Vastatervatun puupaanun tuoksu tervehti minua vuosia sitten, kulkiessani kesätyöpaikkaani Seurasaaressa. Karunan puukirkon,  joka on ihmeen kaupalla säilynyt jo 1600-luvulta asti, paanukatto oli sivelty juuri tervalla. Kesäiset koivut, pääskysten kirkuna korkealla tapulin yllä ja kirkon katon mustana kiiltelevä kulta. Kaikki tuo tarkoittaa mielessäni ihanaa suomalaista heinäkuuta.

 

                                   

                                    (Kuva: Museovirasto)

 

Materiaalina puu on aina ollut minulle esinemaailmassa läheisin. Pidän lasiesineistä, tykkään vanhoista posliinikupeista, katselen mielelläni hopeaa ja koruja. Mutta puu – se, miltä sileä puupinta tuntuu käden alla, lämpö ja tuoksu – on jotain ainutlaatuista. Toisinaan tuntuu jopa, että puinen esine elää. Sillä se on ollut alun perin jotain orgaanista; sen tarkoitus ei ole olla vain eloton, liikkumaton möhkäle.

 

                     

 (Kuvat: Erika Lind ja Katja Hagelstam)

 

Suomalaisista muotoilijoista pidän etenkin Tapio Wirkkalan, Alvar Aallon ja Ilmari Tapiovaaran puun tunnusta. Uudemmista nimistä vaikkapa puuseppä Petri Koivusipilän huonekalut tai artesaani Jussi Nordbergin puuveneet innostavat.  Ulkomaisista tekijöistä törmäsin juuri brasilialaiseen uuden sukupolven muotoilijaan, Zanini de Zanineen, tunnetun arkkitehdin, José Zanine Caldasin poikaan, joka on tehnyt puusta jälleen erityisen kiinnostavaa kansainvälisellä areenalla. De Zanine aloitti puun työstämisen keräämällä valtavia materiaalin palasia purkutyömailta ja kaatopaikoilta. Kyseessä on siis kierrätystä sanan todellisessa merkityksessä. Urbaanin maiseman ja luonnonmuotojen vuoropuhelu on jotain sellaista, joka kolahtaa minuun. Eikä niissä muodoissakaan ole valittamista, luulen, että suomalainen tunnistaa kyllä niin Alvarin, Tapion kuin Ilmarinkin näistä huonekaluista…

 

 

 (Kuvat: Zanine Studio)

 

Harmi kukkarolleni, muutkin kuin minä ovat siis huomanneet puuesineiden viehätyksen. Valkoiset, kliiniset sisustukset alkavat maailmalla väistyä ja kauniin elävät kodit ovat jälleen kaikkien nähtävillä. Jos voisin valita, hankkisin ainakin Mesa Duran-pöydän ja Poltrona Nanda-tuolin itselleni.

 

Muotoilu ei ole kuitenkaan vain esineiden elämää. Se on jotain, mikä on läsnä arjessamme, kaikkialla. Siksi vaikkapa Seurasaari on yksi loistavimmista kohteista kokea todellista muotoilua ja sen historiaa - elävässä elämässä. Syksyllä Hagelstam puolestaan juhlii Wirkkalaa, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Toivon näkeväni myynnissä  paljon puun käsittelyn mestariteoksia. Siihen asti aion nauttia kesästä – ja palata jalanjälkiäni pitkin Seurasaareen. Tervetuloa käymään museoissa, katsomaan lampaita ja näkemään, millaista olikaan elämä entisaikaan, silloin, kun oli aikaa keskittyä myös katsomaan, ja kun kaikki oli hieman tyynempää.