Hevoset tai ratsastajat ovat olleet suosittuja aiheita läpi taidehistorian. Yleensä muotokuvat tai patsaat esittävät suuria johtajia, kuninkaita, keisareita tai sotapäälliköitä. Tarkoituksena on ollut symbolisesti painottaa henkilön suuruutta ja merkittävyyttä - jopa pelottavuuteen asti.

 

Antiikin Kreikan ja Rooman aikaiset muotokuvat ovat nykyihmisen mielestä lähes karrikoiden tehtyjä: hevoset saattavat olla suunnattoman suuria, ja veistos on asetettu korkealle yläilmoihin, mahtipontisen jalustan päälle. Toisaalta on voitu myös yrittää korostaa henkilön ulkonäköä ja tehdä hänestä suhteessa hevoseen suurempi. 

 

 

1600-luvulta alkaen yleistyvät ns. ratsastajamuotokuvat maalaustaiteessa. Le Roi-Soleil, Aurinkokuningas Ludvig XIV, on esitetty muotokuvassaan suurena hallitsijana. Charles Le Brun maalasi kuninkaan täydessä tällingissään, ratsupiiska kädessään, hevosen noustessa kahdelle takakaviolle. Kuvasta huokuu majesteettisuus ja lähes yliluonnolliseksi tarkoitettu voima. Minä, eikä kukaan muu, olen Ranska, saattaisi tässä Aurinkokuningas sanoa. 

 

 

1700-luvulla eräs naishallitsija, pieni ruhtinatar Anhalt-Zerbstistä, joka tunnettiin myöhemmin Venäjän suurena Katariinana, maalautti itsensä tähän miehille tarkoitettuun tyyliin ratsuilla. Katariinan yllä on Preobrazenskojen rykmentin miesten univormu, joka päällään hänen kerrotaan kaapanneen vallan silloiselta aviomieheltään, Pietari III:lta, heinäkuussa 1762. Rykmentti oli Venäjän vanhimpia ja arvokkaimpia, itsensä Pietari Suuren perustama. Coup d'état oli onnistunut, mutta vahvistaakseen valtaansa - kuten sanottu, alkujaan saksalainen pikkutyttö - Katariina alkoi viisaasti painottaa omia hallitsijalle sopivia ominaisuuksiaan; älykkyyttä, voimaa ja nopeutta. Katariinan miehekäs muotokuva vahvistaa tätä kuvaa.

 

 

1800-luvulla yleistyivät muotokuvat, joissa viehättävät daamit esiintyivät ratsailla. Aikakauden ihailluimpia kaunottaria oli Itävalta-Unkarin viehättävä keisarinna Elisabet, joka tunnettiin harvinaisen lahjakkaana ratsastajana, sirkuslaisiin verrattuna taiturina, joka saattoi ihastuttaa ja kauhistuttaa tuntemattomia seisomalla hevosen selässä paljain jaloin. Tässä teoksessa Elisabet on kuvattuna lapsuuden kotilinnansa, Baijerin Possenhofenin edessä. Työ on litografia alkuperäisestä maalauksesta, joka ilmeisesti annettiin keisari Frans Joosefille lahjaksi. 

 

 

Elokuun kuukausihuutokaupassamme on myynnissä Eero Järnefeltin ratsastajamuotokuva. Sen voi todennäköisesti ajoittaa noin 1910-luvulle, tytön tyylistä päätellen. Maisema on hyvin tunnistettava Järnefeltin taiteessa. Muotokuva muistuttaa hieman englantilaisneitoja, kenties hän on ajokoirien perässä. Valitettavasti emme varmuudella tunne mallia, mutta hän saattaa olla Järnefeltin sisarentytär Ruth Sibelius (myöh. Snellman). Ruthistahan tuli sittemmin suomalaisen teatterin grande dame, johon itse Tauno Palokin nuorena rakastui. Ruth tunnettiin Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä vilkkaana ja vauhdikkaana tyttönä, joka oli itseoikeutetusti nuorten järjestämien kuvaelmien tähti. Äitinsä kotikoulussa Sibeliusten Ainolassa hän sen sijaan ei tainnut viihtyä, ja suostutteli säveltäjäisänsä päästämään hänet näyttelijäoppiin. Kauniin muotokuvan lähtöhinta on 1000 euroa. 

 

(Johanna Lindfors)