448. Akseli Gallen-Kallela (1865-1931)

Väinämöisen venematka

öljy, sign. 1905, Akseli Gallen-Kallelan päiväkirjamerkinnästä vuodelta 1899 käy ilmi, että ”Kalevalan runot ovat todellaan minulle niin pyhät, että esim. niitä laulaessa tuntuu kuin johonkin vahvaan, kumoamattomaan turvaan nojaisi väsynyttä päätään levoksi”. Taiteilija palasi Kalevala-aiheeseen kerta toisena jälkeen, joskin suhtautuminen kansalliseepokseen muuttui iän mukana. Onni Okkonen kirjoittaa  Gallen-Kallelan Kalevala-taidetta esittelevässä teoksessa vuonna 1935, että ”Sankarirunoelman hänelle  persoonallinen merkitys yhtyi hänen mielessään yleiskansalliseen.” Väinämöisen venematka-teosta varten Akseli teki luonnoksia jo vuonna 1893 Vehmersalmella. Tiedetään myös, että hän maalasi luonnoksia aiheesta vuosina 1905-1906 oleskellessaan Helsingissä.  Kuitenkin vasta vuonna 1909 hän maalasi lopullisen teoksen Suomen taiteilijain näyttelyyn. Nykyään tämä maalaus kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin. Väinämöisen venematka liittyy lähinnä Kalevalan 40:nnen runon säkeisiin. Kirjeessä eräälle ystävälleen Gallen kertoo, että teoksen nimeksi oli ajateltu myös ”Kevätyö”. Taiteilija on itse yrittänyt ilmaista ”hiljaisen riemun- ja syvän kaihonsävelen yhteissoinnissa puhkeavalle keväälle…” Hän on halunnut tavoittaa keväisen kuulakkuuden ja tunnelmat vesien vapautuessa jäistä. Samalla hän herättää henkiin keväiset äänet ja koivujen hennon vehreyden sekä kaihomielen keväisen elämänriemun sulautuessa vanhuuteen. Surumielinen Väinämöisen hahmo edustaa elämisen intohimoa samalla kun nuorten tyttöjen eli Tapiolan impien viaton itsetiedottomuus kuvaa kevään kumpuileva voimaa. Gallen-Kallela kirjoittaa ystävälleen, miten ”Hopeaiset juovat tyvenen veden pinnalla karehtivat tulevien intohimojen airuina”. Tässä luonnoksessa soutava tyttö, jolla on palmikko, on viimeistelty, kun taas muut alastomat neidot on tehty nopein pensselinvedoin. Lisäksi he ovat kaikki selin katsojaan. Vuonna 1909 valmistuneessa lopullisessa työssä sommitelma on muuttunut ja metsän neitoja on viisi joista kaksi on kuvattu rinnat paljaina edestäpäin ja yksi sivusta kun hän sitoo seppelettä kevättä juhlistaakseen. Väinämöinen puolestaan ohjaa tässä versiossa venettä samalla kun nojaa käteensä ajatuksiin syventyneenä, kun lopullisessa työssä Väinämöinen soittaa kannelta surumielisenä. Lopulliseen työhön verrattuna  taiteilija on antanut tässä enemmän tilaa välkehtivälle vedelle.   Maria Ekman-Kolari  , 44x64

Huutokauppa päättyi 26.05.2016

Vasarahinta 52 000 €

Lähtöhinta

30 000 €

Akseli Gallen-Kallelan päiväkirjamerkinnästä vuodelta 1899 käy ilmi, että ”Kalevalan runot ovat todellaan minulle niin pyhät, että esim. niitä laulaessa tuntuu kuin johonkin vahvaan, kumoamattomaan turvaan nojaisi väsynyttä päätään levoksi”. Taiteilija palasi Kalevala-aiheeseen kerta toisena jälkeen, joskin suhtautuminen kansalliseepokseen muuttui iän mukana. Onni Okkonen kirjoittaa  Gallen-Kallelan Kalevala-taidetta esittelevässä teoksessa vuonna 1935, että ”Sankarirunoelman hänelle  persoonallinen merkitys yhtyi hänen mielessään yleiskansalliseen.”

Väinämöisen venematka-teosta varten Akseli teki luonnoksia jo vuonna 1893 Vehmersalmella. Tiedetään myös, että hän maalasi luonnoksia aiheesta vuosina 1905-1906 oleskellessaan Helsingissä.  Kuitenkin vasta vuonna 1909 hän maalasi lopullisen teoksen Suomen taiteilijain näyttelyyn. Nykyään tämä maalaus kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin.

Väinämöisen venematka liittyy lähinnä Kalevalan 40:nnen runon säkeisiin. Kirjeessä eräälle ystävälleen Gallen kertoo, että teoksen nimeksi oli ajateltu myös ”Kevätyö”.

Taiteilija on itse yrittänyt ilmaista ”hiljaisen riemun- ja syvän kaihonsävelen yhteissoinnissa puhkeavalle keväälle…” Hän on halunnut tavoittaa keväisen kuulakkuuden ja tunnelmat vesien vapautuessa jäistä. Samalla hän herättää henkiin keväiset äänet ja koivujen hennon vehreyden sekä kaihomielen keväisen elämänriemun sulautuessa vanhuuteen. Surumielinen Väinämöisen hahmo edustaa elämisen intohimoa samalla kun nuorten tyttöjen eli Tapiolan impien viaton itsetiedottomuus kuvaa kevään kumpuileva voimaa. Gallen-Kallela kirjoittaa ystävälleen, miten ”Hopeaiset juovat tyvenen veden pinnalla karehtivat tulevien intohimojen airuina”.

Tässä luonnoksessa soutava tyttö, jolla on palmikko, on viimeistelty, kun taas muut alastomat neidot on tehty nopein pensselinvedoin. Lisäksi he ovat kaikki selin katsojaan. Vuonna 1909 valmistuneessa lopullisessa työssä sommitelma on muuttunut ja metsän neitoja on viisi joista kaksi on kuvattu rinnat paljaina edestäpäin ja yksi sivusta kun hän sitoo seppelettä kevättä juhlistaakseen. Väinämöinen puolestaan ohjaa tässä versiossa venettä samalla kun nojaa käteensä ajatuksiin syventyneenä, kun lopullisessa työssä Väinämöinen soittaa kannelta surumielisenä. Lopulliseen työhön verrattuna  taiteilija on antanut tässä enemmän tilaa välkehtivälle vedelle.

 

Maria Ekman-Kolari

 

Aihe Väinämöisen venematka
Tekniikka öljy
Signeerattu Kyllä
Sign. 1905
Korkeus 44
Leveys 64
Lisätiedot

Akseli Gallen-Kallelan päiväkirjamerkinnästä vuodelta 1899 käy ilmi, että ”Kalevalan runot ovat todellaan minulle niin pyhät, että esim. niitä laulaessa tuntuu kuin johonkin vahvaan, kumoamattomaan turvaan nojaisi väsynyttä päätään levoksi”. Taiteilija palasi Kalevala-aiheeseen kerta toisena jälkeen, joskin suhtautuminen kansalliseepokseen muuttui iän mukana. Onni Okkonen kirjoittaa  Gallen-Kallelan Kalevala-taidetta esittelevässä teoksessa vuonna 1935, että ”Sankarirunoelman hänelle  persoonallinen merkitys yhtyi hänen mielessään yleiskansalliseen.”

Väinämöisen venematka-teosta varten Akseli teki luonnoksia jo vuonna 1893 Vehmersalmella. Tiedetään myös, että hän maalasi luonnoksia aiheesta vuosina 1905-1906 oleskellessaan Helsingissä.  Kuitenkin vasta vuonna 1909 hän maalasi lopullisen teoksen Suomen taiteilijain näyttelyyn. Nykyään tämä maalaus kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin.

Väinämöisen venematka liittyy lähinnä Kalevalan 40:nnen runon säkeisiin. Kirjeessä eräälle ystävälleen Gallen kertoo, että teoksen nimeksi oli ajateltu myös ”Kevätyö”.

Taiteilija on itse yrittänyt ilmaista ”hiljaisen riemun- ja syvän kaihonsävelen yhteissoinnissa puhkeavalle keväälle…” Hän on halunnut tavoittaa keväisen kuulakkuuden ja tunnelmat vesien vapautuessa jäistä. Samalla hän herättää henkiin keväiset äänet ja koivujen hennon vehreyden sekä kaihomielen keväisen elämänriemun sulautuessa vanhuuteen. Surumielinen Väinämöisen hahmo edustaa elämisen intohimoa samalla kun nuorten tyttöjen eli Tapiolan impien viaton itsetiedottomuus kuvaa kevään kumpuileva voimaa. Gallen-Kallela kirjoittaa ystävälleen, miten ”Hopeaiset juovat tyvenen veden pinnalla karehtivat tulevien intohimojen airuina”.

Tässä luonnoksessa soutava tyttö, jolla on palmikko, on viimeistelty, kun taas muut alastomat neidot on tehty nopein pensselinvedoin. Lisäksi he ovat kaikki selin katsojaan. Vuonna 1909 valmistuneessa lopullisessa työssä sommitelma on muuttunut ja metsän neitoja on viisi joista kaksi on kuvattu rinnat paljaina edestäpäin ja yksi sivusta kun hän sitoo seppelettä kevättä juhlistaakseen. Väinämöinen puolestaan ohjaa tässä versiossa venettä samalla kun nojaa käteensä ajatuksiin syventyneenä, kun lopullisessa työssä Väinämöinen soittaa kannelta surumielisenä. Lopulliseen työhön verrattuna  taiteilija on antanut tässä enemmän tilaa välkehtivälle vedelle.

 

Maria Ekman-Kolari

 

Lunastus

viiden (5) arkipäivän sisään osoitteessa Tehtaankatu 36, Helsinki. Huutokauppapäivän lisäksi arkisin klo 11-17 ja huutokauppaviikon ensimmäisenä lauantaina klo 11-15. 
Lue lisää täältä. Lunastusajan umpeuduttua perimme säilytysmaksun, joka on 5 €/kohde/arkipäivä (isokokoiset kohteet 10 €/kohde/arkipäivä).