosisadan vaihteessa, noin 1900, Ruoveden talvi, jäätynyt järvenselkä ja lumiset metsät ottivat paikkansa hänen mielenkiintonsa kohteena. Hiihtoretket Ruoveden ateljeekodista käsin veivät hänet jopa 60 kilometrin päivämatkoille. Syntyi tutkielmia metsänäkymistä, yksinäisistä puista ja lumen painamista oksista, talven suojissa uinuvasta luonnosta. Tämä pienikokoinen, tiiviisti maata kohti rajattu näkymä on ollut mukana muun muassa näyttelyssä “Lumi – Talvikuvia Suomesta 1800-1910” (Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993). Näyttelyn teemana oli nimen mukaisesti suomalaisen maalaustaiteen talvikuvat romantiikan ajan voyage pittoresque –kuvateoksista symbolismiin. Gallen-Kallelan maalaus on listattu näyttelyluetteloon numerolla 12. Monogrammisigneerauksen yhteyteen merkitty vuosiluku on luettelossa tulkittu vuodeksi 1900 tai vaihtoehtoisesti vuodeksi 1909. Numerot sijoittuvat aivan maalauspohjan oikeaan alanurkkaan, joten niitä on vaikeaa yksiselitteisesti tulkita. Onko siis mahdollista, että maalaus olisi valmistunut kevättalvella 1909 ennen kuin Gallen-Kallela matkusti perheineen Afrikkaan? Tulkinta on houkutteleva ja sen tueksi voidaan antaa muutamia maalauksen yksityiskohdista: pieni koko, tiukasti rajattu maisemafragmentti ja kirkas sininen väritys. Taiteilija perheineen oleskeli kuitenkin loppuvuodesta 1908 alkaen Pariisissa, kolmikerroksisessa ateljeeasunnossa osoitteessa 71 Avenue de la Bourdonnais. Brittiläiseen Itä-Afrikkaan perhe lähti Marseilles’ta toukokuussa 1909, ja tältä matkalta Gallen-Kallela palasi kotimaahan Berliinin kautta alkuvuodesta 1911. Talvikuukaudet vuonna 1909 eivät siis lukeudu taiteilijan Suomen-kausiin. Entä talvi 1900? Myöhään syksyllä 1899 Gallen-Kallela asettui Kalelan erämaahuvilaan laatiakseen luonnoksia Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin toteutettavia freskomaalauksia varten. Helmikuun lopulla 1900 hän oli luonnoksineen Pariisissa ja elokuun lopulla takaisin Kalelassa. Vuoden 1900 talvikuukausien aikana hänellä olisi siis ollut hyvinkin aikaa virvoittaa ajatuksiaan hiihtoretkillä Ruoveden metsissä. Ehkä tämä pieni kevättalven maisema on valmistunut juuri tuolloin, tammi-helmikuussa 1900? Vaikka maalausajankohta olisikin näin ollen useita vuosia ennen Afrikan-matkaa, teoksen värimaailma on kirkas pohjoinen vastine myöhäisemmässä tuotannossa hehkuvalle päiväntasaajan lämmölle. Kylmä, sininen kirkkaus kätkee lumiharsoonsa aavistuksen punaista. Sinisiin sävyihin sekoittuessaan ja niiden alle jäädessään se muuttuu roosan ja malvan vivahteiksi. Tummat, lähes mustat grafiitinharmaat vedot kertovat, ettei tämä maisema ole hiihtäjän kuljettavissa. Paksut kinokset kätkevät alleen petollisen kivikon ja kaatuneet puunrungot. Tämä on kappale kaunista, mutta villiä korpimaata, jonka poveen hennot männyntaimet ja puunrungot kurkottelevat varjoillaan. Tämä on erämaatannerta, jota jänisten ja ilvesten kelpaa kulkea, mutta joka on lumipeitteensä suojissa ihmiseltä kätketty. (teksti: FM Tuija Peltomaa)

Lähtöhinta

15 000 €

Vasarahinta

31 000 €
Lumisia kiviä, öljy levylle, sign. 1900, 17x18, provenienssi: taiteilija Väinö Hämäläinen - näyttelyt: Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993 nro 12, kuvattu näyttelyluettelossa s. 35; “2000-100 = Suomi 1900” Gallen-Kallelan museo 2000 Akseli Gallen-Kallela uskoi luontoon taiteen lähteenä ja ihmisluonnetta karaisevana voimana. Omakohtaista kosketusta luontoon hän etsi syrjäisiltä saloilta ja koskemattomilta korpimailta. Mikään ei ollut hänelle liian vähäpätöistä ikuistettavaksi eikä liian karua ihailtavaksi. Yksi Gallen-Kallelan taiteessa uudistuvia teemoja oli talvi. Vuosisadan vaihteessa, noin 1900, Ruoveden talvi, jäätynyt järvenselkä ja lumiset metsät ottivat paikkansa hänen mielenkiintonsa kohteena. Hiihtoretket Ruoveden ateljeekodista käsin veivät hänet jopa 60 kilometrin päivämatkoille. Syntyi tutkielmia metsänäkymistä, yksinäisistä puista ja lumen painamista oksista, talven suojissa uinuvasta luonnosta. Tämä pienikokoinen, tiiviisti maata kohti rajattu näkymä on ollut mukana muun muassa näyttelyssä “Lumi – Talvikuvia Suomesta 1800-1910” (Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993). Näyttelyn teemana oli nimen mukaisesti suomalaisen maalaustaiteen talvikuvat romantiikan ajan voyage pittoresque –kuvateoksista symbolismiin. Gallen-Kallelan maalaus on listattu näyttelyluetteloon numerolla 12. Monogrammisigneerauksen yhteyteen merkitty vuosiluku on luettelossa tulkittu vuodeksi 1900 tai vaihtoehtoisesti vuodeksi 1909. Numerot sijoittuvat aivan maalauspohjan oikeaan alanurkkaan, joten niitä on vaikeaa yksiselitteisesti tulkita. Onko siis mahdollista, että maalaus olisi valmistunut kevättalvella 1909 ennen kuin Gallen-Kallela matkusti perheineen Afrikkaan? Tulkinta on houkutteleva ja sen tueksi voidaan antaa muutamia maalauksen yksityiskohdista: pieni koko, tiukasti rajattu maisemafragmentti ja kirkas sininen väritys. Taiteilija perheineen oleskeli kuitenkin loppuvuodesta 1908 alkaen Pariisissa, kolmikerroksisessa ateljeeasunnossa osoitteessa 71 Avenue de la Bourdonnais. Brittiläiseen Itä-Afrikkaan perhe lähti Marseilles’ta toukokuussa 1909, ja tältä matkalta Gallen-Kallela palasi kotimaahan Berliinin kautta alkuvuodesta 1911. Talvikuukaudet vuonna 1909 eivät siis lukeudu taiteilijan Suomen-kausiin. Entä talvi 1900? Myöhään syksyllä 1899 Gallen-Kallela asettui Kalelan erämaahuvilaan laatiakseen luonnoksia Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin toteutettavia freskomaalauksia varten. Helmikuun lopulla 1900 hän oli luonnoksineen Pariisissa ja elokuun lopulla takaisin Kalelassa. Vuoden 1900 talvikuukausien aikana hänellä olisi siis ollut hyvinkin aikaa virvoittaa ajatuksiaan hiihtoretkillä Ruoveden metsissä. Ehkä tämä pieni kevättalven maisema on valmistunut juuri tuolloin, tammi-helmikuussa 1900? Vaikka maalausajankohta olisikin näin ollen useita vuosia ennen Afrikan-matkaa, teoksen värimaailma on kirkas pohjoinen vastine myöhäisemmässä tuotannossa hehkuvalle päiväntasaajan lämmölle. Kylmä, sininen kirkkaus kätkee lumiharsoonsa aavistuksen punaista. Sinisiin sävyihin sekoittuessaan ja niiden alle jäädessään se muuttuu roosan ja malvan vivahteiksi. Tummat, lähes mustat grafiitinharmaat vedot kertovat, ettei tämä maisema ole hiihtäjän kuljettavissa. Paksut kinokset kätkevät alleen petollisen kivikon ja kaatuneet puunrungot. Tämä on kappale kaunista, mutta villiä korpimaata, jonka poveen hennot männyntaimet ja puunrungot kurkottelevat varjoillaan. Tämä on erämaatannerta, jota jänisten ja ilvesten kelpaa kulkea, mutta joka on lumipeitteensä suojissa ihmiseltä kätketty. (teksti: FM Tuija Peltomaa)
Lisätiedot Lumisia kiviä, öljy levylle, sign. 1900, 17x18, provenienssi: taiteilija Väinö Hämäläinen - näyttelyt: Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993 nro 12, kuvattu näyttelyluettelossa s. 35; “2000-100 = Suomi 1900” Gallen-Kallelan museo 2000 Akseli Gallen-Kallela uskoi luontoon taiteen lähteenä ja ihmisluonnetta karaisevana voimana. Omakohtaista kosketusta luontoon hän etsi syrjäisiltä saloilta ja koskemattomilta korpimailta. Mikään ei ollut hänelle liian vähäpätöistä ikuistettavaksi eikä liian karua ihailtavaksi. Yksi Gallen-Kallelan taiteessa uudistuvia teemoja oli talvi. Vuosisadan vaihteessa, noin 1900, Ruoveden talvi, jäätynyt järvenselkä ja lumiset metsät ottivat paikkansa hänen mielenkiintonsa kohteena. Hiihtoretket Ruoveden ateljeekodista käsin veivät hänet jopa 60 kilometrin päivämatkoille. Syntyi tutkielmia metsänäkymistä, yksinäisistä puista ja lumen painamista oksista, talven suojissa uinuvasta luonnosta. Tämä pienikokoinen, tiiviisti maata kohti rajattu näkymä on ollut mukana muun muassa näyttelyssä “Lumi – Talvikuvia Suomesta 1800-1910” (Cygnaeuksen galleria ja Mikkelin taidemuseo 1993). Näyttelyn teemana oli nimen mukaisesti suomalaisen maalaustaiteen talvikuvat romantiikan ajan voyage pittoresque –kuvateoksista symbolismiin. Gallen-Kallelan maalaus on listattu näyttelyluetteloon numerolla 12. Monogrammisigneerauksen yhteyteen merkitty vuosiluku on luettelossa tulkittu vuodeksi 1900 tai vaihtoehtoisesti vuodeksi 1909. Numerot sijoittuvat aivan maalauspohjan oikeaan alanurkkaan, joten niitä on vaikeaa yksiselitteisesti tulkita. Onko siis mahdollista, että maalaus olisi valmistunut kevättalvella 1909 ennen kuin Gallen-Kallela matkusti perheineen Afrikkaan? Tulkinta on houkutteleva ja sen tueksi voidaan antaa muutamia maalauksen yksityiskohdista: pieni koko, tiukasti rajattu maisemafragmentti ja kirkas sininen väritys. Taiteilija perheineen oleskeli kuitenkin loppuvuodesta 1908 alkaen Pariisissa, kolmikerroksisessa ateljeeasunnossa osoitteessa 71 Avenue de la Bourdonnais. Brittiläiseen Itä-Afrikkaan perhe lähti Marseilles’ta toukokuussa 1909, ja tältä matkalta Gallen-Kallela palasi kotimaahan Berliinin kautta alkuvuodesta 1911. Talvikuukaudet vuonna 1909 eivät siis lukeudu taiteilijan Suomen-kausiin. Entä talvi 1900? Myöhään syksyllä 1899 Gallen-Kallela asettui Kalelan erämaahuvilaan laatiakseen luonnoksia Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin toteutettavia freskomaalauksia varten. Helmikuun lopulla 1900 hän oli luonnoksineen Pariisissa ja elokuun lopulla takaisin Kalelassa. Vuoden 1900 talvikuukausien aikana hänellä olisi siis ollut hyvinkin aikaa virvoittaa ajatuksiaan hiihtoretkillä Ruoveden metsissä. Ehkä tämä pieni kevättalven maisema on valmistunut juuri tuolloin, tammi-helmikuussa 1900? Vaikka maalausajankohta olisikin näin ollen useita vuosia ennen Afrikan-matkaa, teoksen värimaailma on kirkas pohjoinen vastine myöhäisemmässä tuotannossa hehkuvalle päiväntasaajan lämmölle. Kylmä, sininen kirkkaus kätkee lumiharsoonsa aavistuksen punaista. Sinisiin sävyihin sekoittuessaan ja niiden alle jäädessään se muuttuu roosan ja malvan vivahteiksi. Tummat, lähes mustat grafiitinharmaat vedot kertovat, ettei tämä maisema ole hiihtäjän kuljettavissa. Paksut kinokset kätkevät alleen petollisen kivikon ja kaatuneet puunrungot. Tämä on kappale kaunista, mutta villiä korpimaata, jonka poveen hennot männyntaimet ja puunrungot kurkottelevat varjoillaan. Tämä on erämaatannerta, jota jänisten ja ilvesten kelpaa kulkea, mutta joka on lumipeitteensä suojissa ihmiseltä kätketty. (teksti: FM Tuija Peltomaa)