1. Blomstedt, Väinö (1871-1947)

Diana ja nymfi, öljy kankaalle, sign., 75x125, provenienssi: Hahkialan kartano Väinö Blomstedt kuului 1800-1900-luvun vaihteessa nuorten suomalaisten taiteilijoiden ydinryhmään. Suurelle yleisölle hänen nimensä on silti jäänyt tuntemattomammaksi kuin samaan ystäväpiiriin kuuluneet Magnus Enckell, Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Albert Gebhard ja Jean Sibelius. Blomstedt oli taiteilijana monilahjakas ja pitkäjänteinen, piirtäjänä tarkka ja taitava; luonteeltaan häntä on kuvailtu kuumaveriseksi ja kuohahtelevaksi. Kyllästyttyään Taideyhdistyksen piirustuskoulun vanhakantaisuuteen hän siirtyi opiskelemaan Gunnar Berndtsonin ateljeehen 1889. Vuonna 1891 vuorossa oli Ranska, ja opiskelu jatkui Académie Julianissa Tony Robert Fleuryn ja Jules Lefévren johdolla. Ratkaiseva kausi Blomstedtin taiteellisessa kehityksessä oli 1893-94, jolloin hän hioi taitojaan Paul Gauguinin oppilaana yhdessä Pekka Halosen kanssa. Blomstedt, Halonen ja Gebhard matkustelivat yhdessä mm. Italiassa, josta Blomstedt poimi maalauksiinsa poeettisia maisemia sekä teemoja renessanssin taiteesta ja antiikin mytologiasta. Kiinnostus symbolismiin ja lyhytaikaiseksi jäänyt viehtymys ruusuristiläisyyteen vaikuttivat taiteilijan tunnetumpien varhaisteosten Puistokuvan (1895), Francescan (1897) ja Jousimiehen (1898) syntyyn. Noin 1900 Blomstedt löysi serkkunsa arkkitehti Yrjö Blomstedtin innostamana uuden kutsumuksen Suomen Käsityön ystävien taiteilijana (1900-1903). Kuvakudosten, ryijyjen ja kirjankansien ohella hän omisti aikansa opetustyölle, kuvitustehtäville ja Nuoren Suomen piirille sekä musiikille - viululle, joka kulki mukana aina ja kaikkialla. Vuoden 1910 paikkeilla Blomstedtin taiteessa tapahtui selvä muutos. Hän hylkäsi symbolismin ja ääriviivoja korostavan syntetistisen sommittelun. Tilalle astui impressionistisempi maalaustapa, ja värit raikastuivat. Diana ja nymfi –maalauksessa mytologinen aihe (*) ja sen näyttämönä toimiva pastoraalimaisema ovat saaneet uudenlaisen, värimaalauksen tyyliin toteutetun asun. Dianan liikkuu seuralaisineen puiden ja pensaiden suojissa. Taustalta erottuvat rantaan lipuvat aallot. Hahmojen vartalot on muotoiltu kevyesti sivellyillä varjoilla, joissa toistuvat lehvästön vihreät ja ruskeat sävyt. Tummat hiukset on solmittu nutturalle kultanauhoin. Selkäpuolelta nähtyjen alastomien vartaloiden kaaret ovat lihallisia, naisellisia ja aistillisia. Vaaleanpunaisen ruusun sävyt toistavat maalauksen feminiinistä teemaa; kasvien ruosteenruskeat ja vihreät värit alleviivaavat Dianan kuulumista maahan ja luontoon. Blomstedt liikkuu maalauksessaan kaukaisessa Arkadiassa, myyttien ja tarujen maailmassa. Samalla hän tuo uuteen aikaan 1890-luvun lopun symbolistiset aiheensa: Francescan neitseellisen herkkyyden ja Jousimiehen maskuliinisen atleettisuuden. Haaveellinen Francesca on nyt vaihtunut aktiivisesti toimivaan Dianaan, ja Jousimiehen maskuliinisen elämänvoiman tilalla on feminiininen èlan vital. Samaa voimaa uhkuu myös takajaloilleen kavahtanut pakeneva kauris, jolle tässä maalauksessa jää rooli Dianan ja nymfin - naisten - katseen ja toiminnan kohteena. (teksti: FM Tuija Peltomaa. Lähteet: Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat. Riitta Konttinen 2001; Pinta ja syvyys. Varhainen modernismi Suomessa 1890-1920. Toim. Riitta Ojanperä/Ateneum 2001) (*) Diana (Artemis, Trivia; ”taivaallinen”, ”jumalainen”) on antiikin mytologiassa metsästyksen, vapaan luonnon, villieläinten ja kuun jumalatar. Maalauksissa hänet voikin tunnistaa pään päälle sijoitetusta kuunsirpistä. Usein hän kantaa myös jousipyssyä, nuoliviiniä hopeanuolineen sekä kulkee luonnossa seuranaan nymfi ja kauris tai metsästyskoira. Diana on Jupiterin ja titaani Leton tytär ja Apollonin kaksoissisar. Minervan ja Vestan ohella hän on yksi antiikin Rooman pääjumalattarista. Hän on myös siveyden jumalatar, neitsyiden, naisten ja synnyttäjien suojelija.
Diana ja nymfi, öljy kankaalle, sign., 75x125, provenienssi: Hahkialan kartano Väinö Blomstedt kuului 1800-1900-luvun vaihteessa nuorten suomalaisten taiteilijoiden ydinryhmään. Suurelle yleisölle hänen nimensä on silti jäänyt tuntemattomammaksi kuin samaan ystäväpiiriin kuuluneet Magnus Enckell, Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Albert Gebhard ja Jean Sibelius. Blomstedt oli taiteilijana monilahjakas ja pitkäjänteinen, piirtäjänä tarkka ja taitava; luonteeltaan häntä on kuvailtu kuumaveriseksi ja kuohahtelevaksi. Kyllästyttyään Taideyhdistyksen piirustuskoulun vanhakantaisuuteen hän siirtyi opiskelemaan Gunnar Berndtsonin ateljeehen 1889. Vuonna 1891 vuorossa oli Ranska, ja opiskelu jatkui Académie Julianissa Tony Robert Fleuryn ja Jules Lefévren johdolla. Ratkaiseva kausi Blomstedtin taiteellisessa kehityksessä oli 1893-94, jolloin hän hioi taitojaan Paul Gauguinin oppilaana yhdessä Pekka Halosen kanssa. Blomstedt, Halonen ja Gebhard matkustelivat yhdessä mm. Italiassa, josta Blomstedt poimi maalauksiinsa poeettisia maisemia sekä teemoja renessanssin taiteesta ja antiikin mytologiasta. Kiinnostus symbolismiin ja lyhytaikaiseksi jäänyt viehtymys ruusuristiläisyyteen vaikuttivat taiteilijan tunnetumpien varhaisteosten Puistokuvan (1895), Francescan (1897) ja Jousimiehen (1898) syntyyn. Noin 1900 Blomstedt löysi serkkunsa arkkitehti Yrjö Blomstedtin innostamana uuden kutsumuksen Suomen Käsityön ystävien taiteilijana (1900-1903). Kuvakudosten, ryijyjen ja kirjankansien ohella hän omisti aikansa opetustyölle, kuvitustehtäville ja Nuoren Suomen piirille sekä musiikille - viululle, joka kulki mukana aina ja kaikkialla. Vuoden 1910 paikkeilla Blomstedtin taiteessa tapahtui selvä muutos. Hän hylkäsi symbolismin ja ääriviivoja korostavan syntetistisen sommittelun. Tilalle astui impressionistisempi maalaustapa, ja värit raikastuivat. Diana ja nymfi –maalauksessa mytologinen aihe (*) ja sen näyttämönä toimiva pastoraalimaisema ovat saaneet uudenlaisen, värimaalauksen tyyliin toteutetun asun. Dianan liikkuu seuralaisineen puiden ja pensaiden suojissa. Taustalta erottuvat rantaan lipuvat aallot. Hahmojen vartalot on muotoiltu kevyesti sivellyillä varjoilla, joissa toistuvat lehvästön vihreät ja ruskeat sävyt. Tummat hiukset on solmittu nutturalle kultanauhoin. Selkäpuolelta nähtyjen alastomien vartaloiden kaaret ovat lihallisia, naisellisia ja aistillisia. Vaaleanpunaisen ruusun sävyt toistavat maalauksen feminiinistä teemaa; kasvien ruosteenruskeat ja vihreät värit alleviivaavat Dianan kuulumista maahan ja luontoon. Blomstedt liikkuu maalauksessaan kaukaisessa Arkadiassa, myyttien ja tarujen maailmassa. Samalla hän tuo uuteen aikaan 1890-luvun lopun symbolistiset aiheensa: Francescan neitseellisen herkkyyden ja Jousimiehen maskuliinisen atleettisuuden. Haaveellinen Francesca on nyt vaihtunut aktiivisesti toimivaan Dianaan, ja Jousimiehen maskuliinisen elämänvoiman tilalla on feminiininen èlan vital. Samaa voimaa uhkuu myös takajaloilleen kavahtanut pakeneva kauris, jolle tässä maalauksessa jää rooli Dianan ja nymfin - naisten - katseen ja toiminnan kohteena. (teksti: FM Tuija Peltomaa. Lähteet: Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat. Riitta Konttinen 2001; Pinta ja syvyys. Varhainen modernismi Suomessa 1890-1920. Toim. Riitta Ojanperä/Ateneum 2001) (*) Diana (Artemis, Trivia; ”taivaallinen”, ”jumalainen”) on antiikin mytologiassa metsästyksen, vapaan luonnon, villieläinten ja kuun jumalatar. Maalauksissa hänet voikin tunnistaa pään päälle sijoitetusta kuunsirpistä. Usein hän kantaa myös jousipyssyä, nuoliviiniä hopeanuolineen sekä kulkee luonnossa seuranaan nymfi ja kauris tai metsästyskoira. Diana on Jupiterin ja titaani Leton tytär ja Apollonin kaksoissisar. Minervan ja Vestan ohella hän on yksi antiikin Rooman pääjumalattarista. Hän on myös siveyden jumalatar, neitsyiden, naisten ja synnyttäjien suojelija.

Lähtöhinta

4 500 €

Vasarahinta

3 600 €
Diana ja nymfi, öljy kankaalle, sign., 75x125, provenienssi: Hahkialan kartano Väinö Blomstedt kuului 1800-1900-luvun vaihteessa nuorten suomalaisten taiteilijoiden ydinryhmään. Suurelle yleisölle hänen nimensä on silti jäänyt tuntemattomammaksi kuin samaan ystäväpiiriin kuuluneet Magnus Enckell, Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Albert Gebhard ja Jean Sibelius. Blomstedt oli taiteilijana monilahjakas ja pitkäjänteinen, piirtäjänä tarkka ja taitava; luonteeltaan häntä on kuvailtu kuumaveriseksi ja kuohahtelevaksi. Kyllästyttyään Taideyhdistyksen piirustuskoulun vanhakantaisuuteen hän siirtyi opiskelemaan Gunnar Berndtsonin ateljeehen 1889. Vuonna 1891 vuorossa oli Ranska, ja opiskelu jatkui Académie Julianissa Tony Robert Fleuryn ja Jules Lefévren johdolla. Ratkaiseva kausi Blomstedtin taiteellisessa kehityksessä oli 1893-94, jolloin hän hioi taitojaan Paul Gauguinin oppilaana yhdessä Pekka Halosen kanssa. Blomstedt, Halonen ja Gebhard matkustelivat yhdessä mm. Italiassa, josta Blomstedt poimi maalauksiinsa poeettisia maisemia sekä teemoja renessanssin taiteesta ja antiikin mytologiasta. Kiinnostus symbolismiin ja lyhytaikaiseksi jäänyt viehtymys ruusuristiläisyyteen vaikuttivat taiteilijan tunnetumpien varhaisteosten Puistokuvan (1895), Francescan (1897) ja Jousimiehen (1898) syntyyn. Noin 1900 Blomstedt löysi serkkunsa arkkitehti Yrjö Blomstedtin innostamana uuden kutsumuksen Suomen Käsityön ystävien taiteilijana (1900-1903). Kuvakudosten, ryijyjen ja kirjankansien ohella hän omisti aikansa opetustyölle, kuvitustehtäville ja Nuoren Suomen piirille sekä musiikille - viululle, joka kulki mukana aina ja kaikkialla. Vuoden 1910 paikkeilla Blomstedtin taiteessa tapahtui selvä muutos. Hän hylkäsi symbolismin ja ääriviivoja korostavan syntetistisen sommittelun. Tilalle astui impressionistisempi maalaustapa, ja värit raikastuivat. Diana ja nymfi –maalauksessa mytologinen aihe (*) ja sen näyttämönä toimiva pastoraalimaisema ovat saaneet uudenlaisen, värimaalauksen tyyliin toteutetun asun. Dianan liikkuu seuralaisineen puiden ja pensaiden suojissa. Taustalta erottuvat rantaan lipuvat aallot. Hahmojen vartalot on muotoiltu kevyesti sivellyillä varjoilla, joissa toistuvat lehvästön vihreät ja ruskeat sävyt. Tummat hiukset on solmittu nutturalle kultanauhoin. Selkäpuolelta nähtyjen alastomien vartaloiden kaaret ovat lihallisia, naisellisia ja aistillisia. Vaaleanpunaisen ruusun sävyt toistavat maalauksen feminiinistä teemaa; kasvien ruosteenruskeat ja vihreät värit alleviivaavat Dianan kuulumista maahan ja luontoon. Blomstedt liikkuu maalauksessaan kaukaisessa Arkadiassa, myyttien ja tarujen maailmassa. Samalla hän tuo uuteen aikaan 1890-luvun lopun symbolistiset aiheensa: Francescan neitseellisen herkkyyden ja Jousimiehen maskuliinisen atleettisuuden. Haaveellinen Francesca on nyt vaihtunut aktiivisesti toimivaan Dianaan, ja Jousimiehen maskuliinisen elämänvoiman tilalla on feminiininen èlan vital. Samaa voimaa uhkuu myös takajaloilleen kavahtanut pakeneva kauris, jolle tässä maalauksessa jää rooli Dianan ja nymfin - naisten - katseen ja toiminnan kohteena. (teksti: FM Tuija Peltomaa. Lähteet: Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat. Riitta Konttinen 2001; Pinta ja syvyys. Varhainen modernismi Suomessa 1890-1920. Toim. Riitta Ojanperä/Ateneum 2001) (*) Diana (Artemis, Trivia; ”taivaallinen”, ”jumalainen”) on antiikin mytologiassa metsästyksen, vapaan luonnon, villieläinten ja kuun jumalatar. Maalauksissa hänet voikin tunnistaa pään päälle sijoitetusta kuunsirpistä. Usein hän kantaa myös jousipyssyä, nuoliviiniä hopeanuolineen sekä kulkee luonnossa seuranaan nymfi ja kauris tai metsästyskoira. Diana on Jupiterin ja titaani Leton tytär ja Apollonin kaksoissisar. Minervan ja Vestan ohella hän on yksi antiikin Rooman pääjumalattarista. Hän on myös siveyden jumalatar, neitsyiden, naisten ja synnyttäjien suojelija.
Lisätiedot Diana ja nymfi, öljy kankaalle, sign., 75x125, provenienssi: Hahkialan kartano Väinö Blomstedt kuului 1800-1900-luvun vaihteessa nuorten suomalaisten taiteilijoiden ydinryhmään. Suurelle yleisölle hänen nimensä on silti jäänyt tuntemattomammaksi kuin samaan ystäväpiiriin kuuluneet Magnus Enckell, Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Albert Gebhard ja Jean Sibelius. Blomstedt oli taiteilijana monilahjakas ja pitkäjänteinen, piirtäjänä tarkka ja taitava; luonteeltaan häntä on kuvailtu kuumaveriseksi ja kuohahtelevaksi. Kyllästyttyään Taideyhdistyksen piirustuskoulun vanhakantaisuuteen hän siirtyi opiskelemaan Gunnar Berndtsonin ateljeehen 1889. Vuonna 1891 vuorossa oli Ranska, ja opiskelu jatkui Académie Julianissa Tony Robert Fleuryn ja Jules Lefévren johdolla. Ratkaiseva kausi Blomstedtin taiteellisessa kehityksessä oli 1893-94, jolloin hän hioi taitojaan Paul Gauguinin oppilaana yhdessä Pekka Halosen kanssa. Blomstedt, Halonen ja Gebhard matkustelivat yhdessä mm. Italiassa, josta Blomstedt poimi maalauksiinsa poeettisia maisemia sekä teemoja renessanssin taiteesta ja antiikin mytologiasta. Kiinnostus symbolismiin ja lyhytaikaiseksi jäänyt viehtymys ruusuristiläisyyteen vaikuttivat taiteilijan tunnetumpien varhaisteosten Puistokuvan (1895), Francescan (1897) ja Jousimiehen (1898) syntyyn. Noin 1900 Blomstedt löysi serkkunsa arkkitehti Yrjö Blomstedtin innostamana uuden kutsumuksen Suomen Käsityön ystävien taiteilijana (1900-1903). Kuvakudosten, ryijyjen ja kirjankansien ohella hän omisti aikansa opetustyölle, kuvitustehtäville ja Nuoren Suomen piirille sekä musiikille - viululle, joka kulki mukana aina ja kaikkialla. Vuoden 1910 paikkeilla Blomstedtin taiteessa tapahtui selvä muutos. Hän hylkäsi symbolismin ja ääriviivoja korostavan syntetistisen sommittelun. Tilalle astui impressionistisempi maalaustapa, ja värit raikastuivat. Diana ja nymfi –maalauksessa mytologinen aihe (*) ja sen näyttämönä toimiva pastoraalimaisema ovat saaneet uudenlaisen, värimaalauksen tyyliin toteutetun asun. Dianan liikkuu seuralaisineen puiden ja pensaiden suojissa. Taustalta erottuvat rantaan lipuvat aallot. Hahmojen vartalot on muotoiltu kevyesti sivellyillä varjoilla, joissa toistuvat lehvästön vihreät ja ruskeat sävyt. Tummat hiukset on solmittu nutturalle kultanauhoin. Selkäpuolelta nähtyjen alastomien vartaloiden kaaret ovat lihallisia, naisellisia ja aistillisia. Vaaleanpunaisen ruusun sävyt toistavat maalauksen feminiinistä teemaa; kasvien ruosteenruskeat ja vihreät värit alleviivaavat Dianan kuulumista maahan ja luontoon. Blomstedt liikkuu maalauksessaan kaukaisessa Arkadiassa, myyttien ja tarujen maailmassa. Samalla hän tuo uuteen aikaan 1890-luvun lopun symbolistiset aiheensa: Francescan neitseellisen herkkyyden ja Jousimiehen maskuliinisen atleettisuuden. Haaveellinen Francesca on nyt vaihtunut aktiivisesti toimivaan Dianaan, ja Jousimiehen maskuliinisen elämänvoiman tilalla on feminiininen èlan vital. Samaa voimaa uhkuu myös takajaloilleen kavahtanut pakeneva kauris, jolle tässä maalauksessa jää rooli Dianan ja nymfin - naisten - katseen ja toiminnan kohteena. (teksti: FM Tuija Peltomaa. Lähteet: Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat. Riitta Konttinen 2001; Pinta ja syvyys. Varhainen modernismi Suomessa 1890-1920. Toim. Riitta Ojanperä/Ateneum 2001) (*) Diana (Artemis, Trivia; ”taivaallinen”, ”jumalainen”) on antiikin mytologiassa metsästyksen, vapaan luonnon, villieläinten ja kuun jumalatar. Maalauksissa hänet voikin tunnistaa pään päälle sijoitetusta kuunsirpistä. Usein hän kantaa myös jousipyssyä, nuoliviiniä hopeanuolineen sekä kulkee luonnossa seuranaan nymfi ja kauris tai metsästyskoira. Diana on Jupiterin ja titaani Leton tytär ja Apollonin kaksoissisar. Minervan ja Vestan ohella hän on yksi antiikin Rooman pääjumalattarista. Hän on myös siveyden jumalatar, neitsyiden, naisten ja synnyttäjien suojelija.