Ellen Thesleff (1869-1954)* Katso täysikokoinen kuva

411. Ellen Thesleff (1869-1954)*

Elonkorjaajia veneessä

öljy, sign. 1943, Tämä todennäköisesti Ellen Thesleffin viimeiseksi jäänyt Elonkorjaajat veneessä  -teeman teos vuodelta 1943 on maalattu jatkosodan aikana Ruoveden Muroleessa.   Ellen Thesleffille läheisin sisarus Gerda oli kuollut 1939 ja Rolf-veli menehtynyt edeltävänä vuonna 1938. Maailmalla ja Suomessa vallitsi maalauksen syntyaikaan edelleen sotatila, eloa tuhottiin ja korjattiin monella suunnalla.   Helene Schjerfbeckin rinnalla Ellen Thesleff kuuluu Suomen taiteen kultakauden etujoukkoon rohkeilla, itsenäisillä ja uutta luovilla maalauksillaan ja puupiirroksillaan. Hän aloitti uransa impressionistina, mutta tulkitsi tyyliä heti persoonallisesti. Opiskelu alkoi ensin oman isän johdolla, sitten Helsingin taidekouluissa jatkuen Pariisin yksityisakatemiassa syksystä 1891 alkaen. Symbolismin monia aistimuksia yhdistävä taide imi hänet mukaansa, ja sitä vain syvensi varhaisrenessanssin taiteeseen tutustuminen Firenzessä tammikuusta 1894 alkaen. Italiasta, erityisesti Firenzen seudusta, tuli Ellen Thesleffille Helsingin ja Ruoveden Murolekosken maisemien ohella maalarin ihannemaa. Symbolismin kaikuja voidaan vielä nähdä tässäkin myyntiin tulleessa, myöhäisessä Elonkorjaajat veneessä -maalauksessa, vaikka fauvismi myös väkevästi valtasivat hänen taiteensa 1900-luvun alussa.   Thesleff kirjoitti marraskuussa 1949: ”Sanning= skönhet. Den absoluta skönheten finns: den står så högt att sanningen aldrig den når.” (”Totuus = kauneus. Absoluuttinen kauneus on olemassa: se on niin korkealla ettei totuus sitä koskaan tavoita.”) Totuus ehkä merkitsee tässä aforismissa ihmisaisteille mahdollisia havaintoja ja tuntemuksia. Täydellinen kauneus sen sijaan on koettavissa vasta tämän arkitodellisuuden ulkopuolella, toisessa todellisuudessa. Thesleffille absoluuttinen kauneus oli haaste, jota hän tavoitteli taiteessaan - varsinkin loppukaudellaan - luomalla ylimaallisia, surrealistisia näkymiään ja näyttämöitään. Katsoja viedään todellisuuden ja fantasian kieputukseen, taiteilijan luomaan hurmioituneeseen tilaan, joka kiehtoo ja vie mukaansa ennakkoluulottoman kokijan.   Thesleffin taide on säilyttänyt tuoreutensa näihin päiviin saakka, ehkä juuri sen takia, että se sai paljolti ravintoa myyttisestä varhaisrenessanssin taiteesta muuntaen sen moderniin muotokieleen. Hänellekin maapallon peruselementit: maa, vesi, ilma ja tuli antoivat hyvät lähtökohdat niin kuin italialaisen varhaisrenessanssin taiteen mestareillekin. Venematka, Venelaulu (Barcarole) ja Elonkorjaajat veneessä -teemat alkavat toistua hänen taiteessaan 1920-luvulla (tunnetuimmat vuodelta 1924) korostaen elämää kannattelevaa mutta myös tuhoavaa vesi-elementtiä. Kreikkalaisen tarun Kharon-lautturi kuljettaa ihmisiä Styks-virran yli Tuonelaan eli Haadekseen, Odysseus purjehtii koettelemuksista toiseen, myös Kalevalassa taistellaan Sampo-aarteesta vetten päällä. Vesi on myyttien kehto, se on arvaamaton, oikullinen ja armotonkin. Ihmisen elämän hauraus, eksistenssin hurma ja turma, korostuvat veneessä ilman kovan maan turvaa.   Elonkorjaajat veneessä vuodelta 1943 poikkeaa sommittelultaan muista samanaiheisista tuntemistani Thesleffin teoksista siinä, että elonkorjaajat ovat jo irrottautuneet rannasta ja ovat matkalla tuntemattomaan, vastarantaa kun ei näytetä. Maalaus on salaperäinen ja katsetta hämäävä. Utuinen ilma on sakeanaan salaperäistä elämää ja pyörteistä liikettä. Veneessä – vai oltiinko suuren kalan kyydissä – ei ole vain neljää henkilöhahmoa, vaan lukematon joukko eläviä olentoja, joista osan aavistaa selvemmin, osan vain hahmottuessa esiin silloin tällöin. Tämä ihmeellinen, ohuilla värimaalikerroksilla taiottu joukko on muodoiltaan kiinteytymätön ja juuri sen takia niin moni-ilmeinen, tekisi mieli sanoa moni-eloinen. Harmaanvalkoisen yleissävyn sähköistää taivaansininen hahmo, vaaleanpunaisen muodon säestyksellä, vihreän ja ruskean sävyjen kudelmassa. Väriskaalassa on rokokoon helmiäissävyjä ja tunnelmaa. Ihmishahmot, eläinolennot ja naamiot sekoittuvat keskenään, välähtävät esiin ja taas katoavat, luovat juuri tuon Ellen Thesleffin myöhäiskauden taianomaisen tunnelman, hurmioituneen tilan ja tunteen elävien olentojen elämän kiertokulusta ja keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta. Onko niin, että Ellen Thesleffille kaikki elämä kietoutui yhteen – elämä ja kuolema? Viikatemiehet tekevät työtään, mutta elämä jatkuu luonnon ikuisessa kiertokulussa–kaiku vastaa loputtomiin.   Ellen Thesleffin myöhäiskauden kineettinen surrealismi on ainutlaatuista modernismin taidehistoriassa. On hienoa, että yksityiskodista on löytynyt näin merkittävä maalaus, joka ei ole ollut esillä lainkaan näyttelyissä, eikä sitä myöskään mainita L. Bäcksbackan vuoden 1955 Ellen Thesleff -kirjan teosluettelossa.   Leena Ahtola-Moorhouse 

Huutokauppa päättyi 26.05.2016

Vasarahinta 55 000 €

Lähtöhinta

55 000 €

Tämä todennäköisesti Ellen Thesleffin viimeiseksi jäänyt Elonkorjaajat veneessä  -teeman teos vuodelta 1943 on maalattu jatkosodan aikana Ruoveden Muroleessa.

 

Ellen Thesleffille läheisin sisarus Gerda oli kuollut 1939 ja Rolf-veli menehtynyt edeltävänä vuonna 1938. Maailmalla ja Suomessa vallitsi maalauksen syntyaikaan edelleen sotatila, eloa tuhottiin ja korjattiin monella suunnalla.

 

Helene Schjerfbeckin rinnalla Ellen Thesleff kuuluu Suomen taiteen kultakauden etujoukkoon rohkeilla, itsenäisillä ja uutta luovilla maalauksillaan ja puupiirroksillaan. Hän aloitti uransa impressionistina, mutta tulkitsi tyyliä heti persoonallisesti. Opiskelu alkoi ensin oman isän johdolla, sitten Helsingin taidekouluissa jatkuen Pariisin yksityisakatemiassa syksystä 1891 alkaen. Symbolismin monia aistimuksia yhdistävä taide imi hänet mukaansa, ja sitä vain syvensi varhaisrenessanssin taiteeseen tutustuminen Firenzessä tammikuusta 1894 alkaen. Italiasta, erityisesti Firenzen seudusta, tuli Ellen Thesleffille Helsingin ja Ruoveden Murolekosken maisemien ohella maalarin ihannemaa. Symbolismin kaikuja voidaan vielä nähdä tässäkin myyntiin tulleessa, myöhäisessä Elonkorjaajat veneessä -maalauksessa, vaikka fauvismi myös väkevästi valtasivat hänen taiteensa 1900-luvun alussa.

 

Thesleff kirjoitti marraskuussa 1949: ”Sanning= skönhet. Den absoluta skönheten finns: den står så högt att sanningen aldrig den når.” (”Totuus = kauneus. Absoluuttinen kauneus on olemassa: se on niin korkealla ettei totuus sitä koskaan tavoita.”) Totuus ehkä merkitsee tässä aforismissa ihmisaisteille mahdollisia havaintoja ja tuntemuksia. Täydellinen kauneus sen sijaan on koettavissa vasta tämän arkitodellisuuden ulkopuolella, toisessa todellisuudessa. Thesleffille absoluuttinen kauneus oli haaste, jota hän tavoitteli taiteessaan - varsinkin loppukaudellaan - luomalla ylimaallisia, surrealistisia näkymiään ja näyttämöitään. Katsoja viedään todellisuuden ja fantasian kieputukseen, taiteilijan luomaan hurmioituneeseen tilaan, joka kiehtoo ja vie mukaansa ennakkoluulottoman kokijan.

 

Thesleffin taide on säilyttänyt tuoreutensa näihin päiviin saakka, ehkä juuri sen takia, että se sai paljolti ravintoa myyttisestä varhaisrenessanssin taiteesta muuntaen sen moderniin muotokieleen. Hänellekin maapallon peruselementit: maa, vesi, ilma ja tuli antoivat hyvät lähtökohdat niin kuin italialaisen varhaisrenessanssin taiteen mestareillekin. Venematka, Venelaulu (Barcarole) ja Elonkorjaajat veneessä -teemat alkavat toistua hänen taiteessaan 1920-luvulla (tunnetuimmat vuodelta 1924) korostaen elämää kannattelevaa mutta myös tuhoavaa vesi-elementtiä. Kreikkalaisen tarun Kharon-lautturi kuljettaa ihmisiä Styks-virran yli Tuonelaan eli Haadekseen, Odysseus purjehtii koettelemuksista toiseen, myös Kalevalassa taistellaan Sampo-aarteesta vetten päällä. Vesi on myyttien kehto, se on arvaamaton, oikullinen ja armotonkin. Ihmisen elämän hauraus, eksistenssin hurma ja turma, korostuvat veneessä ilman kovan maan turvaa.

 

Elonkorjaajat veneessä vuodelta 1943 poikkeaa sommittelultaan muista samanaiheisista tuntemistani Thesleffin teoksista siinä, että elonkorjaajat ovat jo irrottautuneet rannasta ja ovat matkalla tuntemattomaan, vastarantaa kun ei näytetä. Maalaus on salaperäinen ja katsetta hämäävä. Utuinen ilma on sakeanaan salaperäistä elämää ja pyörteistä liikettä. Veneessä – vai oltiinko suuren kalan kyydissä – ei ole vain neljää henkilöhahmoa, vaan lukematon joukko eläviä olentoja, joista osan aavistaa selvemmin, osan vain hahmottuessa esiin silloin tällöin. Tämä ihmeellinen, ohuilla värimaalikerroksilla taiottu joukko on muodoiltaan kiinteytymätön ja juuri sen takia niin moni-ilmeinen, tekisi mieli sanoa moni-eloinen. Harmaanvalkoisen yleissävyn sähköistää taivaansininen hahmo, vaaleanpunaisen muodon säestyksellä, vihreän ja ruskean sävyjen kudelmassa. Väriskaalassa on rokokoon helmiäissävyjä ja tunnelmaa. Ihmishahmot, eläinolennot ja naamiot sekoittuvat keskenään, välähtävät esiin ja taas katoavat, luovat juuri tuon Ellen Thesleffin myöhäiskauden taianomaisen tunnelman, hurmioituneen tilan ja tunteen elävien olentojen elämän kiertokulusta ja keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta. Onko niin, että Ellen Thesleffille kaikki elämä kietoutui yhteen – elämä ja kuolema? Viikatemiehet tekevät työtään, mutta elämä jatkuu luonnon ikuisessa kiertokulussa–kaiku vastaa loputtomiin.

 

Ellen Thesleffin myöhäiskauden kineettinen surrealismi on ainutlaatuista modernismin taidehistoriassa. On hienoa, että yksityiskodista on löytynyt näin merkittävä maalaus, joka ei ole ollut esillä lainkaan näyttelyissä, eikä sitä myöskään mainita L. Bäcksbackan vuoden 1955 Ellen Thesleff -kirjan teosluettelossa.

 

Leena Ahtola-Moorhouse 

Aihe Elonkorjaajia veneessä
Tekniikka öljy
Signeerattu Kyllä
Sign. 1943
Lisätiedot

Tämä todennäköisesti Ellen Thesleffin viimeiseksi jäänyt Elonkorjaajat veneessä  -teeman teos vuodelta 1943 on maalattu jatkosodan aikana Ruoveden Muroleessa.

 

Ellen Thesleffille läheisin sisarus Gerda oli kuollut 1939 ja Rolf-veli menehtynyt edeltävänä vuonna 1938. Maailmalla ja Suomessa vallitsi maalauksen syntyaikaan edelleen sotatila, eloa tuhottiin ja korjattiin monella suunnalla.

 

Helene Schjerfbeckin rinnalla Ellen Thesleff kuuluu Suomen taiteen kultakauden etujoukkoon rohkeilla, itsenäisillä ja uutta luovilla maalauksillaan ja puupiirroksillaan. Hän aloitti uransa impressionistina, mutta tulkitsi tyyliä heti persoonallisesti. Opiskelu alkoi ensin oman isän johdolla, sitten Helsingin taidekouluissa jatkuen Pariisin yksityisakatemiassa syksystä 1891 alkaen. Symbolismin monia aistimuksia yhdistävä taide imi hänet mukaansa, ja sitä vain syvensi varhaisrenessanssin taiteeseen tutustuminen Firenzessä tammikuusta 1894 alkaen. Italiasta, erityisesti Firenzen seudusta, tuli Ellen Thesleffille Helsingin ja Ruoveden Murolekosken maisemien ohella maalarin ihannemaa. Symbolismin kaikuja voidaan vielä nähdä tässäkin myyntiin tulleessa, myöhäisessä Elonkorjaajat veneessä -maalauksessa, vaikka fauvismi myös väkevästi valtasivat hänen taiteensa 1900-luvun alussa.

 

Thesleff kirjoitti marraskuussa 1949: ”Sanning= skönhet. Den absoluta skönheten finns: den står så högt att sanningen aldrig den når.” (”Totuus = kauneus. Absoluuttinen kauneus on olemassa: se on niin korkealla ettei totuus sitä koskaan tavoita.”) Totuus ehkä merkitsee tässä aforismissa ihmisaisteille mahdollisia havaintoja ja tuntemuksia. Täydellinen kauneus sen sijaan on koettavissa vasta tämän arkitodellisuuden ulkopuolella, toisessa todellisuudessa. Thesleffille absoluuttinen kauneus oli haaste, jota hän tavoitteli taiteessaan - varsinkin loppukaudellaan - luomalla ylimaallisia, surrealistisia näkymiään ja näyttämöitään. Katsoja viedään todellisuuden ja fantasian kieputukseen, taiteilijan luomaan hurmioituneeseen tilaan, joka kiehtoo ja vie mukaansa ennakkoluulottoman kokijan.

 

Thesleffin taide on säilyttänyt tuoreutensa näihin päiviin saakka, ehkä juuri sen takia, että se sai paljolti ravintoa myyttisestä varhaisrenessanssin taiteesta muuntaen sen moderniin muotokieleen. Hänellekin maapallon peruselementit: maa, vesi, ilma ja tuli antoivat hyvät lähtökohdat niin kuin italialaisen varhaisrenessanssin taiteen mestareillekin. Venematka, Venelaulu (Barcarole) ja Elonkorjaajat veneessä -teemat alkavat toistua hänen taiteessaan 1920-luvulla (tunnetuimmat vuodelta 1924) korostaen elämää kannattelevaa mutta myös tuhoavaa vesi-elementtiä. Kreikkalaisen tarun Kharon-lautturi kuljettaa ihmisiä Styks-virran yli Tuonelaan eli Haadekseen, Odysseus purjehtii koettelemuksista toiseen, myös Kalevalassa taistellaan Sampo-aarteesta vetten päällä. Vesi on myyttien kehto, se on arvaamaton, oikullinen ja armotonkin. Ihmisen elämän hauraus, eksistenssin hurma ja turma, korostuvat veneessä ilman kovan maan turvaa.

 

Elonkorjaajat veneessä vuodelta 1943 poikkeaa sommittelultaan muista samanaiheisista tuntemistani Thesleffin teoksista siinä, että elonkorjaajat ovat jo irrottautuneet rannasta ja ovat matkalla tuntemattomaan, vastarantaa kun ei näytetä. Maalaus on salaperäinen ja katsetta hämäävä. Utuinen ilma on sakeanaan salaperäistä elämää ja pyörteistä liikettä. Veneessä – vai oltiinko suuren kalan kyydissä – ei ole vain neljää henkilöhahmoa, vaan lukematon joukko eläviä olentoja, joista osan aavistaa selvemmin, osan vain hahmottuessa esiin silloin tällöin. Tämä ihmeellinen, ohuilla värimaalikerroksilla taiottu joukko on muodoiltaan kiinteytymätön ja juuri sen takia niin moni-ilmeinen, tekisi mieli sanoa moni-eloinen. Harmaanvalkoisen yleissävyn sähköistää taivaansininen hahmo, vaaleanpunaisen muodon säestyksellä, vihreän ja ruskean sävyjen kudelmassa. Väriskaalassa on rokokoon helmiäissävyjä ja tunnelmaa. Ihmishahmot, eläinolennot ja naamiot sekoittuvat keskenään, välähtävät esiin ja taas katoavat, luovat juuri tuon Ellen Thesleffin myöhäiskauden taianomaisen tunnelman, hurmioituneen tilan ja tunteen elävien olentojen elämän kiertokulusta ja keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta. Onko niin, että Ellen Thesleffille kaikki elämä kietoutui yhteen – elämä ja kuolema? Viikatemiehet tekevät työtään, mutta elämä jatkuu luonnon ikuisessa kiertokulussa–kaiku vastaa loputtomiin.

 

Ellen Thesleffin myöhäiskauden kineettinen surrealismi on ainutlaatuista modernismin taidehistoriassa. On hienoa, että yksityiskodista on löytynyt näin merkittävä maalaus, joka ei ole ollut esillä lainkaan näyttelyissä, eikä sitä myöskään mainita L. Bäcksbackan vuoden 1955 Ellen Thesleff -kirjan teosluettelossa.

 

Leena Ahtola-Moorhouse 

Lunastus

viiden (5) arkipäivän sisään osoitteessa Tehtaankatu 36, Helsinki. Huutokauppapäivän lisäksi arkisin klo 11-17 ja huutokauppaviikon ensimmäisenä lauantaina klo 11-15. 
Lue lisää täältä. Lunastusajan umpeuduttua perimme säilytysmaksun, joka on 5 €/kohde/arkipäivä (isokokoiset kohteet 10 €/kohde/arkipäivä).

  • Tehtaankatu 27, 00150 Helsinki
  • tehtaankatu@hagelstam.fi
  • 09 6877 610
  • Tehtaankatu 36, 00150 Helsinki
  • hagelstam@hagelstam.fi
  • 09 6877 990