569. Erä militariaa ja merkkejä

Erä suomalaiselle Waffen-SS kersantille kuuluneita esineitä; SS- ja SA-tikari, Totenkopf-lakki, joukko-osastomerkkejä ja yli 300 valokuvaa ja negatiivia. ”Panttipataljoona” (Suomalainen Waffen-SS Vapaaehtoispataljoona) ”Talvisodan ihme” huomioitiin myös kolmannessa valtakunnassa, Berliinissä. Suomalaisten vastarinta monin kerroin ylivertaista Neuvostoliittoa vastaan aiheutti suurta ihmetystä maailmanlaajuisesti. Saksan armeijan eliittijoukko Waffen-SS laajennettiin ulkomaalaisilla vapaaehtoisilla valloitetuista maista, esim. Hollannista, Belgiasta ja Tanskasta, mutta katseet olivat nyt kääntyneet myös vapaaseen Suomeen. Virallinen värväyspyyntö esitettiin Suomen hallitukselle 16.2.1941. Toivomuksena oli vähintään täyden SS-pataljoonan perustaminen ja pyynnössä vedottiin aikaisempaan maidenväliseen aseveljeyteen; ensimmäisessä maailmansodassa syntyneeseen jääkäriperinteeseen. Suomi oli vielä poikkeustilassa; Neuvostoliiton jatkuva painostus ja uuden sodan toistuva uhka varjosti Moskovan kanssa solmittua rauhansopimusta. Hallitus päätti näin ollen 16.4. suostua lähettämään suomalaisia saamaan sotilaskoulutusta ja taistelukokemusta Saksaan. Päätös nähtiin myös diplomaattisena eleenä, eräänlaisena ”panttina” Saksalle, jolla pyrittiin turvaamaan avunsaanti edessä häämöttävään, uuteen sotaan Neuvostoliiton kanssa. Palvelusajaksi vapaaehtoispataljoonalle määrättiin 2 vuotta. Saksalaiset olisivat propagandasyistä halunneet itse järjestää maassa yleisen värväyksen. Tähän Ulkoministeriö ei kuitenkaan suostunut, vaan määräsi Suomen hoitamaan värväyksen itse vähin äänin. Saksalaisten määräyksistä huolimatta ilmoittautuneiden joukosta pyrittiin tarkoituksella karsimaan liialliset ääriainekset. Yhtenä ehtona mukaantuloon oli, että joukkoja ei käytettäisi taisteluissa Euroopassa, ainoastaan itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Salaisen värväystoiminnan päätoimipisteeksi valittiin peiteyhtiöksi Helsingin Temppelikadulla sijainnut Oy Insinööritoimisto Ratas. Lopputarkastuksen jälkeen joukkoja toimitettiin laivalla Saksaan, Turun ja Vaasan satamista. Kesäkuun 1941 mennessä oli lähetetty yhteensä n. 1200 suomalaista Saksaan. Heistä, n. 400 talvisodan veteraania (ns. ”Divisioonan miehet”) siirrettiin moottoroidun Wiking-divisioonan alaisuudessa heti rintamalle, liittymään juuri alkavaan, maailmanhistorian suurimpaan hyökkäykseen, Operaatio Barbarossaan. Noin 800 miestä (“Pataljoonan pojat”) jäivät Saksaan kuusi kuukautta kestäneeseen koulutukseen. Jatkosodan sytyttyä, suomalaiset odottivat pääsevänsä kotirintamalle taistelemaan, mutta sen sijaan koulutuksen päätteeksi myös heidät kiirehdittiin Ukrainan halki itärintamalle. Keväällä 1942 pataljoonasta tuli SS Regiment Nordlandin 3. pataljoona ja se jatkoi etenemistään itään, päämääränä Kaukasuksen öljykentät. Suomesta päätettiin tällöin lähettää vielä n. 200 miestä (”ne 200 urhoollista”) täydentämään taisteluissa kaatuneita. Pataljoonan verisimmät, viikkokausia kestäneet taistelut käytiin Terek-joen varrella sijainneen Malgobekin kaupungin ympärillä, Neuvostoliiton viimeisellä puolustuslinjalla ennen Groznyin öljykenttiä. Etujoukoissa taistelleet suomalaiset valtasivat raskain tappioin itäisimmän kukkulan no. 701, ns. ”Tappokukkulan”. Ponnistuksista huolimatta öljykentille ei koskaan päästy. Stalingradin tapahtumat veivät Saksan sotilasjohdon huomion muualle ja entiset valloittajat joutuivat tämän jälkeen pääosin perääntymään kaikilla rintamilla. Suomen johdon usko Saksan voittoon oli hiipunut ja rauhantunnustelut liittoutuneiden suuntaan aloitettiin. Täytettyään sopimustaan keväällä 1943, suomalaispataljoona vapautettiin palveluksesta ja kuljetettiin Saksan kautta takaisin Suomeen. Mannerheim määräsi kotiuttamisen tapahtuvan Hangon sataman kautta, jotta se herättäisi vähemmän huomiota. SS-miehet olivat odottaneet komeaa vastaanottoa, mutta satama oli lähes tyhjä heidän saapuessaan. Pienimuotoinen joukkojen vastaanottoparaati järjestettiin Hangossa 2. kesäkuuta, seuraavana päivänä Tampereella. Kuukauden loman jälkeen pataljoona kokoontui jälleen Hankoon odottamaan jatkotoimenpiteitä. Pataljoonan kohtalosta ei oltu vielä päästy yksimielisyyteen ja saksalaiset neuvottelivat sen takaisinlähettämisestä Saksan itärintamalle. Pataljoonan lopettamisesta päätti lopulta Mannerheim itse. Sotilaat saivat tiedon 7. heinäkuuta, ja seuraavana päivänä heidät piti jo siirtää Suomen armeijan alaisuudessa kotirintamalle. Miehet vaihtoivat univormua ja kokoontuivat samalle paikalle muutama tunti myöhemmin. Sotahistoriassa lienee ainutlaatuista että sotilasyksikkö on saman päivän aikana osallistunut paraatiin kahden eri armeijan univormuissa. Vapaaehtoispataljoonassa kaatui 255 miestä, 686 haavoittui ja 14 katosi. Suomalaiset SS-miehet eivät tiettävästi syyllistyneet sotarikoksiin sotapalveluksen aikana eikä heitä vastaan nostettu syytteitä rikoksista sodan jälkeen. Poliittinen ilmapiiri Suomessa kuitenkin muuttui ja monet entiset SS-miehet joutuivat punaisen Valpon kuulusteluihin, heitä pidettiin mahdollisena uhkana valtiolle ja heiltä estettiin työ esimerkiksi puolustusvoimissa. Siitä huolimatta heidän kohtelunsa oli lopulta varsin lievää moniin muihin maihin verrattuna. Suurin osa suomalaisista nähtävästi näki heidät Saksan ”pantin lunastajina”, jotka osaltaan olivat toimineet isänmaan asialla, vaikkakin vieraalla maaperällä. (Teksti: Thomas Luoma, lähteet: Suomalaisten Waffen-SS vapaaehtoisten matrikkeli, Hangon rintamamuseo)

Huutokauppa päättyi

Vasarahinta

14 000 €

Lähtöhinta

5 000 €
Erä suomalaiselle Waffen-SS kersantille kuuluneita esineitä; SS- ja SA-tikari, Totenkopf-lakki, joukko-osastomerkkejä ja yli 300 valokuvaa ja negatiivia. ”Panttipataljoona” (Suomalainen Waffen-SS Vapaaehtoispataljoona) ”Talvisodan ihme” huomioitiin myös kolmannessa valtakunnassa, Berliinissä. Suomalaisten vastarinta monin kerroin ylivertaista Neuvostoliittoa vastaan aiheutti suurta ihmetystä maailmanlaajuisesti. Saksan armeijan eliittijoukko Waffen-SS laajennettiin ulkomaalaisilla vapaaehtoisilla valloitetuista maista, esim. Hollannista, Belgiasta ja Tanskasta, mutta katseet olivat nyt kääntyneet myös vapaaseen Suomeen. Virallinen värväyspyyntö esitettiin Suomen hallitukselle 16.2.1941. Toivomuksena oli vähintään täyden SS-pataljoonan perustaminen ja pyynnössä vedottiin aikaisempaan maidenväliseen aseveljeyteen; ensimmäisessä maailmansodassa syntyneeseen jääkäriperinteeseen. Suomi oli vielä poikkeustilassa; Neuvostoliiton jatkuva painostus ja uuden sodan toistuva uhka varjosti Moskovan kanssa solmittua rauhansopimusta. Hallitus päätti näin ollen 16.4. suostua lähettämään suomalaisia saamaan sotilaskoulutusta ja taistelukokemusta Saksaan. Päätös nähtiin myös diplomaattisena eleenä, eräänlaisena ”panttina” Saksalle, jolla pyrittiin turvaamaan avunsaanti edessä häämöttävään, uuteen sotaan Neuvostoliiton kanssa. Palvelusajaksi vapaaehtoispataljoonalle määrättiin 2 vuotta. Saksalaiset olisivat propagandasyistä halunneet itse järjestää maassa yleisen värväyksen. Tähän Ulkoministeriö ei kuitenkaan suostunut, vaan määräsi Suomen hoitamaan värväyksen itse vähin äänin. Saksalaisten määräyksistä huolimatta ilmoittautuneiden joukosta pyrittiin tarkoituksella karsimaan liialliset ääriainekset. Yhtenä ehtona mukaantuloon oli, että joukkoja ei käytettäisi taisteluissa Euroopassa, ainoastaan itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Salaisen värväystoiminnan päätoimipisteeksi valittiin peiteyhtiöksi Helsingin Temppelikadulla sijainnut Oy Insinööritoimisto Ratas. Lopputarkastuksen jälkeen joukkoja toimitettiin laivalla Saksaan, Turun ja Vaasan satamista. Kesäkuun 1941 mennessä oli lähetetty yhteensä n. 1200 suomalaista Saksaan. Heistä, n. 400 talvisodan veteraania (ns. ”Divisioonan miehet”) siirrettiin moottoroidun Wiking-divisioonan alaisuudessa heti rintamalle, liittymään juuri alkavaan, maailmanhistorian suurimpaan hyökkäykseen, Operaatio Barbarossaan. Noin 800 miestä (“Pataljoonan pojat”) jäivät Saksaan kuusi kuukautta kestäneeseen koulutukseen. Jatkosodan sytyttyä, suomalaiset odottivat pääsevänsä kotirintamalle taistelemaan, mutta sen sijaan koulutuksen päätteeksi myös heidät kiirehdittiin Ukrainan halki itärintamalle. Keväällä 1942 pataljoonasta tuli SS Regiment Nordlandin 3. pataljoona ja se jatkoi etenemistään itään, päämääränä Kaukasuksen öljykentät. Suomesta päätettiin tällöin lähettää vielä n. 200 miestä (”ne 200 urhoollista”) täydentämään taisteluissa kaatuneita. Pataljoonan verisimmät, viikkokausia kestäneet taistelut käytiin Terek-joen varrella sijainneen Malgobekin kaupungin ympärillä, Neuvostoliiton viimeisellä puolustuslinjalla ennen Groznyin öljykenttiä. Etujoukoissa taistelleet suomalaiset valtasivat raskain tappioin itäisimmän kukkulan no. 701, ns. ”Tappokukkulan”. Ponnistuksista huolimatta öljykentille ei koskaan päästy. Stalingradin tapahtumat veivät Saksan sotilasjohdon huomion muualle ja entiset valloittajat joutuivat tämän jälkeen pääosin perääntymään kaikilla rintamilla. Suomen johdon usko Saksan voittoon oli hiipunut ja rauhantunnustelut liittoutuneiden suuntaan aloitettiin. Täytettyään sopimustaan keväällä 1943, suomalaispataljoona vapautettiin palveluksesta ja kuljetettiin Saksan kautta takaisin Suomeen. Mannerheim määräsi kotiuttamisen tapahtuvan Hangon sataman kautta, jotta se herättäisi vähemmän huomiota. SS-miehet olivat odottaneet komeaa vastaanottoa, mutta satama oli lähes tyhjä heidän saapuessaan. Pienimuotoinen joukkojen vastaanottoparaati järjestettiin Hangossa 2. kesäkuuta, seuraavana päivänä Tampereella. Kuukauden loman jälkeen pataljoona kokoontui jälleen Hankoon odottamaan jatkotoimenpiteitä. Pataljoonan kohtalosta ei oltu vielä päästy yksimielisyyteen ja saksalaiset neuvottelivat sen takaisinlähettämisestä Saksan itärintamalle. Pataljoonan lopettamisesta päätti lopulta Mannerheim itse. Sotilaat saivat tiedon 7. heinäkuuta, ja seuraavana päivänä heidät piti jo siirtää Suomen armeijan alaisuudessa kotirintamalle. Miehet vaihtoivat univormua ja kokoontuivat samalle paikalle muutama tunti myöhemmin. Sotahistoriassa lienee ainutlaatuista että sotilasyksikkö on saman päivän aikana osallistunut paraatiin kahden eri armeijan univormuissa. Vapaaehtoispataljoonassa kaatui 255 miestä, 686 haavoittui ja 14 katosi. Suomalaiset SS-miehet eivät tiettävästi syyllistyneet sotarikoksiin sotapalveluksen aikana eikä heitä vastaan nostettu syytteitä rikoksista sodan jälkeen. Poliittinen ilmapiiri Suomessa kuitenkin muuttui ja monet entiset SS-miehet joutuivat punaisen Valpon kuulusteluihin, heitä pidettiin mahdollisena uhkana valtiolle ja heiltä estettiin työ esimerkiksi puolustusvoimissa. Siitä huolimatta heidän kohtelunsa oli lopulta varsin lievää moniin muihin maihin verrattuna. Suurin osa suomalaisista nähtävästi näki heidät Saksan ”pantin lunastajina”, jotka osaltaan olivat toimineet isänmaan asialla, vaikkakin vieraalla maaperällä. (Teksti: Thomas Luoma, lähteet: Suomalaisten Waffen-SS vapaaehtoisten matrikkeli, Hangon rintamamuseo)
Mittayksikkö Kyllä
Lisätiedot Erä suomalaiselle Waffen-SS kersantille kuuluneita esineitä; SS- ja SA-tikari, Totenkopf-lakki, joukko-osastomerkkejä ja yli 300 valokuvaa ja negatiivia. ”Panttipataljoona” (Suomalainen Waffen-SS Vapaaehtoispataljoona) ”Talvisodan ihme” huomioitiin myös kolmannessa valtakunnassa, Berliinissä. Suomalaisten vastarinta monin kerroin ylivertaista Neuvostoliittoa vastaan aiheutti suurta ihmetystä maailmanlaajuisesti. Saksan armeijan eliittijoukko Waffen-SS laajennettiin ulkomaalaisilla vapaaehtoisilla valloitetuista maista, esim. Hollannista, Belgiasta ja Tanskasta, mutta katseet olivat nyt kääntyneet myös vapaaseen Suomeen. Virallinen värväyspyyntö esitettiin Suomen hallitukselle 16.2.1941. Toivomuksena oli vähintään täyden SS-pataljoonan perustaminen ja pyynnössä vedottiin aikaisempaan maidenväliseen aseveljeyteen; ensimmäisessä maailmansodassa syntyneeseen jääkäriperinteeseen. Suomi oli vielä poikkeustilassa; Neuvostoliiton jatkuva painostus ja uuden sodan toistuva uhka varjosti Moskovan kanssa solmittua rauhansopimusta. Hallitus päätti näin ollen 16.4. suostua lähettämään suomalaisia saamaan sotilaskoulutusta ja taistelukokemusta Saksaan. Päätös nähtiin myös diplomaattisena eleenä, eräänlaisena ”panttina” Saksalle, jolla pyrittiin turvaamaan avunsaanti edessä häämöttävään, uuteen sotaan Neuvostoliiton kanssa. Palvelusajaksi vapaaehtoispataljoonalle määrättiin 2 vuotta. Saksalaiset olisivat propagandasyistä halunneet itse järjestää maassa yleisen värväyksen. Tähän Ulkoministeriö ei kuitenkaan suostunut, vaan määräsi Suomen hoitamaan värväyksen itse vähin äänin. Saksalaisten määräyksistä huolimatta ilmoittautuneiden joukosta pyrittiin tarkoituksella karsimaan liialliset ääriainekset. Yhtenä ehtona mukaantuloon oli, että joukkoja ei käytettäisi taisteluissa Euroopassa, ainoastaan itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Salaisen värväystoiminnan päätoimipisteeksi valittiin peiteyhtiöksi Helsingin Temppelikadulla sijainnut Oy Insinööritoimisto Ratas. Lopputarkastuksen jälkeen joukkoja toimitettiin laivalla Saksaan, Turun ja Vaasan satamista. Kesäkuun 1941 mennessä oli lähetetty yhteensä n. 1200 suomalaista Saksaan. Heistä, n. 400 talvisodan veteraania (ns. ”Divisioonan miehet”) siirrettiin moottoroidun Wiking-divisioonan alaisuudessa heti rintamalle, liittymään juuri alkavaan, maailmanhistorian suurimpaan hyökkäykseen, Operaatio Barbarossaan. Noin 800 miestä (“Pataljoonan pojat”) jäivät Saksaan kuusi kuukautta kestäneeseen koulutukseen. Jatkosodan sytyttyä, suomalaiset odottivat pääsevänsä kotirintamalle taistelemaan, mutta sen sijaan koulutuksen päätteeksi myös heidät kiirehdittiin Ukrainan halki itärintamalle. Keväällä 1942 pataljoonasta tuli SS Regiment Nordlandin 3. pataljoona ja se jatkoi etenemistään itään, päämääränä Kaukasuksen öljykentät. Suomesta päätettiin tällöin lähettää vielä n. 200 miestä (”ne 200 urhoollista”) täydentämään taisteluissa kaatuneita. Pataljoonan verisimmät, viikkokausia kestäneet taistelut käytiin Terek-joen varrella sijainneen Malgobekin kaupungin ympärillä, Neuvostoliiton viimeisellä puolustuslinjalla ennen Groznyin öljykenttiä. Etujoukoissa taistelleet suomalaiset valtasivat raskain tappioin itäisimmän kukkulan no. 701, ns. ”Tappokukkulan”. Ponnistuksista huolimatta öljykentille ei koskaan päästy. Stalingradin tapahtumat veivät Saksan sotilasjohdon huomion muualle ja entiset valloittajat joutuivat tämän jälkeen pääosin perääntymään kaikilla rintamilla. Suomen johdon usko Saksan voittoon oli hiipunut ja rauhantunnustelut liittoutuneiden suuntaan aloitettiin. Täytettyään sopimustaan keväällä 1943, suomalaispataljoona vapautettiin palveluksesta ja kuljetettiin Saksan kautta takaisin Suomeen. Mannerheim määräsi kotiuttamisen tapahtuvan Hangon sataman kautta, jotta se herättäisi vähemmän huomiota. SS-miehet olivat odottaneet komeaa vastaanottoa, mutta satama oli lähes tyhjä heidän saapuessaan. Pienimuotoinen joukkojen vastaanottoparaati järjestettiin Hangossa 2. kesäkuuta, seuraavana päivänä Tampereella. Kuukauden loman jälkeen pataljoona kokoontui jälleen Hankoon odottamaan jatkotoimenpiteitä. Pataljoonan kohtalosta ei oltu vielä päästy yksimielisyyteen ja saksalaiset neuvottelivat sen takaisinlähettämisestä Saksan itärintamalle. Pataljoonan lopettamisesta päätti lopulta Mannerheim itse. Sotilaat saivat tiedon 7. heinäkuuta, ja seuraavana päivänä heidät piti jo siirtää Suomen armeijan alaisuudessa kotirintamalle. Miehet vaihtoivat univormua ja kokoontuivat samalle paikalle muutama tunti myöhemmin. Sotahistoriassa lienee ainutlaatuista että sotilasyksikkö on saman päivän aikana osallistunut paraatiin kahden eri armeijan univormuissa. Vapaaehtoispataljoonassa kaatui 255 miestä, 686 haavoittui ja 14 katosi. Suomalaiset SS-miehet eivät tiettävästi syyllistyneet sotarikoksiin sotapalveluksen aikana eikä heitä vastaan nostettu syytteitä rikoksista sodan jälkeen. Poliittinen ilmapiiri Suomessa kuitenkin muuttui ja monet entiset SS-miehet joutuivat punaisen Valpon kuulusteluihin, heitä pidettiin mahdollisena uhkana valtiolle ja heiltä estettiin työ esimerkiksi puolustusvoimissa. Siitä huolimatta heidän kohtelunsa oli lopulta varsin lievää moniin muihin maihin verrattuna. Suurin osa suomalaisista nähtävästi näki heidät Saksan ”pantin lunastajina”, jotka osaltaan olivat toimineet isänmaan asialla, vaikkakin vieraalla maaperällä. (Teksti: Thomas Luoma, lähteet: Suomalaisten Waffen-SS vapaaehtoisten matrikkeli, Hangon rintamamuseo)