Suomalaisen muotoilun kuningas Tapio Wirkkala (1915-1985) suunnitteli Hackman Oy:lle 1961 puukon, josta tuli pian suosittu käyttöesine. Sitä valmistettiin vuoteen 1979 asti kahta erikokoista mallia. Nailonkahva on kulmikas ja terä on ruostumatonta terästä. Puukon kahvan muoto jatkaa sulavasti terän laskua eli eräänlaista taitetta.

 

                                 

 

Wirkkala oli itse taitava käsityöläinen ja veisti paljon muottejaankin omin käsin. ”Tämä vie minut kuin toiseen maailmaan. Se on maailma, jossa näkökyvyn pettäessäkin silmät sormenpäissä tuntevat liikkeen ja geometristen muotojen jatkuvan muutoksen.” Wirkkala oli kiinnostunut työkaluista, ja hän nimesi puukkonsa mieluisimmaksi suunnittelemakseen esineeksi.

 

Suomessa puukko liitetään erottamattomasti paitsi käsityöläisyyteen myös hurjaan kansanluonteeseen.  Eteläpohjalainen historia on täynnä ylväitä ja itsellisiä miehiä ja naisia, jotka olivat työteliäitä ja vakaita, mutta samalla omalaatuisia ja kesyttömiä. 1800-luvun hurjaa yhteiskunnallista rettelöintiä on eri tutkimuksissa selitetty taloudellisella toimeentulolla, valtakoneiston painostusta vastaan tarkoitetulla protestilla, yleisellä kurittomuudella ja jopa romanttisella oman käden oikeuden ihannoinnillakin. Puukkojunkkareita saatettiin pitää aikakautensa lainsuojattomina ja mitä tiukemmaksi kävi kuri, sitä suuremmaksi nousi ylpeän pohjalaisen vastustus.

 

                                 

 

Mitä puukko sitten merkitsi 1800-luvun pohjalaiselle? Se oli junkkarin ase, tarvekalu, joka oli aina mukana taskussa. Päivisin sitä tarvittiin työnteossa vuolupuukkona, illalla se oli hyvä olla matkassa kättä pitempänä apuvälineenä. Pohjalainen puukko oli yleensä ns. kaksineuvoinen, joka tarkoittaa kahden puukon tuppia; isompi on yleispuukko, pienempi ns. junkki.  Antti Isotalo ja Antti Rannanjärvi olivat tunnetuimpia junkkareita, jotka myös istuivat häjyilystään tuomittuina. Isoon-Antin ja Rannanjärven joukot rellestivät pitkin Etelä-Pohjanmaata ja herättivät pelkoa aikansa, kunnes Kauhavan nimismies Hägglund otti oikeuden käsiinsä. Pakkotyössä käyneet häjyt palasivat aikanaan takaisin koteihinsa; Rannanjärvi koki väkivaltaisen lopun, mutta Isoo-Antti, kuvernööri Wreden tituleeraama ”Härmän kuningas”, eli rauhassa lopun elämäänsä.

 

                                                   

 

Tehtaankadun maaliskuun huutokaupassa myynnissä ollut Wirkkalan puukko on omalla tavallaan osa suomalaisen työn ja itsenäisyyden historiaa. Luonnon materiaalit ovat lähellämme, ja niiden orgaaninen työstäminen on meille ominaista. Vuolupuukko kädessä voi luonnossa samoileva olla oman elämänsä kuningas, luomisvoima kulkee käsien kautta esineeseen, oli se sitten pajupilli tai pieni juomalippi. Eikä Pohjanmaan ylväs kansa enää nouse häjyilemään…

 

Puukon myyntihinta maaliskuun huutokaupassa oli 200 euroa.

(Johanna Lindfors)