1. Edelfelt, Albert (1854-1905)

Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa, öljy puulle, sign. 1881 Paris, 22x16 - kirjallisuus: “Albert Edelfelt” nro 153 (Hintze 1942); Stockholms Dagblad 6.12.1880 sekä Helsingfors Dagblad 10.12.1880 Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa kuuluu niihin suosittuihin pariisilaisteemoihin, joiden kohdeyleisönä olivat New Yorkin taidemarkkinat. Sen malli näytteli pääroolia faraon tytär Amneris’na Verdin oopperassa Aida. Aidaa esitettiin maaliskuusta 1880 alkaen Pariisin suuressa Oopperassa, ja se kuului kaupungin vetonauloihin juuri niihin aikoihin, kun tämä maalaus valmistui. Jos taiteilija halusi maalata matkamuiston - souvenir - Pariisissa käyneelle turistille, ooppera ja viehättävät pariisilaismallit takasivat menestyksen yksityisten taiteenostajien keskuudessa. Se, että Edelfelt lisäsi teoksensa signeeraukseen myös ”Paris” oli puolestaan tae siitä, että maalaus on aito laatutuote Euroopan taidepääkaupungista. Vaikkei sattunut tuntemaan ”Edelfeltiä”, niin ”Paris” toki tunnettiin. Vuodesta 1878 kansainväliset taidekauppiaat olivat tilanneet Edelfeltiltä espanjalaisia teemoja, mutta myös itämaisia aiheita, joihin myös Edelfeltin opettaja École des Beaux-Art’ssa, Gérôme (vv. 1874-77), oli erikoistunut. Kesällä 1881 Edelfelt työsti suurempaa maalausta Faraon tytär, joka on sittemmin kadonnut tai jäänyt alunperinkin keskeneräiseksi. Kuudentena joulukuuta 1880 Stockholms Dagbladin sivuilla julkaistiin artikkeli Hos Alb. Edelfelt i Paris, jossa pseudonyymi Spada kuvaili useita Albert Edelfeltin keskeneräisiä maalauksia taiteilijan uudessa ateljeessa, 147 Avenue de Villiers. Siellä artikkelin kirjoittaja näki myös Hymyilevän mallin raidallisessa shaalissa. Edelfelt on toteuttanut aiheesta kaksi erilaista versiota, joissa mm. shaalin raidoitus ja teoksen koko poikkeavat toisistaan. Tämän artikkelin perusteella Bertel Hintze on luetteloinut molemmat yhdeksi ja samaksi teokseksi. Aiheesta on kuitenkin olemassa kaksi muunnelmaa; näistä toinen myytiin Tukholmassa aiemmin tänä vuonna. Spada kirjoittaa: ”Viimeisin Edelfeltin aloittama maalaus on rintakuva nuoresta naisesta, tummasta ja aistillisesta. Hänen puoleksi avoimilla huulillaan on kepeä hymy, pään ympärille on laskostettu punavalkoinen kangas, joka laskeutuu täyteläiselle, osittain paljastetulle käsivarrelle. Mehukas ja ilmeikäs”. Edelfeltin työskentelytapaa - Studio Practise – ajatellen vaikuttaa siltä, että tämä pienempi on versioista ensimmäinen, elävän mallin mukaan maalattu. Toisessa versiossa mallia on jo tyylitelty klassisen kreikkalaisen ihanteen mukaisesti; tässä versiossa hänet on kuvattu realistisemmin. Väitettä tukee havainto siitä, että myös shaalin raidallista osaa on työn toisessa vaiheessa muutettu. Kun maalaus oli työn alla, Edelfelt oli muuttanut vuonna 1880 aivan vastikään rakennettuun ateljeehen osoitteessa 147 Avenue de Villiers, kortteliin varakkaiden taidemesenaattien ja menestyneiden taiteilijoiden naapurustossa, lähellä Parc Monceauta. Edelfeltin ateljeesta tuli pohjoismaisten Pariisin-kävijöiden matkakohde. Yhtenä päivänä viikossa taiteilijat pitivät vastaanottopäivän, jolloin atejee oli siivottu ja toimi näyttelytilana huolellisesti valitut teokset maalaustelineille aseteltuina. Spada vieraili Edelfeltin ateljeessa yksityisesti, juhlien jatkoja viettäneen herraseurueen kanssa. Paparazzin tavoin hän kirjoitti skandaalinhakuisen artikkelin – siitä mitä ateljeessa todella oli nähtävillä – ilman taiteilijan lupaa, seksuaalisesti virittyneeseen sävyyn. Suurin osa hänen näkemistään teoksista oli alastontutkielmia tai taidekauppiaille tarkoitettuja maalauksia, joita hän kuvaili sanoilla ”modelle cocotte” tai ”juorukronikka”. Raidallinen, roosan- ja samppanjanvärinen hapsullinen silkkikangas kuului Edelfeltin ateljeerekvisiittaan ja se näkyy useissa maalauksissa, kuten tutkielmassa Faraon tyttäreen (Ateneum) tai teoksessa Chez l’artiste, joka oli esillä Pariisin Salongissa 1881. Silkkikangas on myös Makaavan alastoman mallin (1880) peitteenä sekä päähineenä Ateneumin kokoelmiin kuuluvassa akvarellissa. Kyseinen vesivärimaalaus on aiemmin (kts. Edelfelt-juhlakirja 2004) virheellisesti sijoitettu Edelfeltin Espanjan-kauteen, kevääseen 1881. Siinä näkyy sama mustatukkainen malli kiharine otsahiuksineen, raidallinen silkkikangas laskostettuna pään ympärille, savuketta polttaen. Oikealla näkyy Edelfeltin vastikään hankkima 1600-luvun Ludvig XIII -tyylinen tammikaappi. Raidallinen kangas kulkee kuin punainen lanka useissa maalauksissa kantaen mukanaan tuon aistillisen pariisilaismallin tuoksua - häntä on erheellisesti kutsuttu Virginieksi – Edelfeltin niin kutsutuksi rakastajattareksi. Bertel Hintze (ja muut Edelfelt-tutkijat hänen jalanjäljissään) ovat nivoneet yhteen useita eri malleja vuosilta 1880-1883 yhdeksi ”ihanteelliseksi rakastajattareksi”. Mutta Virginie poseeraa Edelfeltille vasta kolme vuotta myöhemmin 1883. Tunnettu maalaus Virginie, jonka taiteilija mainitsee kirjeessään äidilleen nimellä ”pää” (kts. Hintze nro 227) on virheellisesti yhdistetty tähän teokseen, josta Hintze mainitsee ”myyty maaliskuussa 1883”. (kts. Hintze nro 153) (teksti: Edelfelt-tutkija FM Marina Catani)
Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa, öljy puulle, sign. 1881 Paris, 22x16 - kirjallisuus: “Albert Edelfelt” nro 153 (Hintze 1942); Stockholms Dagblad 6.12.1880 sekä Helsingfors Dagblad 10.12.1880 Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa kuuluu niihin suosittuihin pariisilaisteemoihin, joiden kohdeyleisönä olivat New Yorkin taidemarkkinat. Sen malli näytteli pääroolia faraon tytär Amneris’na Verdin oopperassa Aida. Aidaa esitettiin maaliskuusta 1880 alkaen Pariisin suuressa Oopperassa, ja se kuului kaupungin vetonauloihin juuri niihin aikoihin, kun tämä maalaus valmistui. Jos taiteilija halusi maalata matkamuiston - souvenir - Pariisissa käyneelle turistille, ooppera ja viehättävät pariisilaismallit takasivat menestyksen yksityisten taiteenostajien keskuudessa. Se, että Edelfelt lisäsi teoksensa signeeraukseen myös ”Paris” oli puolestaan tae siitä, että maalaus on aito laatutuote Euroopan taidepääkaupungista. Vaikkei sattunut tuntemaan ”Edelfeltiä”, niin ”Paris” toki tunnettiin. Vuodesta 1878 kansainväliset taidekauppiaat olivat tilanneet Edelfeltiltä espanjalaisia teemoja, mutta myös itämaisia aiheita, joihin myös Edelfeltin opettaja École des Beaux-Art’ssa, Gérôme (vv. 1874-77), oli erikoistunut. Kesällä 1881 Edelfelt työsti suurempaa maalausta Faraon tytär, joka on sittemmin kadonnut tai jäänyt alunperinkin keskeneräiseksi. Kuudentena joulukuuta 1880 Stockholms Dagbladin sivuilla julkaistiin artikkeli Hos Alb. Edelfelt i Paris, jossa pseudonyymi Spada kuvaili useita Albert Edelfeltin keskeneräisiä maalauksia taiteilijan uudessa ateljeessa, 147 Avenue de Villiers. Siellä artikkelin kirjoittaja näki myös Hymyilevän mallin raidallisessa shaalissa. Edelfelt on toteuttanut aiheesta kaksi erilaista versiota, joissa mm. shaalin raidoitus ja teoksen koko poikkeavat toisistaan. Tämän artikkelin perusteella Bertel Hintze on luetteloinut molemmat yhdeksi ja samaksi teokseksi. Aiheesta on kuitenkin olemassa kaksi muunnelmaa; näistä toinen myytiin Tukholmassa aiemmin tänä vuonna. Spada kirjoittaa: ”Viimeisin Edelfeltin aloittama maalaus on rintakuva nuoresta naisesta, tummasta ja aistillisesta. Hänen puoleksi avoimilla huulillaan on kepeä hymy, pään ympärille on laskostettu punavalkoinen kangas, joka laskeutuu täyteläiselle, osittain paljastetulle käsivarrelle. Mehukas ja ilmeikäs”. Edelfeltin työskentelytapaa - Studio Practise – ajatellen vaikuttaa siltä, että tämä pienempi on versioista ensimmäinen, elävän mallin mukaan maalattu. Toisessa versiossa mallia on jo tyylitelty klassisen kreikkalaisen ihanteen mukaisesti; tässä versiossa hänet on kuvattu realistisemmin. Väitettä tukee havainto siitä, että myös shaalin raidallista osaa on työn toisessa vaiheessa muutettu. Kun maalaus oli työn alla, Edelfelt oli muuttanut vuonna 1880 aivan vastikään rakennettuun ateljeehen osoitteessa 147 Avenue de Villiers, kortteliin varakkaiden taidemesenaattien ja menestyneiden taiteilijoiden naapurustossa, lähellä Parc Monceauta. Edelfeltin ateljeesta tuli pohjoismaisten Pariisin-kävijöiden matkakohde. Yhtenä päivänä viikossa taiteilijat pitivät vastaanottopäivän, jolloin atejee oli siivottu ja toimi näyttelytilana huolellisesti valitut teokset maalaustelineille aseteltuina. Spada vieraili Edelfeltin ateljeessa yksityisesti, juhlien jatkoja viettäneen herraseurueen kanssa. Paparazzin tavoin hän kirjoitti skandaalinhakuisen artikkelin – siitä mitä ateljeessa todella oli nähtävillä – ilman taiteilijan lupaa, seksuaalisesti virittyneeseen sävyyn. Suurin osa hänen näkemistään teoksista oli alastontutkielmia tai taidekauppiaille tarkoitettuja maalauksia, joita hän kuvaili sanoilla ”modelle cocotte” tai ”juorukronikka”. Raidallinen, roosan- ja samppanjanvärinen hapsullinen silkkikangas kuului Edelfeltin ateljeerekvisiittaan ja se näkyy useissa maalauksissa, kuten tutkielmassa Faraon tyttäreen (Ateneum) tai teoksessa Chez l’artiste, joka oli esillä Pariisin Salongissa 1881. Silkkikangas on myös Makaavan alastoman mallin (1880) peitteenä sekä päähineenä Ateneumin kokoelmiin kuuluvassa akvarellissa. Kyseinen vesivärimaalaus on aiemmin (kts. Edelfelt-juhlakirja 2004) virheellisesti sijoitettu Edelfeltin Espanjan-kauteen, kevääseen 1881. Siinä näkyy sama mustatukkainen malli kiharine otsahiuksineen, raidallinen silkkikangas laskostettuna pään ympärille, savuketta polttaen. Oikealla näkyy Edelfeltin vastikään hankkima 1600-luvun Ludvig XIII -tyylinen tammikaappi. Raidallinen kangas kulkee kuin punainen lanka useissa maalauksissa kantaen mukanaan tuon aistillisen pariisilaismallin tuoksua - häntä on erheellisesti kutsuttu Virginieksi – Edelfeltin niin kutsutuksi rakastajattareksi. Bertel Hintze (ja muut Edelfelt-tutkijat hänen jalanjäljissään) ovat nivoneet yhteen useita eri malleja vuosilta 1880-1883 yhdeksi ”ihanteelliseksi rakastajattareksi”. Mutta Virginie poseeraa Edelfeltille vasta kolme vuotta myöhemmin 1883. Tunnettu maalaus Virginie, jonka taiteilija mainitsee kirjeessään äidilleen nimellä ”pää” (kts. Hintze nro 227) on virheellisesti yhdistetty tähän teokseen, josta Hintze mainitsee ”myyty maaliskuussa 1883”. (kts. Hintze nro 153) (teksti: Edelfelt-tutkija FM Marina Catani)

Lähtöhinta

80 000 €

Vasarahinta

58 000 €
Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa, öljy puulle, sign. 1881 Paris, 22x16 - kirjallisuus: “Albert Edelfelt” nro 153 (Hintze 1942); Stockholms Dagblad 6.12.1880 sekä Helsingfors Dagblad 10.12.1880 Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa kuuluu niihin suosittuihin pariisilaisteemoihin, joiden kohdeyleisönä olivat New Yorkin taidemarkkinat. Sen malli näytteli pääroolia faraon tytär Amneris’na Verdin oopperassa Aida. Aidaa esitettiin maaliskuusta 1880 alkaen Pariisin suuressa Oopperassa, ja se kuului kaupungin vetonauloihin juuri niihin aikoihin, kun tämä maalaus valmistui. Jos taiteilija halusi maalata matkamuiston - souvenir - Pariisissa käyneelle turistille, ooppera ja viehättävät pariisilaismallit takasivat menestyksen yksityisten taiteenostajien keskuudessa. Se, että Edelfelt lisäsi teoksensa signeeraukseen myös ”Paris” oli puolestaan tae siitä, että maalaus on aito laatutuote Euroopan taidepääkaupungista. Vaikkei sattunut tuntemaan ”Edelfeltiä”, niin ”Paris” toki tunnettiin. Vuodesta 1878 kansainväliset taidekauppiaat olivat tilanneet Edelfeltiltä espanjalaisia teemoja, mutta myös itämaisia aiheita, joihin myös Edelfeltin opettaja École des Beaux-Art’ssa, Gérôme (vv. 1874-77), oli erikoistunut. Kesällä 1881 Edelfelt työsti suurempaa maalausta Faraon tytär, joka on sittemmin kadonnut tai jäänyt alunperinkin keskeneräiseksi. Kuudentena joulukuuta 1880 Stockholms Dagbladin sivuilla julkaistiin artikkeli Hos Alb. Edelfelt i Paris, jossa pseudonyymi Spada kuvaili useita Albert Edelfeltin keskeneräisiä maalauksia taiteilijan uudessa ateljeessa, 147 Avenue de Villiers. Siellä artikkelin kirjoittaja näki myös Hymyilevän mallin raidallisessa shaalissa. Edelfelt on toteuttanut aiheesta kaksi erilaista versiota, joissa mm. shaalin raidoitus ja teoksen koko poikkeavat toisistaan. Tämän artikkelin perusteella Bertel Hintze on luetteloinut molemmat yhdeksi ja samaksi teokseksi. Aiheesta on kuitenkin olemassa kaksi muunnelmaa; näistä toinen myytiin Tukholmassa aiemmin tänä vuonna. Spada kirjoittaa: ”Viimeisin Edelfeltin aloittama maalaus on rintakuva nuoresta naisesta, tummasta ja aistillisesta. Hänen puoleksi avoimilla huulillaan on kepeä hymy, pään ympärille on laskostettu punavalkoinen kangas, joka laskeutuu täyteläiselle, osittain paljastetulle käsivarrelle. Mehukas ja ilmeikäs”. Edelfeltin työskentelytapaa - Studio Practise – ajatellen vaikuttaa siltä, että tämä pienempi on versioista ensimmäinen, elävän mallin mukaan maalattu. Toisessa versiossa mallia on jo tyylitelty klassisen kreikkalaisen ihanteen mukaisesti; tässä versiossa hänet on kuvattu realistisemmin. Väitettä tukee havainto siitä, että myös shaalin raidallista osaa on työn toisessa vaiheessa muutettu. Kun maalaus oli työn alla, Edelfelt oli muuttanut vuonna 1880 aivan vastikään rakennettuun ateljeehen osoitteessa 147 Avenue de Villiers, kortteliin varakkaiden taidemesenaattien ja menestyneiden taiteilijoiden naapurustossa, lähellä Parc Monceauta. Edelfeltin ateljeesta tuli pohjoismaisten Pariisin-kävijöiden matkakohde. Yhtenä päivänä viikossa taiteilijat pitivät vastaanottopäivän, jolloin atejee oli siivottu ja toimi näyttelytilana huolellisesti valitut teokset maalaustelineille aseteltuina. Spada vieraili Edelfeltin ateljeessa yksityisesti, juhlien jatkoja viettäneen herraseurueen kanssa. Paparazzin tavoin hän kirjoitti skandaalinhakuisen artikkelin – siitä mitä ateljeessa todella oli nähtävillä – ilman taiteilijan lupaa, seksuaalisesti virittyneeseen sävyyn. Suurin osa hänen näkemistään teoksista oli alastontutkielmia tai taidekauppiaille tarkoitettuja maalauksia, joita hän kuvaili sanoilla ”modelle cocotte” tai ”juorukronikka”. Raidallinen, roosan- ja samppanjanvärinen hapsullinen silkkikangas kuului Edelfeltin ateljeerekvisiittaan ja se näkyy useissa maalauksissa, kuten tutkielmassa Faraon tyttäreen (Ateneum) tai teoksessa Chez l’artiste, joka oli esillä Pariisin Salongissa 1881. Silkkikangas on myös Makaavan alastoman mallin (1880) peitteenä sekä päähineenä Ateneumin kokoelmiin kuuluvassa akvarellissa. Kyseinen vesivärimaalaus on aiemmin (kts. Edelfelt-juhlakirja 2004) virheellisesti sijoitettu Edelfeltin Espanjan-kauteen, kevääseen 1881. Siinä näkyy sama mustatukkainen malli kiharine otsahiuksineen, raidallinen silkkikangas laskostettuna pään ympärille, savuketta polttaen. Oikealla näkyy Edelfeltin vastikään hankkima 1600-luvun Ludvig XIII -tyylinen tammikaappi. Raidallinen kangas kulkee kuin punainen lanka useissa maalauksissa kantaen mukanaan tuon aistillisen pariisilaismallin tuoksua - häntä on erheellisesti kutsuttu Virginieksi – Edelfeltin niin kutsutuksi rakastajattareksi. Bertel Hintze (ja muut Edelfelt-tutkijat hänen jalanjäljissään) ovat nivoneet yhteen useita eri malleja vuosilta 1880-1883 yhdeksi ”ihanteelliseksi rakastajattareksi”. Mutta Virginie poseeraa Edelfeltille vasta kolme vuotta myöhemmin 1883. Tunnettu maalaus Virginie, jonka taiteilija mainitsee kirjeessään äidilleen nimellä ”pää” (kts. Hintze nro 227) on virheellisesti yhdistetty tähän teokseen, josta Hintze mainitsee ”myyty maaliskuussa 1883”. (kts. Hintze nro 153) (teksti: Edelfelt-tutkija FM Marina Catani)
Lisätiedot Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa, öljy puulle, sign. 1881 Paris, 22x16 - kirjallisuus: “Albert Edelfelt” nro 153 (Hintze 1942); Stockholms Dagblad 6.12.1880 sekä Helsingfors Dagblad 10.12.1880 Hymyilevä malli raidallisessa shaalissa kuuluu niihin suosittuihin pariisilaisteemoihin, joiden kohdeyleisönä olivat New Yorkin taidemarkkinat. Sen malli näytteli pääroolia faraon tytär Amneris’na Verdin oopperassa Aida. Aidaa esitettiin maaliskuusta 1880 alkaen Pariisin suuressa Oopperassa, ja se kuului kaupungin vetonauloihin juuri niihin aikoihin, kun tämä maalaus valmistui. Jos taiteilija halusi maalata matkamuiston - souvenir - Pariisissa käyneelle turistille, ooppera ja viehättävät pariisilaismallit takasivat menestyksen yksityisten taiteenostajien keskuudessa. Se, että Edelfelt lisäsi teoksensa signeeraukseen myös ”Paris” oli puolestaan tae siitä, että maalaus on aito laatutuote Euroopan taidepääkaupungista. Vaikkei sattunut tuntemaan ”Edelfeltiä”, niin ”Paris” toki tunnettiin. Vuodesta 1878 kansainväliset taidekauppiaat olivat tilanneet Edelfeltiltä espanjalaisia teemoja, mutta myös itämaisia aiheita, joihin myös Edelfeltin opettaja École des Beaux-Art’ssa, Gérôme (vv. 1874-77), oli erikoistunut. Kesällä 1881 Edelfelt työsti suurempaa maalausta Faraon tytär, joka on sittemmin kadonnut tai jäänyt alunperinkin keskeneräiseksi. Kuudentena joulukuuta 1880 Stockholms Dagbladin sivuilla julkaistiin artikkeli Hos Alb. Edelfelt i Paris, jossa pseudonyymi Spada kuvaili useita Albert Edelfeltin keskeneräisiä maalauksia taiteilijan uudessa ateljeessa, 147 Avenue de Villiers. Siellä artikkelin kirjoittaja näki myös Hymyilevän mallin raidallisessa shaalissa. Edelfelt on toteuttanut aiheesta kaksi erilaista versiota, joissa mm. shaalin raidoitus ja teoksen koko poikkeavat toisistaan. Tämän artikkelin perusteella Bertel Hintze on luetteloinut molemmat yhdeksi ja samaksi teokseksi. Aiheesta on kuitenkin olemassa kaksi muunnelmaa; näistä toinen myytiin Tukholmassa aiemmin tänä vuonna. Spada kirjoittaa: ”Viimeisin Edelfeltin aloittama maalaus on rintakuva nuoresta naisesta, tummasta ja aistillisesta. Hänen puoleksi avoimilla huulillaan on kepeä hymy, pään ympärille on laskostettu punavalkoinen kangas, joka laskeutuu täyteläiselle, osittain paljastetulle käsivarrelle. Mehukas ja ilmeikäs”. Edelfeltin työskentelytapaa - Studio Practise – ajatellen vaikuttaa siltä, että tämä pienempi on versioista ensimmäinen, elävän mallin mukaan maalattu. Toisessa versiossa mallia on jo tyylitelty klassisen kreikkalaisen ihanteen mukaisesti; tässä versiossa hänet on kuvattu realistisemmin. Väitettä tukee havainto siitä, että myös shaalin raidallista osaa on työn toisessa vaiheessa muutettu. Kun maalaus oli työn alla, Edelfelt oli muuttanut vuonna 1880 aivan vastikään rakennettuun ateljeehen osoitteessa 147 Avenue de Villiers, kortteliin varakkaiden taidemesenaattien ja menestyneiden taiteilijoiden naapurustossa, lähellä Parc Monceauta. Edelfeltin ateljeesta tuli pohjoismaisten Pariisin-kävijöiden matkakohde. Yhtenä päivänä viikossa taiteilijat pitivät vastaanottopäivän, jolloin atejee oli siivottu ja toimi näyttelytilana huolellisesti valitut teokset maalaustelineille aseteltuina. Spada vieraili Edelfeltin ateljeessa yksityisesti, juhlien jatkoja viettäneen herraseurueen kanssa. Paparazzin tavoin hän kirjoitti skandaalinhakuisen artikkelin – siitä mitä ateljeessa todella oli nähtävillä – ilman taiteilijan lupaa, seksuaalisesti virittyneeseen sävyyn. Suurin osa hänen näkemistään teoksista oli alastontutkielmia tai taidekauppiaille tarkoitettuja maalauksia, joita hän kuvaili sanoilla ”modelle cocotte” tai ”juorukronikka”. Raidallinen, roosan- ja samppanjanvärinen hapsullinen silkkikangas kuului Edelfeltin ateljeerekvisiittaan ja se näkyy useissa maalauksissa, kuten tutkielmassa Faraon tyttäreen (Ateneum) tai teoksessa Chez l’artiste, joka oli esillä Pariisin Salongissa 1881. Silkkikangas on myös Makaavan alastoman mallin (1880) peitteenä sekä päähineenä Ateneumin kokoelmiin kuuluvassa akvarellissa. Kyseinen vesivärimaalaus on aiemmin (kts. Edelfelt-juhlakirja 2004) virheellisesti sijoitettu Edelfeltin Espanjan-kauteen, kevääseen 1881. Siinä näkyy sama mustatukkainen malli kiharine otsahiuksineen, raidallinen silkkikangas laskostettuna pään ympärille, savuketta polttaen. Oikealla näkyy Edelfeltin vastikään hankkima 1600-luvun Ludvig XIII -tyylinen tammikaappi. Raidallinen kangas kulkee kuin punainen lanka useissa maalauksissa kantaen mukanaan tuon aistillisen pariisilaismallin tuoksua - häntä on erheellisesti kutsuttu Virginieksi – Edelfeltin niin kutsutuksi rakastajattareksi. Bertel Hintze (ja muut Edelfelt-tutkijat hänen jalanjäljissään) ovat nivoneet yhteen useita eri malleja vuosilta 1880-1883 yhdeksi ”ihanteelliseksi rakastajattareksi”. Mutta Virginie poseeraa Edelfeltille vasta kolme vuotta myöhemmin 1883. Tunnettu maalaus Virginie, jonka taiteilija mainitsee kirjeessään äidilleen nimellä ”pää” (kts. Hintze nro 227) on virheellisesti yhdistetty tähän teokseen, josta Hintze mainitsee ”myyty maaliskuussa 1883”. (kts. Hintze nro 153) (teksti: Edelfelt-tutkija FM Marina Catani)