Lokakuussa 2012 rotterdamilaisen Kunsthal-taidegallerian seiniltä katosi kasa maailmankuulujen taiteilijoiden töitä. Aamunkoitteessa toteutettu rikos oli kansainvälisessä mittakaavassa merkittävä ja kaikenkaikkiaan järisyttävä. Varkaiden mukaan lähti seitsemän maalausta; muun muassa Picassoa, Matissea, Gauguinia ja pari Monet'a. Tähtiarkkitehti Rem Koolhaasin suunnittelemaa galleriarakennusta on kehuttu nerokkaaksi, mutta äärettömän hankalaksi vartioida.

 

Niinpä. Varkaus oli toteutettu nopeasti ja tehokkaasti, ja viranomaisten mielestä Rotterdamin vilkas satama mahdollisti teosten kuljettamisen nopeasti ulos maasta. Kuuluisien töiden matka tyssäsi kuitenkin yllättävällä tavalla. Kesällä 2013 ne ilmeisesti löydettiin poltettuina romanialaisen äidin uunista. Varasjoukon yhden jäsenen äiti oli hermostunut poikansa pidätyksestä (poliisi toimi siis melko reippaasti ja paikallisti tekijät), jolloin oli hätävarjelun liioitteluna tuupannut työt uuniin ja polttanut maalaukset, uskoen näin, että mikäli mitään ei löytyisi, ei myöskään poikaa voisi pitää vangittuna.

 

Nykyisellään kriminologia kykenee kaivamaan todistusaineistoa lähes tehokkaammin kuin Hercule Poirot'n harmaat aivosolut konsanaan. Romanialaiset asiantuntijat olivat toimineet konsultoivana apuna tutkijoille, jotka olivat tuhkasta kyenneet löytämään pohjustusainetta, ennen 1900-lukua valmistettuja nauloja ja pieniä jäänteitä kankaista ja maaleista. Uskomatonta, sanon minä.

 

Matisse 

 

Jonathan Jones, suosikkini taiteesta kirjoittavien toimittajien joukossa, pohti taannoin kolumnissaan Guardianissa, miten taiteen (siis klassisen, kansainvälisen tason taiteen), hinnat ovat jo karanneet käsittämättömiin mittoihin. Kuinka kenelläkään on enää varaa hankkia teoksia? Jonesin mukaan taiteesta on tullut "ultrarikkaiden veristä urheilua". Toisaalta, hän muistuttaa, kukaan ei voi noin vain ostaa varastettuja maailmakuuluja teoksia pimeiltä markkinoilta. Aina on kuitenkin olemassa tilaajia ja tilausten käsittelijöitä sekä kysyntään vastaavia tahoja.

 

Arsène Lupin 

 

Taidevarkaudet ja -rikollisuus kiinnostavat minua. Parhaimmillaan keikat ovat äärettömän kekseliäästi ja tyylikkäästi toteutettuja, uhkarohkeita temppuja, jotka jäävät elämään historiaan. Huonoimmillaan ne saattavat olla hampaisiin asti aseistettujen rynnäkkömiesten toteuttamia; ryöstöjä, joissa kuuluisat nimet ja määrä korvaavat laadun ja suunnitelmallisuuden. Parhaista parhain on sitten toki aivan omaa luokkaansa. Ehkäpä vielä joskus kohtaan hänet, joka kiidättää minut - ja pari Vermeeriä siinä sivussa - avoautollaan juhlimaan Cannesiin. Arsène Lupin, enchanté!

 

Lokakuussa Hagelstam 2nd Schoolissa puhutaan taidevarkauksista...